"Armoa arkeen" - Kun tiedän epäonnistuneeni tai tehneeni virheen, mieli nostaa kielen päälle välittömästi puolustuspuheenvuoroja

Sain juhlia vuodenvaihdetta upeiden, Jeesusta ja ihmisiä rakastavien seurakunnan istuttajien kanssa. Keskustelimme hyvän ruoan lomassa odotuksistamme uudelle vuodelle, ja yhden pastorin lausahdus jäi mieleen: ”Haluaisin olla armollisempi toisia kohtaan.” 

Mitä ympärilläni tapahtuu, jos olen armollinen? Ehkä siihen on helpointa vastata kysyen sama kysymys toisin: mitä tapahtuu, kun kohtaan itse armoa toisten taholta? 

Kun tiedän epäonnistuneeni tai tehneeni virheen, mieli nostaa kielen päälle välittömästi puolustuspuheenvuoroja, selityksiä ja ainakin ajatuksiin myös tuhat tekosyytä. Seurakuntamme eräässä johtajien tapaamisessa saimme ohjeeksi yksinkertaisesti myöntää virheemme – se pukee vastapuolen armollisuuteen.

      Mitä tapahtuu, kun kohtaan itse armoa?

Mutta jos kohtaan armon ja hyväksynnän silloin, kun tiedän toisen tietävän virheeni ja vajavaisuuteni, tarve käyttää omaa puolustusarsenaalia katoaa. Armo tuo rauhaa ihmissuhteisiin. 

Ja päinvastoin. Jos odotamme itseltämme paljon, saattaa helposti käydä niin, että omia vaatimuksiamme täyttämättömät lähimmäiset eivät ensimmäisenä aisti meistä lempeyttä tai lämpöä vaan jopa kovuutta. Kuvittelemme virheellisesti, että vaatimusten esittäminen saisi heidät muuttumaan. 

Mutta sydämen tason muutosta eivät useinkaan saa aikaan syytökset, edes oikeutetut, vaan ehdoton hyväksyntä, anteeksianto, aseista riisuva armollisuus. 

Jeesus onnistui ihmeellisellä tavalla olemaan ihmisille yhtä aikaa rehellinen ja armahtava. Täynnä armoa ja totuutta – tässä järjestyksessä! Kun rohkenemme laskea puolustusarsenaalin armollisuuden edessä, uskallamme kuunnella totuutta. Sitä kautta muutumme. Jumalan hyvyys kutsuu ihmisiä (mielen)muutokseen. 

Olkoon tämä totta ei vain sitä uudelle vuodelle toivoneen henkilön kohdalla vaan myös omassa elämässäni. Sinun arjessasi. Seurakunnissamme. Perheissä, ystävyyssuhteissa, työpaikoilla, kassajonossa, sosiaalisen median kommenttikentissä, liikenneruuhkissa… 

Onnistuisimmeko muistuttamaan itseämme tämän vuoden aikana siitä, että jokainen meistä on saanut osakseen käsittämättömän suuren armon Jeesuksen ristintyön kautta? Siksi meillä ei oikeastaan ole varaa olla armottomia toisia kohtaan.

      Onnistuisimmeko muistuttamaan itseämme, että jokainen meistä on saanut osakseen käsittämättömän suuren armon?

Haluamme nähdä, että seurakuntiimme uskaltautuisi uusia ihmisiä. Armolliset yhteisöt vetävät puoleensa. Armollisina heijastamme Jeesusta. Ja se alkaa aina minusta. Vasta sen jälkeen sinusta ja muista ihmisistä. 

Ja silloin, kun huomaamme, että halumme olla armollinen ei vienyt riittävän pitkälle, vaan ihmisyytemme satutti lähimmäistä, silloinkin on onneksi lupa viedä oma epätäydellisyys ristin luo ja pyytää anteeksi. Jumalalta ja loukatulta lähimmäiseltä. 

Voimme elää armollisuutta todeksi silloin, kun vastaanotamme sitä itse ja tiedostamme kuten Paavali: Jumalan armosta olen se, kuka olen – niin yksilönä kuin Jumalan kutsumana ja hänen palvelijanaan. Tällöin toisia ei ensisijaisesti tarvitse katsoa vaatimusten läpi. 

Armollista uutta vuotta! 

Veera Hug 

Kirjoittaja on vanhempainvapaalla oleva äiti, vaimo, seurakuntaa istuttava pastori ja Helluntaikirkon StartUp -työryhmän jäsen.