Sunnuntai 2. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Valio

Armoa arkeen

Ajatus yli omien kykyjen vaikuttavasta Jumalan armosta on lohdullinen. Se muistuttaa siitä raamatullisesta periaatteesta, että lopulta elämämme hedelmä ei riipu omista ominaisuuksistamme, kyvyistämme tai voimavaroistamme, Elina Rautio kirjoittaa.
Ajatus yli omien kykyjen vaikuttavasta Jumalan armosta on lohdullinen. Se muistuttaa siitä raamatullisesta periaatteesta, että lopulta elämämme hedelmä ei riipu omista ominaisuuksistamme, kyvyistämme tai voimavaroistamme, Elina Rautio kirjoittaa.
”Jumalan armoa ja rauhaa!” Tämä Paavalilta lainattu kehotus kaikui muutama vuosikymmen sitten saarnapöntöissä ja seurakuntarakennusten eteisissä. Sittemmin niin sanottua kaanaan kieltä on pyritty karsimaan, ja hyvä niin – miksi käyttää sisäpiirislangia, jonka merkitystä eivät aina edes sisäpiiriläiset itse ymmärrä? 

 

Armo-sanan häipyessä tervehdyksistä opetus armosta on kuitenkin lisääntynyt. Yhä useammin kuulee puhuttavan Jumalan ansiottomasta rakkaudesta, jota ei voi teoillaan muuttaa eikä ansaita.

 

 

      Jumala vaikuttaa asioita, joihin emme itse pystyisi.

 

Edelleen kristitty saattaa kuitenkin mieltää armon pelkästään tekojen vastakohdaksi, vaikka Raamatussa esimerkiksi Paavali käyttää armo-sanaa huomattavasti laajemmassa merkityksessä. Hän muun muassa kertoo tekevänsä asioita ”Jumalan armosta” ja toivottaa usein lukijoilleen armon osallisuutta tai läsnäoloa. 

Myös armon kreikankielisen vastineen, charis-sanan, merkitykset viittaavat johonkin laajempaan: esimerkiksi ”pyhään vaikutukseen”, jolla ”Jumala kääntää ihmiset Kristuksen puoleen, säilyttää, vahvistaa ja kasvattaa heitä uskossa, tiedossa ja kiintymyksessä sekä sytyttää heidät kristillisten hyveiden harjoittamiseen.” 

Edesmennyt filosofi-teologi Dallas Willard tiivistääkin: ”Jumalallinen armo on sitä, että Jumala vaikuttaa elämässämme asioita, joihin emme itse pystyisi.” 

 

Tällainen armon määritelmä avaa innostavia näköaloja uskovan arkeen. Entäpä jos armon kuuluisikin olla käyttövoima, johon turvautumalla saisimme nähdä Jumalan tekevän ”meissä vaikuttavalla voimallaan –– monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella” (Ef. 3:20). Kuten Paavali kirjoittaa: ”–– Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani” (1. Kor. 15:10). 

Ajatus yli omien kykyjen vaikuttavasta Jumalan armosta on myös lohdullinen. Se muistuttaa siitä raamatullisesta periaatteesta, että lopulta elämämme hedelmä ei riipu omista ominaisuuksistamme, kyvyistämme tai voimavaroistamme. Se riippuu pelkästään siitä, että olemme oksina kiinni puunrungossa, elämän lähteessä, josta ravinteet virtaavat meihin. 

 

Tämä ajatus kiertää kehän takaisin lähtöpisteeseen, Jumalan ansiottomaan rakkauteen. Jumalan armo pystyy vaikuttamaan jokaisessa ja jokaisen kautta enemmän kuin omassa heikkoudessamme pystyisimme. Silloinkin, kun olemme väsyneitä tai kärsimys ja vastoinkäymiset tuntuvat kuihduttavan meidät hedelmättömiksi käppyröiksi. 

Me saamme levätä Jumalan armossa kuin oksat puunrungossa. Meidän ei tarvitse huolehtia tuloksista, koska kuten profeetta Jeremia sanoo: ”Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen! Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. –– Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.” 

Tällaista armoa voisimme toivotella toistemme elämään useamminkin – niin saarnapöntöissä, eteiskäytävillä kuin sosiaalisen median alustoillakin. 

 

Elina Rautio 

 

Kirjoittaja on Aikamedian toimittaja.



UUTISET