Keskiviikko 18. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Erkki, Eero, Eerikki, Eerik, Erik, Jerker, Erika

Aseettoman ajatuksia sodan keskellä

Jeesus ei kehottanut sadanpäällikköä eroamaan armeijasta eikä luopumaan aseestaan, vaikka tämä edusti israelilaisille vihamielistä miehitysarmeijaa, Risto Huvila kirjoittaa.
Jeesus ei kehottanut sadanpäällikköä eroamaan armeijasta eikä luopumaan aseestaan, vaikka tämä edusti israelilaisille vihamielistä miehitysarmeijaa, Risto Huvila kirjoittaa.

Venäjän armeijan hyökkäys Ukrainaan on pelästyttänyt koko Euroopan ja saanut aikaan paitsi suurimman pakolaisaallon myös ehkä laajimman rukouskampanjan maanosamme historiassa sitten toisen maailmansodan. Moni uskova miettii, mitä rukouksen lisäksi pitäisi tehdä ja kuinka suhtautua esimerkiksi Ukrainan aseistamiseen, Suomen NATO-jäsenyyteen ja aseelliseen puolustukseen yleensäkin. 

 

Itse menin vapaaehtoisena armeijaan kesällä 1982. Helsingin Saalemin porukoissa vuosia pyörineenä oli itsestäänselvyys, että menisin kavereitteni tavoin aseelliseen palvelukseen. 

Eräällä alokasjakson oppitunnilla meille havainnollistettiin, kuinka vihollinen eliminoidaan lähitaistelussa kenttälapiolla, mikä järkytti mieltäni. Tuosta hetkestä alkoi useita öitä valvottanut prosessi, joka johti päätökseen luopua aseesta. 

Sydän pamppaillen ilmoitin asiasta komppaniani päällikölle, ja seuraavina viikkoina perustelin vakaumustani erilaisten konklaavien edessä. Keskeiset argumenttini olivat viides käsky ”älä tapa” sekä Jeesuksen ohjeet rakastaa vihollisia ja olla tekemättä pahalle vastarintaa. Tutkintaprosessin päätteeksi minut vapautettiin aseellisesta palveluksesta ja määrättiin komppaniamme kirjuriksi.

 

      Päädyin tutkimaan uudelleen viidennen käskyn sisältöä.

 

Armeijasta päästyäni en oikeastaan ajatellut päätöstäni reiluun 20 vuoteen, mutta Herran ohjattua minut vuonna 2005 tutkimaan Israelia ja sen historiaa aloin uudelleen pohtia asiaa. Tämä polku johti tarkastelemaan myös Suomen historiaa, ja löysin yllättäviä yhtäläisyyksiä molempien maiden puolustussodista, joissa pieni maa pystyi torjumaan miesmäärältään ja aseistukseltaan ylivoimaiset hyökkääjät ja säilymään itsenäisenä. 

Innostuin lukemaan talvisodan ihmeestä, ja ymmärsin sen takana olleen kansakunnan rukouksen voiman. Mutta samaan aikaan minua haastoi se, ettei vihollista torjuttu pelkällä rukouksella vaan päättäväisellä aseellisella puolustuksella. 

 

Ryhdyinkin tutkimaan Raamattua tästä näkökulmasta, ja huomioni kiinnittyi kahteen esimerkkiin. Niistä ensimmäisessä (Matt. 8:5–10) roomalainen sotilaskomentaja pyytää Jeesusta parantamaan halvaantuneen lapsensa. Kohtaamisen jälkeen Jeesus kehuu upseeria ja toteaa, ettei ole tavannut näin vahvaa uskoa yhdelläkään israelilaisella. 

Se, mitä Jeesus ei tässä sanonut, on myös huomionarvoista: hän ei kehottanut sadanpäällikköä eroamaan armeijasta eikä luopumaan aseestaan, vaikka tämä edusti israelilaisille vihamielistä miehitysarmeijaa. 

Toisessa esimerkissä (Room. 13:4) Paavali antaa oikeutuksen esivallan aseistukselle ja määrittelee sen Jumalan palvelijaksi. Suomalaisittain Paavalin kuvaama aseellinen esivalta muodostuu puolustusvoimista, rajavartiolaitoksesta ja poliisivoimista. 

 

Päädyin tutkimaan uudelleen viidennen käskyn sisältöä eSword-raamattuohjelman avulla, joka määritteli alkutekstissä tappamista kuvaavan heprean kielen sanan râtsach (רָצַח) ensisijaisesti murhaamiseksi. Ymmärsin, ettei tämä käsky liittynyt mitenkään esivallan osana oleviin puolustusvoimiin vaan yksilönä tehtyyn toisen hengen riistämiseen. 

Entä jos esivallan käskyt ovat ristiriidassa Raamatun kanssa? Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5:29). 

Jumala varjelkoon Ukrainan ja Suomen kansaa! 

 

Risto Huvila 

 

Kirjoittaja on Suomi-Israel Yhdistysten Liiton puheenjohtaja ja Holokaustin uhrien muisto ry:n varapuheenjohtaja.



UUTISET