Älä rakastu ylioppilaskeväänä

Omistan tämän kolumnin erityisesti niille, jotka eivät ole avioliitossa mutta ehkä joskus tulevat olemaan.

Muistan, kun alle parikymppisenä huolehdin, löydänkö sopivaa puolisoa. Ajoittain epäily sai painostavia mittasuhteita. Olin nuori, mutta asia tuntui ajankohtaiselta. Skannasin ympäristöäni kuin salapoliisi, kunnes väsähdin ja päätin, etten rasita asialla enää itseäni. Jumala hoitakoon sen.

Saman syksyn päätteeksi lähdin uudenvuodentapahtumaan Lappiin. Nousin nuortenporukan kanssa erääseen henkilöautoon, ja käytännössä sillä matkalla olen edelleen.

Seurustelumme alkoi juuri ennen ylioppilaskirjoitusten lukulomaa. Siinä ei auttanut psykologian opettajan varoitus olla rakastumatta yo-keväänä. Kirjoitusten jälkeen iski kriisi. 11 vuoden kouluputki päättyi ja tulevaisuus oli liian avoin. Kriisi meinasi kaataa myös seurustelun, mutta tilanteesta selvittiin antamalla rasittuneelle ylioppilaalle tietoisesti armoa. Kesällä menimme kihloihin, ja seuraavana talvena juhlimme häitä.

Avioliittoa kuvataan satamaksi, mutta enemmän se muistuttaa matkaa. Elämään kuuluu jatkuva muutos, ja idea on mennä kaiken läpi yhdessä. Siksi jo seurustellessa kannattaa panostaa muutamiin asioihin.

Puhukaa. Mahdollisimman avoimesti ja paljon. Näin tutustutte toistenne sisimpään ihmiseen ja rakennatte luottamusta. Kertokaa taustoistanne ja tutustukaa toistenne läheisiin. Avatkaa tulevaisuuden haaveitanne ja arvioikaa rehellisesti, onko suuntanne sama vai ei.

Avioliitto ei toimi, jos samaa matkaa koettaa tehdä kaksi ihmistä, jotka arvostavat ja tavoittelevat täysin eri asioita. Jos seurusteluaikana jokin vaivaa, asiaa ei pidä ratkaista ajattelemalla, että naimisissa kaikki selviää. Ei nimittäin selviä.

Kunnioittakaa toisianne. Tätä pitää monesti harjoitella. Kunnioitus tarkoittaa, ettei kolhi toista ehdoin tahdoin henkisesti tai fyysisesti. Keskustelkaa myös läheisyyden rajoista seurustelussa. Jokapäiväinen mediamme muokkaa meitä, eikä sen pyrkimys ole ihmisten hyvinvointi vaan ideoiden ja rahan virtaaminen. Siksi kysykää mieluummin neuvoa Jumalalta. Se on sijoitus avioliittoonne.

Rukoilkaa yhdessä. Ongelmissa etsikää viisaita neuvonantajia. Sellainen voi olla vaikka nuorisopastori. Muutenkin – ja tätä ei voi ylikorostaa: vaalikaa seurakuntayhteyttä. Havaintojeni mukaan monen hyvältä pohjalta alkaneen uskovien avioliiton hajoamiseen on liittynyt seurakuntayhteyden laiminlyöminen. Kaksin on helpompi mennä kirkkoon kuin viidestään, mutta yhteys seurakuntaan varjelee perheenne.

Jos toista oppii tuntemaan syvästi jo seurusteluaikana ja myös hengellinen yhteys on luja, yhteiselle matkalle on suotuisat edellytykset. Kun sitten elämä haastaa, avioliitosta tulee turvapaikka. Ja vaikka välillä kiukuttelisitte toisillenne, se ei haittaa. Koska jos syvin onnenne on Jumalassa, ette odota toisiltanne liikaa. Silloin riittää, että Jumala on puolellanne aina ja kaikkialla.

Omista häistämme on vierähtänyt jo parikymmentä vuotta. Ja edelleen nousisin tuohon henkilöautoon.

Ruut Ahonen

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.