”Tykkään ideoida” – Roni Veijalainen innostuu luonnosta, lapsityöstä ja luovuudesta

Elina Rautio 

Kun katson peiliin, näen ihmisen, jonka sisällä lainehtii mahdollisuuksien valtameri. Ilman Jumalan apua se jäisi kuitenkin ikuisesti piiloon lukittuihin lokeroihin, joita en osaisi avata. 

Tykkään ideoida ja kehitellä kaikkea luovaa. Yksi pitkäaikainen arjen täyttäjä on Helsingin Saalem-seurakunnan lapsityö, erityisesti lastenleirit, jotka ovat ehdottomasti vuoden kohokohtia. Niissä leikkisä mieleni saa kirmata sydämensä kyllyydestä. 

Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksistani oli syysvaellus Ragon kansallispuistossa Norjassa vuonna 2017. Jouduimme sumussa kuruun, jonka seinämät olivat lähes pystysuoria ja pohja täynnä isoja, teräviä kiviä. Yksikin liukastuminen olisi saattanut johtaa vakavaan loukkaantumiseen. Seuraavana päivänä eteemme tuli kaltevaksi, jäiseksi sammalseinämäksi muuttunut kiviränni, jossa oli askelmaksi vain yksi nyrkin kokoinen kivi – ja alapuolella hyinen jäätikköjärvi. Onneksi kaikki meni hyvin ja löysimme tiemme alas. 

Tulen hyvälle mielelle, kun luovassa työssä ideat loksahtavat kohdalleen ja eteen piirtyy jotain taianomaista. Mukavia hetkiä ovat myös nuotion äärellä istuminen, saunominen ja kesäiseen järveen pulahtaminen kauniissa luonnossa. 

Rukoilen, että Jumala opettaisi, muuttaisi ja kasvattaisi minua hänen mielensä mukaiseksi ja saisin palvella häntä lahjoillani hänen suunnitelmansa mukaisesti. 

Tämän vuoden suunnitelmissa on saada valmiiksi aloittamani fantasiaseikkailukirja. En ole pitänyt itseäni kirjailijana, koska kielioppi on ollut aina rautapurkin pureskelua. Mieleeni syttynyt tarina poltteli kuitenkin sisintäni vuosia, ja Jumala – ajoitusten mestari – antoi siihen aikaa koronakeväänä. 

Jeesus on kanssakulkija, joka on pysynyt vierelläni silloinkin, kun ympärilläni on ollut vain pimeyttä, kauhua ja yksinäisyyttä. Yhdessä kuljetut vaikeudet ovat vahvistaneet suhdettamme, elämäniloa ja uskoani tulevaisuuteen. Kun kuljen Jeesuksen kanssa pimeydestä läpi, tulen ulos rohkeampana.