”Haluamme kyllä rakastaa ihmisiä muttemme sekoittaa omaa päiväjärjestystämme”

Tilausta avarille sydämille

Turun Vapaaseurakunnan (Hope-seurakunta) diakoniatyöntekijä Jussi Hyvösaho, 41, on monessa mukana: hän koordinoi kerran kuukaudessa järjestettävää seurakunnan ruokajakelua vähävaraisille sekä pyörittää keskustelu- ja kohtaamispaikka Ystävä-kahvilaa joka toinen viikko. Miehen työtehtäviin kuuluu hoitaa myös avustuspankkia, jonka lahjoitusvaroilla tuetaan vaikeiden taloudellisten tilanteiden keskellä kamppailevia.

 

Eikä siinä vielä kaikki.

 

– Seurakunnan diakoniatyön ohella opiskelen mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkintoa. Valmistua pitäisi vuodenvaihteen paikkeilla, päihderiippuvaisille tarkoitettua tukiryhmää kerran viikossa Hope-seurakunnan tiloissa luotsaava Hyvösaho kertoo.

 

Motivoivan työn lisäksi iloa ja tarkoitusta elämään tuovat myös vaimo Ruut sekä lapset  Kaapo ja Hilma.

 

Ennen nykyistä pestiään diakoniatyöntekijänä Turussa Jussi Hyvösaho ehti toimia neljän ja puolen vuoden ajan Rauman Avainseurakunnassa (entinen Rauman helluntaiseurakunta) seurakuntatyöntekijänä nuorten ja nuorten aikuisten parissa. Tätä tehtävää edelsi kahdeksan vuoden työjakso Raision vapaaseurakunnan leivissä nuorisotyöntekijänä.

 

 

Kun omatunto hiljeni

Moni ei varmasti veikannut Hyvösaholle näin vakaata elämäntarinaa villien nuoruusvuosien perusteella.

 

– Vanhempani ovat uskovaisia helluntailaisia ja olen saanut kristillisen kasvatuksen. Kotini oli turvallinen mutta asuinalueemme levoton. Monen kaverini perheet olivat rikkinäisiä ja näin paljon ikäviä juttuja. Kerran kun menin ystäväni luokse, niin koko rappukäytävä oli täynnä verta, koska hänen isäpuolensa oli juuri puukottanut siellä henkilön, Hyvösaho muistelee.

 

– Viidentoista-kuudentoista vuoden iässä muut asiat alkoivat kiinnostaa hengellisiä asioita enemmän, ja nuorteniltojen jälkeen lähdin usein ystäväni kanssa baariin. Saimme juotavaa suoraan hanasta, koska hänen äitinsä oli siellä töissä.

 

Todellisen alamäen alku oli kuitenkin vasta vanhempien luota omaan asuntoon muuttaminen. Alkoholin käyttö kasvoi ja kohtaaminen kannabiksen kanssa oli Hyvösahon mukaan rakkautta ensi henkäyksellä. Kristillinen perhetausta oli taakka, josta oli pyristeltävä eroon kaikin tavoin. 

 

– Halusin näyttää muille, että luonani on parhaat bileet ja olen se, joka juhlii kaikkein kovimmin. Muistan tilanteen, missä huusin ääneen kämpässäni Jumalalle irtisanoutuen pelastuksesta sekä siitä suunnitelmasta, joka hänellä on minulle. Sen jälkeen en kokenut enää huonoa omaatuntoa mistään, Jussi Hyvösaho kertoo vakavana.

 

 

Rauha tarttui mukaan nuortenillasta

Jumala ei kuitenkaan päästänyt tuhlaajapoikaansa silmistään tämän noin viisi vuotta kestäneen pakomatkan aikana. Hyvösaho kertoo uskovan veljensä pyytäneen häntä sekä silloista tyttöystäväänsä sinnikkäästi mukaan nuorteniltoihin, ja lopulta väsytystaktiikka tuottikin myönteisen tuloksen.

 

– Ilta oli mielestäni kauhea kokemus. Kuitenkin sen jälkeen tyttöystäväni sanoi, että olen rauhallinen, vaikken ole polttanut kannabista. ”Ehkä usko onkin sinun juttusi”, hän sanoi. Noiden sanojen jälkeen jokin heräsi sisälläni uudestaan, ja kaikesta väärästä, mitä tein, alkoi tulla jälleen huono omatunto, Hyvösaho muistelee.

 

– Sanoin Jumalalle, että jos voit jotain tästä elämästäni vielä tehdä, niin nyt luovutan. Siitä lähti rulla pyörimään ja aloin taas lukea Raamattua. Noin neljä kuukautta myöhemmin olin valmis jättämään kaiken vanhan taakseni.

 

 

Kuunteleminen synnyttää myötätunnon

Jussi Hyvösahon oma menneisyys on hyvä työkalu luoda luonnollisia kontakteja monella tapaa rikkinäisten ja vaikeista taustoista tulevien ihmisten kanssa. Hyvösaho painottaa, että perusedellytys heidän mukaan saamiseensa seurakunnan toimintaan on avartuminen mielen ja sydämen alueella.

 

– Koska emme ole uskovina kuulleet ihmisten elämäntarinoita, niin meissä ei ole herännyt myötätunto ja olemme usein tuomitsevia. Meillä pitäisi olla kiinnostusta kuulla ihmisten tarinat, emmekä saisi lokeroida heitä syntisiksi ja likaisiksi. Itse en pidä päihderiippuvuutta ahneutta pahempana asiana, Hyvösaho sanoo.

 

– Korteilla, jotka on jaettu suurimmalle osalle niistä ihmisistä, joiden kanssa työskentelen, ei mennä kovin pitkälle. Yleensä heidän vanhemmillaan on päihderiippuvuutta, mielenterveysongelmia tai muita hyvinvointiin liittyviä haasteita.

 

Jussi Hyvösahon mukaan vaikeista taustoista tulevilla on usein erittäin iso kynnys tulla mukaan seurakuntien toimintaan, koska he häpeävät itseään ja kokevat huonommuutta.

 

– Monesti olemme uskovina seurakuntahiiriä, joiden on vaikea lähteä yhteisön ulkopuolelle, mutta päihderiippuvaisilla on vielä paljon suurempi kynnys tulla mukaan seurakuntaan.

 

Diakoniatyöntekijä sanoo uskovien usein odottelevan, että herätyksen seurauksena porukkaa tulee sisään seurakuntiin ovista ja ikkunoista.

 

– Uskon kuitenkin, että meidän pitää ensin avartua, nähdä ihmiset ihmisinä, olla valmiita kuuntelemaan heidän tarinansa ja kulkemaan vierellä. Haluamme kyllä rakastaa ihmisiä, mutta emme halua sekoittaa omaa päiväjärjestystämme, Hyvösaho toteaa.

 

 

Markus Majabacka