”Vaikka Jeesus on ihana, elämä on varsin raadollista”

Inkeri Riihinen on saarijärveläinen opettaja, joka kuuluu helluntaiseurakuntien Toinen Toisellemme -avioliittotyön johtoryhmään. Viime talven hän työskenteli  vastaanottokeskuksessa.

Kun kaipaan piristystä, tongin villalankavarastoani. Minä en istuttele omenapuita, mutta aina voin kutoa vielä yhdet villasukat! Nautin väreistä. Myös musiikin kuuntelu ja ulkoilu auttavat.

Mieheni Arton parhaita puolia ovat käytännöllisyys ja harkitsevuus. Huumorista silti nautin eniten, paitsi silloin kun se kääntyy sarkasmiksi minua kohtaan...

Avioliittotyössä minua motivoi se, miten mullistava vaikutus asioiden ääneen sanomisella voi olla. Ryhmän tuki on ollut itselleni ratkaisevaa vaikeissa tilanteissa, ja yhä uudestaan näen saman ilmiön toistenkin elämässä. Avioliitto on harvoin vain kahden kauppa, joten minua motivoi myös avioliiton hyvinvoinnin vaikutus lapsiin, jumalasuhteeseen, ystäväpiiriin ja seurakuntaan.

Pitkässä parisuhteessa hienointa on tuttuus ja armollisuus. Tunnemme toistemme ajatukset pitkältä ajalta ja ymmärrämme toisiamme hyvin. Samalla tietysti on vaarana, että tulkitsemme toisiamme niin sujuvasti, ettemme tule enää kysyneeksi toisen mielipidettä niin usein kuin pitäisi. Muutenkin toista voi alkaa pitää monella tavalla itsestäänselvyytenä, kalustoon kuuluvana, jolloin toisen arvostus laskee ja keskinäinen kipinä hiipuu. Vuosien myötä kasvava itsekkyys ja laiskuus ajavat avioliiton helposti kapenevaan uraan.

Avioerot saattaisivat vähentyä, jos ihmiset eivät häpeäisi niin paljon avioliittonsa ongelmia vaan hakeutuisivat varhaisemmassa vaiheessa juttelemaan vaikeuksistaan uskovien ystävien kanssa. Kun ongelmia on peitelty tai siedetty pitkään, tunteet ovat joskus niin loppuun palaneet tai toinen jo niin kaukana menossa, ettei tahtoa tai voimia jatkaa yhdessä enää löydy.

Seurakunnissa pitäisi avoimemmin tuoda esille sitä, että useimmilla meillä on joskus ongelmia avioliitoissamme ja niihin löytyy apua. On surullista, jos elämme seurakunnassa onnistumisen kulissien varjossa. Vaikka Jeesus on ihana, meidän elämämme on varsin raadollista.

Lapsuusvuosiltani Etiopiasta jäi erityisesti mieleen ainainen kesä ja elämän monenlaiset äänet. Myös ihmisten ystävällisyys ja maan kauneus sykähdyttävät minua edelleen.

Haaveammattini oli tulkki, mutta asuinpaikan myötä ajauduin opettajaksi. Tämäkin on kiinnostava ammatti, jossa saa koko ajan olla merkittävässä suhteessa moniin ihmisiin ja voi kehittyä niin paljon kuin jaksaa.

Vastaanottokeskuksessa työskennellessäni maailman mielettömyys tuli lähelle. Pommitukset iskivät yhä uudestaan näiden ihmisten lähipiiriin. Ero läheisistä, ahdistus ja menettämisen pelko, kotiväen köyhyys, kadonneet perheenjäsenet ja epävarmuus tulevasta jäytävät kuin vakava sairaus. Kuukausien toimettomuus turvapaikkapäätöstä odotellessa ja jopa vuosien odotus perheen yhdistämiseksi tuntuvat kohtuuttomilta. Maailma on monella tapaa hullu paikka.

Pidän kirjoittamisesta, koska siinä saan ilmaistua jotakin haluamaani elämästä rajatummin ja pysyvämmin kuin puhumalla. Sanat ovat minulle tärkeitä.

Pelkään kuolemaa. Ihan uusi olotila ja ero kaikesta tutusta tuntuu pelottavalta ajatukselta, vaikka kuinka yritän liittää siihen hyvän Jumalan läsnäolon.

Haaveilen usein uusista maisemista ja joskus kaikkien komeroiden siivoamisesta.

Rukoilen johdatusta ihmisten kohtaamiseen, kärsivällisyyttä koulutyöhön ja apua monen lähimmäiseni ahdinkoon.

Usko merkitsee minulle selkeää valintaa. Tätä tietä tahdon kulkea. Luotan siihen, mikä ei näy, ja toivon sen näkyvän elämästäni. Odotan Jumalan valtakuntaa, joka on jo nyt, mutta ei vielä.