Älä sano mitään

Vitsin mukaan ärsyttävä Matti tai Maijakin on hyvä tyyppi, kun hän nukkuu ja sukeltaa. Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua sanomisen ja uskomisen vapaudesta sekä siitä, voiko Raamatun lainaaminenkin olla Suomessa rikos. Herää kysymys, onko Raamattuun uskovista kristityistä, jotka myös tunnustavat vakaumuksensa, tulossa virallisestikin alussa mainittuja matteja ja maijoja?

Suomessa kristittyjen vainot ovat tähän asti olleet melko teoreettinen seikka. Kaukomaiden kurjuudet on voinut sivuuttaa helposti. Aiheessa ei olekaan mitään mieluista. Suomalaiset kristityt ovat syntyneet kultalusikka suussa verrattuna vaikkapa Kiinaan, jossa kommunismi vahvistuu, kamerat valvovat ja koppalakit moukaroivat kirkkoja.

Pitäisi tapahtua paljon, jotta Kiinan olot tulisivat Suomeen.

Rikostutkinta Raamatun siteeraamisesta silti kertoo, että täälläkin tilanne muuttuu. Ehkä uuden vuosikymmenen alkaessa on hyvä arvioida, kuinka arvokas asia usko Jeesukseen ja Raamattuun itselle on ja mihin asti voi joustaa eri asioissa.

Tai ehkä koko ajatusta oikeudesta alituiseen hyvinvointiin pitäisi tarkistaa. Onko itse asias­sa mukavuudenhalustamme nouseva himmailu, peesailu ja joustaminen johtamassa yhä nopeammin aikaan, jossa kristitty ei kohta voi sanoa mitään? Löytyisikö aktiivisempia tapoja elää ja vaikuttaa?

Jossakin on sanottu, että hyvinvointi on kristittyjen pahin vihollinen. Tämä voi olla totta. Kun on tottunut helppouteen, muutoksen pitää lähteä juurista asti. Se voi merkitä priorisointia ja arvojärjestysten tarkistamista. Meneekö kaikki ajatukseni autonvaihtoon, sisustukseen, ruokalistaan ja treeniohjelmaan? Kuka Jeesus minulle niiden keskellä on? Haluanko seurata häntä yhä, vaikka se maksaisi jotakin? Entä uskonko Jeesuksen sanoihin, joiden mukaan se, joka haluaa pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä hänen vuokseen, saa elämän?

Noin vuoden sisällä olen saanut haastatella vainojen asiantuntijoita, joista osa on kärsinyt itsekin vainoa. Heiltä kuultu todistaa Raamatun sanat elämänsä kadottamisesta oikeiksi. Vaikka kukaan ei halua vainoa, sitä kokeneet eivät suhtaudu vainoon kammottavana asiana, jota pitää vältellä, vaan he ovat nähneet myös vainoihin kätketyn voiman, joka monesti aivan kuin herättää seurakunnan eloon. Tästä vainon toisesta puolesta olisi hyvä puhua enemmänkin, jotta emme vain luikkisi karkuun koko asiaa mukavuudestamme kiinni pitäen.

Vakaumukselliset kristityt tai heidän tapansa toimia eivät ole muuttuneet. Suomi vain on muuttunut sen verran, että kun tavallinen, ehkä mukava ja avuliaskin kristitty avaa suunsa lähettääkseen sydämiä, osa kuulee hänen viestinsä sammakoina. Täytyykin valita: älä sano mitään, tai puhu, rakasta ja valmistaudu maksamaan siitä.

Ruut Ahonen

Kirjoittaja on Aikamedian toimituspäällikkö.