”Voimakas ihminen on myös henkisesti vahva”

Sami Nieminen voitti muutama viikko sitten Virossa klassisen voimanoston EM-kultaa sarjassa 74 kg. Lajissa pitkään huipulla kilpaillut Nieminen on naimisissa ja asuu Keuruulla omakotitalossa. Iltaisin hän kaitsee työkseen nuoria Keuruun nuorisotalolla. Niemisen seuraava etappi ovat MM-kisat Teksasissa kesäkuussa.

Kun kaipaan piristystä, lähden ulos kävelemään vaimoni Niinan kanssa. Varsinkin nyt keväällä ulkona on paljon happea. Huomaan sen astmaatikkona heti.

Pelkään lentämistä ja hämähäkkejä. Ihan hirveitä. Vaimo hoitelee meillä hämähäkit hengiltä.

Lapsena olin hyvin villi ja rämäpäinen. Ajoin esimerkiksi polkuautolla autotiellä. Äiti on kertonut, että mitä hiljaisempaa oli, sitä hurjempaa oli todennäköisesti suunnitteilla.

Tiesin menestyväni urheilijana, kun menin ensimmäiseen kilpailuun vuonna 1992. Voitin silloin SM-pronssia.

Voittaminen on se palkinto, jonka urheilemisesta voi saada. Jos voittamisen nälkä katoaa, kannattaa alkaa tehdä jotain muuta.

Treenaaminen maistuu… Joo, se maistuu. Se on mun tapani purkaa stressiä.

Nuorissa hyvää on paljon. He kuuntelevat ja toivottavasti ottavat opiksi, kun puhun omasta kokemuksestani. Itselläni on päihdetausta.

Kipinällä (nuorisotalo) olen oppinut toimimaan erilaisten nuorten kanssa. Työssä näkee, miten yhteiskunta on muuttunut. Nykynuorilla on enemmän rahaa ja vapauksia kuin ennen. Kunnioitus toisia ihmisiä ja tavaroita kohtaan on paljon vähäisempää kuin omassa nuoruudessani. Myös eriarvoisuus ja pinnallisuus näkyvät nykyään enemmän.

Jos haluaa kohottaa kuntoa, pitää vain nousta sohvasta ylös. Ulkona liikkuminen on aloittelijalle parasta, ja siihen ei tarvita kuin kengät ja vaatteet.

Voimakas ihminen on kokonaisvaltaisesti vahva, myös henkisesti.

Terveys on kaikki kaikessa: mitään ei saa tehdä niin että se vaarantuu. Vakavin vammani on kun kaaduin 2009 Intiassa MM-kilpailussa huonojen järjestelyjen takia. Selkään tuli pitkittäisiä ja poikittaisia repeämiä ja kolmesta välilevystä löytyi pullistuma. Kuntoutus oli vaikeaa ja jopa käveleminen pitkään tuskallista.

Seurakunta merkitsee minulle toista kotia. Seurakuntalaisten olalle taputteluista ja sanoista saa voimaa, vaikka kokouksessa istuminen on mulle ADHD:n takia haastavaa.

Kun katson peiliin, näen siellä luomuksen, joka ei ole vielä täydellinen, ja henkilön, jonka kanssa pystyn jokaisen päiväni elämään.

Pääsiäinen on rauhoittumisen aikaa. Pääsiäisen sanoma on tärkeä. Olemme Niinan kanssa kotona. Aion myös syödä monta suklaamunaa.

Keuruulla on mun koti ja ystävät – kaikki mitä elämääni tällä hetkellä tarvitsen tai haluan. Ei mitään liikaa eikä mitään liian vähän.

En ikinä unohda sitä hetkeä, kun tulin uskoon juhannuksena 2000. Se ensirakkauden tunne on unohtumaton. Tiesin, että on kaksi vaihtoehtoa: jatkaa alaspäin viettävällä tiellä tai tulla uskoon.

Jeesus on tärkein henkilö elämässäni, mun supersankari. Vaimoni ei ole mustasukkainen Jeesukselle.