Vapaaehtoistyössä Rakkauden saattelemana

Keuruun kokoisessa kaupungissa maahanmuuttajat ovat näkyneet. Liikenne vastaanottokeskukseen on käynyt vilkkaana. Myös sieltä keskustaan on kuljettu ahkerasti. Paikalliset ovat laittaneet sydämensä peliin ja lähteneet mukaan auttamaan: turvapaikanhakijoille on järjestetty liikuntaharrasteita ja erilaisia tilaisuuksia.

– Olemme pitäneet lasten läksykerhoa ja äiti-lapsikerhoa, jossa piirrämme, askartelemme ja leikimme yhdessä heidän kanssaan. Suurinta on välittäminen ja rakkaus, jonka myötä kohtaamiset lasten kanssa avautuvat helpommin.

– Maahanmuuttajatyössä saa olla aidosti oma itsensä; kristitty, joka seuraa Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä. Koska uskonasiat ovat muslimeille arkipäivää, ne ovat myös luonnollinen osa elämää. Siksi heidän parissaan on helppoa toimia, Henrietta Siimes vakuuttaa.

Rajoja ja rakkautta

– Maahanmuuttajatyössä ollaan kristillisyyden ytimessä. Työ on todella antoisaa. Toki siinäkin on omat haasteensa. Siimes kehottaa jokaista kristittyä miettimään omaa suhtautumistaan maahanmuuttajiin Jeesuksen antaman esimerkin kantilta.

– On oltava hienovarainen – tulevathan nämä ihmiset aivan toisenlaisesta kulttuurista. Myös maalaisjärjen käyttäminen on sallittua ja erittäin pätevää, sillä sinisilmäinen ei kannata olla. Toisaalta kyynisyys on toinen ääripää. Sitäkään ei tarvita.

– Lasten kanssa toimiessa rakkaus ja rajat ovat luonnollisesti läsnä. Lähiidästä tulevat lapset ovat yleisesti ottaen suomalaislapsia vilkkaampia ja eläväisempiä, Siimes toteaa.

Elämän kahdet kasvot

Keuruun kohdalla tilanne tulee muuttumaan tänä vuonna vastaanottokeskuksen lakkauttamisen myötä. Silti ystävyyssuhteet ovat vain vahvistuneet auttajien ja autettavien parissa, eikä välimatkakaan tule olemaan ongelma. Toki joku perhe tai taho saattaa jäädä pysyvästi paikkakunnalle tai muuttaa vähän kauemmaksi toiseen kaupunkiin.

Suomessa pysyminen on monen turvapaikanhakijan toive.

– Positiivisten päätösten myötä helpotus ja ilo ovat silmin nähtävissä. Sitä riemua on ollut hienoa katsella. Myös palautuspäätökset ovat todellisuutta. Ne aiheuttavat ymmärrettävästi levottomuutta ja epävarmuutta ystäviemme parissa, Siimes kertoo.

Joku on joskus todennut Jumalan todellisuuden: ”Tiedätkö, että Jumalallakin on kädet ja jalat – meidän kätemme ja jalkamme!” Siksi vapaaehtoistyössä tarvitaan erilaisia jäseniä: silmiä ja korvia, käsiä ja jalkoja.

Sydämen asenne on kaikki kaikessa, ja siihen Jumalakin yhtyy. Tarvitsemme rakkautta, sitä kaikista suurinta. Sen avulla voimme huomata toisemme ja avuntarpeen, jota joskus on  vaikea nähdä ja josta joskus on niin vaikea kertoa toisille.

Rukoillaan ”rakkauden silmälaseja”. Sellaisia näkymättömiä kapistuksia, joista Elma Aaltonen kirjoitti kirjassaan Anna kulkee enkelin kanssa.


Hanna-Kaisa Rahikainen