Annoinko kaikkeni?

Muistan, kuinka aikoinaan nuorteniltojen alttarikutsuissa vedottiin kiihkeästi: ”Anna sata prosenttia Jeesukselle!” Harvoin tätä käskyä selitettiin sen tarkemmin. Lauantaisin yritettiin puristaa, jos omasta sisimmästä löytyisi vielä prosentteja, joita ei ollut annettu Herralle. En usko, että tuolloin oikein ymmärsin, mitä se ”kaiken antaminen” tarkoitti, ja tiedän, etten ole ainoa, joka tämän sekamelskan lonkeroihin sotkeentui.

Näin jälkikäteen ajateltuna ongelma oli kielessä: tämä oli liian abstraktia puhetta. Lisäksi ongelma oli siinäkin, etten törmännyt johdonmukaiseen teologiaan, jossa armo ja teot voitaisiin sovittaa yhteen. Ainakin omissa ympyröissäni oli omaksuttu tiukka luterilainen yksin armosta -näkemys, jossa teot ovat kirosana.

Toinen tärkeä opinkohta tässä ajattelutavassa oli se, että omavanhurskaus on ihmisen perimmäinen ongelma, ja juuri tästä syystä teoille ei saa löytyä sijaa. Lakihan oli se juutalaisten ongelma, ja Jeesus tuli siitä pelastamaan, eikö niin? Tätä mietin silloin, kun puin päälleni mustan liekkihupparin, jossa luki ”Religion kills, Jesus saves”.

Tähän kun lisättiin käsitys ihmiselämät muuttavasta Pyhästä Hengestä sekä parannukseen kehottavat alttarikutsut, oli hämmennyksen soppa valmis. Miten antaa kaikkensa, kun antaminen kutistuu pelkäksi tahdonvoimalla ponnisteluksi, voimakkaaksi lauantai-illan kokemukseksi? Mistä tietää, että tahtominen on saatu kohdistettua joka solua myöten taivasta kohti?

En tiedä, miten muut kanssakulkijani tämän ratkaisivat. Omalla kohdallani auttoivat eksegetiikan opinnot. Monen prosessin ja Raamatun tutkimisen kautta tulin siihen pisteeseen, etten voinut sanoa aamenta tiukalle, edellä kuvaamalleni käsitykselle uskonelämästä. Ennemminkin uskon, että ihmisen kuuluu vastata teoillaan Jumalan ilmaiseen lahjaan. Arjen teot ja tekemättä jättämiset ovat erottamaton osa ihmisen elämää, ja siksi ne ovat tietenkin osa myös uskonelämää.

Lisäksi en saa tislattua Vanhasta testamentista sitä ajatusta, että juutalaisuus oli tuolloin omavanhurskasta suorittamista tai laki paha. Ihmisen ongelma on synti ja tottelemattomuus, ei se, että yrittää tehdä oikeita, Jumalaa miellyttäviä tekoja. Itse asiassa hyvien tekojen tietoinen harjoittaminen muuttaa luonnettamme. Kun taistelen varastamisen tai pahan puhumisen halua vastaan sata kertaa ja kun valitsen olla vieraanvarainen, näistä tulee osa luonnettani. Se on hyvä.

Tänään annan luultavasti aika paljon enemmän ”kaikkeani” kuin aikoinaan nuortenillassa, kun silmät kiinni pinnistelin. Nyt ymmärrän paremmin, miltä Jumalalle eläminen näyttää. Se on tahtomista, kyllä, mutta se on ennen kaikkea sitä, että teen päivittäin tietoisesti niitä valintoja, joita tiedän, että minun kuuluukin tehdä. Niitä, jotka opin Raamatusta ja joista Pyhä Henki arjessa muistuttelee. Se ei ole omavanhurskautta vaan kuuliaisuutta. Se on Jumalan valtakunnan murtautumista rikkinäisen maailman keskelle. Sen vuoksi Jeesus tuli.

Sara Saarela

Kirjoittaja on kirjailija ja teologi.

Teema
40/201

Tietosuojalauseke

Annoinko kaikkeni?

Teema40/201

Teema
40/201