Sunnuntai 2. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Valio

Älä unohda kastelua 

Uskomme juuret ovat vielä alkuun odottaneet toiveikkaina säännöllistä ravintoaan mutta sopeutuneet pikkuhiljaa siihen, ettei sitä tulekaan, Minni Heinilä kyselee.
Uskomme juuret ovat vielä alkuun odottaneet toiveikkaina säännöllistä ravintoaan mutta sopeutuneet pikkuhiljaa siihen, ettei sitä tulekaan, Minni Heinilä kyselee.

Kun kastelee kukkaa, joka ei ole saanut vettä pitkään aikaan, vesi valuu mullan läpi, vaikka voisi ajatella, että kasvi olisi janoissaan ja imisi nestettä ahnaasti.  

Tosiasiassa vesi ei pääse perille kasvin juuriin asti, sillä multa on kuivunut tiiviiksi paakuksi niiden ympärille. Kasvi on mennyt ikään kuin säästöliekille, eivätkä sen juuret pysty vastaanottamaan vettä, jota on yhtäkkiä taas saatavilla. Eivät ainakaan heti.  

Kun kasvia alkaa kastella pienin erin säännöllisesti ja mullan tiivistynyttä rakennetta möyhennetään, se pystyy vähitellen taas ottamaan vastaan vettä ja sen mukana ravinteita. Se kykenee jälleen toimimaan niin kuin Jumala on sen suunnitellut. 

 

Joskus meille uskovaisille voi käydä samalla tavalla. Ehkä päivittäinen raamatunluku ja rukous ovat jääneet ruuhkavuosien jalkoihin, tai jokin ylivoimaisen vaikea elämänvaihe on koetellut uskoa ja lamaannuttanut hengellisen elämän. Kenties ympäröivän yhteiskunnan kiihtyvä maallistuminen on lannistanut ja saanut uskon liekkimme palamaan kituuttaen. 

Uskomme juuret ovat vielä alkuun odottaneet toiveikkaina säännöllistä ravintoaan mutta sopeutuneet pikkuhiljaa siihen, ettei sitä tulekaan. On alkanut aika, jota herätyskristillisessä retoriikassamme kutsumme erämaavaiheeksi.

 


    Olemmeko me valmiita vastaanottamaan

    seurakuntiimme uusia ihmisiä?

 

Olemmeko me valmiita vastaanottamaan Jumalalta elävää vettä, vai onko sydämemme maaperä kuivunut ja tiivistynyt kovaksi ja läpäisemättömäksi? Olemmeko niin turtuneita omaan kuihtuneeseen hengelliseen olotilaamme, että Jumalan antama virvoittava vesi valuisi hukkaan? 

Jumala kyllä haluaa antaa meille taivaallisia siunauksiaan, mutta emme aina pysty ottamaan niitä vastaan. Havaitsemmeko nämä siunaukset ja haluammeko niitä todella, vai kokisimmeko niiden vain sekoittavan mukavan arkirutiinimme? 

Kysymykset ovat aiheellisia myös seurakunnalle, joka koostuu meistä. Olemmeko me valmiita vastaanottamaan seurakuntiimme uusia ihmisiä, joita paljon odottamamme ja rukoilemamme herätys toisi tullessaan? Vai pysymmekö tyytyväisinä omissa kuppikunnissamme, joissa olemme olleet jo vuosia, kun seurakunta ei ole kasvanut? 

 

Raamattu kehottaa valvomaan. Valvominen voi olla sitä, ettemme unohda kastella kukkaa, jonka tiedämme tarvitsevan vettä ajallaan. Se on juurien työntämistä syvälle Kristukseen ja hänessä pysymistä. 

Se voi olla myös sitä, että annamme mestaripuutarhurimme karsia meistä kuolleet lehdet ja oksat, jotta olemassa oleva kasvusto voisi kukoistaa ja uutta voisi versoa. Jumalalta tuleva vesi on elävää, ja se pitää meidätkin elossa. 

Valtakunnallinen missio 2022 on alkamassa. Miten olemme valmistautuneet siihen? Jos omat juuremme ovat kärsineet kuivuudesta, on aika korjata asia. Vielä ehdimme muuttaa suuntaa ja tulla elävän veden lähteelle, joka on aina auki. 

Ja vaikka missio loppuu aikanaan, me voimme jatkaa sydämemme maaperän kastelemista, jotta juuremme pysyisivät imukykyisinä ja terveinä vastedeskin. Jumala on puutarhuri, joka saa kuivan erämaankin kukkimaan. 

 

Minni Heinilä 

 

Kirjoittaja on Aikamedian toimittaja, jolla ei ole luontaista viherpeukaloa, mutta joka on valmis näkemään vaivaa saadakseen viherkasvinsa pysymään elossa.



UUTISET