”Tärkeintä on läsnäolo ja hyväksyntä” - Valokuvaaja Ari Koivulahti iloitsee yhteyden syntymisestä hänen ja kuvattavan välillä

Heli Markkunen (13.4.2023)

Kun katson peiliin, näen yllättävän paljon elämänkokemusta. Korvien välissä tunnen olevani vielä pojankloppi, mutta tuntemus sopii huonosti yhteen peilikuvan kanssa. Jännää, että koen eläneeni eri ikäkausina aina elämäni parasta aikaa. En erityisemmin haikaile nuoruutta. 

Tärkein taitoni valokuvaajana on läsnäolo, luottamus ja hyväksyntä. Muotokuvaan tulevan on pystyttävä iästä riippumatta luottamaan siihen, että hän on turvassa ja että hänet nähdään positiivisesti. Ihmisissä elää monenlaista kauneutta, ja on surullista, että kauneus mielletään usein aivan liian kapeasti.  

Yksi hienoimmista kuvauskeikoista oli viime syksynä eräässä helsinkiläisessä koulussa. Arkisessa ja joskus nopeatempoisessa työssä on riemullista kohdata nuoria, joiden silmät syttyvät, kun heitä rohkaisee. Myönnän, että se saa joskus omankin silmäni ”kirkkaaksi”. 

Laulan kuorossa. Kiitän musaopettajaani Airia, joka houkutteli minut aikanaan kokeilemaan stemmalaulantaa. Lauloin monta vuotta muun muassa Jakarandassa, ja tällä hetkellä viihdyn erinomaisesti EtCetera-kuorossa. Ihmisäänillä luotu harmonia ja näiden resonointi tekee hyvää. On myös riemullista huomata laulun ja musiikin koskettavan kuulijaa.  

Raamatussa minua puhuttelee erityisesti kokonaisuus. Satojen vuosien ja kymmenien kirjoittajien myötä syntynyt upea kokonaisuus ei voi olla ihmisvoimin syntynyt. Teksti alkaa elää, kun sitä pyytää. 

Rakastan keskustella kahden kesken tai ihan pienissä porukoissa. Siten pääsee niin paljon syvemmälle. Huomaan, että tulen vetäytyväksi isoissa joukoissa ja varsinkin silloin, kun äänen taso nousee. 

Vielä joskus haluaisin matkustaa rahtilaivalla Atlantin, junalla Siperian ja henkilöautolla Amerikan halki. Haaveistani huolimatta huomaan ikävöiväni usein Afrikkaan. Asuimme vaimoni kanssa pari vuotta Namibiassa, ja sinne jäi yllättävän iso pala sydäntäni. 

Jeesus, parhain ystäväni, löytäisinkö vertaista? Virsi 273 jatkuu pyynnöllä: ”Auta, etten eläissäni koskaan hylkää sinua.” Monista virsistä löytyy upeita tekstejä täynnä rukousta, kiitosta ja ylistystä. Joskus pakahdutan sydäntäni yksinäni virsikirjaa lueskellen ja hyräillen.