"Välillä joutuu odottelemaan seuraavaa siirtoa"

Hyvä Sanoma ry:n hallituksen jäsen Marianna Tiainen oli yksi viime viikolla Helsingin Saalemin johtajuuskonferenssiin osallistuneista pastoreista ja ylistyksenjohtajista. Kuva: Anssi Tiittanen
Hyvä Sanoma ry:n hallituksen jäsen Marianna Tiainen oli yksi viime viikolla Helsingin Saalemin johtajuuskonferenssiin osallistuneista pastoreista ja ylistyksenjohtajista. Kuva: Anssi Tiittanen

Omasta lapsuudestani muis­tan monet leikit, pelit ja kilpai­lut, joita keksimme kotikujan lasten kanssa Varkaudessa asu­essani.

 

Puolisoni Jannen kanssa ta­pasimme vuonna 2000 Iso Kir­ja -opiston peruskurssilla. Olimme kumpikin saapuneet sinne sen jälkeen, kun olimme tahoil­lamme kokeneet Jumalan kutsu­van meitä hengelliseen työhön. Jo ennen häitä meille selvisi, että lahjamme täydentävät toisiaan ja haluamme tehdä hengellistä työ­tä yhdessä. Nykyinen unelmam­me onkin saada palvella seura­kunnassa pastoripariskuntana.

 

Kun haluan rentoutua kun­nolla, lähden kuntoilemaan pai­kalliseen liikuntakeskukseen, jossa osallistun erilaisiin ryhmä­liikuntatunteihin, kuten Zum­baan ja BodyJamiin. Olen huomannut, kuinka vapauttavaa ja iloa tuovaa kunnon hikitreeni hyvän musiikin kanssa voi olla!

 

Lempiruokani on broilerin fi­leepihvi vuohenjuustolla ja ba­taattilohkoilla. Vesi tulee kielel­le jo pelkästä ajatuksesta!

 

Ärsyynnyn helposti, kun näen epäoikeudenmukaisuut­ta tapahtuvan ympäristössä­ni. Varsinkin, kun se kohdistuu lapsiin tai naisiin. Perusarjes­sa ärsyynnyn siitä, kun miehe­ni jättää likaisia sukkiaan ym­päri kotiamme.

 

Viime viikolla Helsingin Saa­lemin johtajuuskonferenssis­sa koin uudistuneeni sekä henkisesti että hengellisesti. Pääpu­hujien puheet upposivat ja sain kokea Jumalan eheyttävän rak­kauden korjaavan sisälläni ole­via haavoja. Tapahtuman kruu­nasi se, että tapasin paljon rak­kaita ystäviä vuosien varrelta.

 

Kun ajattelen seurakunnan tulevaisuutta, näen paljon in­nokkaita nuoria, jotka palavat Jeesukselle ja haluavat varsin­kin oman sukupolvensa kään­tyvän Jumalan puoleen. Tulen kuitenkin hieman surulliseksi miettiessäni vanhemman pol­ven haluttomuutta ja kyvyttömyyttä siirtää todellista vastuu­ta nuoremmille.

 

Olen oppinut seurakuntaelä­mästä sen, että erilaisina usko­vina me jatkuvasti kasvatamme toinen toisiamme.

 

Viime aikoina minua on as­karruttanut tulevaisuus, ja se, minne Jumala haluaa minut ja perheeni seuraavaksi johdat­taa. Välillä elämässä on aikoja, jolloin joutuu pysähtymään ja odottelemaan seuraavaa siirtoa.

 

Rukoilen, että Jumala vuodat­taisi rakkautensa kristittyihin, jotta meissä heräisi hätä niis­tä ihmisistä, jotka ovat vielä us­kosta osattomia.

 

 

Leevi Launonen




10/2016Kirjallisuus:The

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja