”Tärkeintä on läsnäolo ja hyväksyntä” - Valokuvaaja Ari Koivulahti iloitsee yhteyden syntymisestä hänen ja kuvattavan välillä
Ari Koivulahti on valokuvaaja. Radio Deillä hän juontaa Majatalon tarinoita -ohjelmaa, jossa ovat mukana myös Pekka Simojoki, Ilkka Puhakka ja Jukka Jämsén. Ohjelmia voi kuunnella Dei Plus -palvelussa. (Otto Koivulahti)
Heli Markkunen (13.4.2023)
Kun katson peiliin, näen yllättävän paljon elämänkokemusta. Korvien välissä tunnen olevani vielä pojankloppi, mutta tuntemus sopii huonosti yhteen peilikuvan kanssa. Jännää, että koen eläneeni eri ikäkausina aina elämäni parasta aikaa. En erityisemmin haikaile nuoruutta.
Tärkein taitoni valokuvaajana on läsnäolo, luottamus ja hyväksyntä. Muotokuvaan tulevan on pystyttävä iästä riippumatta luottamaan siihen, että hän on turvassa ja että hänet nähdään positiivisesti. Ihmisissä elää monenlaista kauneutta, ja on surullista, että kauneus mielletään usein aivan liian kapeasti.
Yksi hienoimmista kuvauskeikoista oli viime syksynä eräässä helsinkiläisessä koulussa. Arkisessa ja joskus nopeatempoisessa työssä on riemullista kohdata nuoria, joiden silmät syttyvät, kun heitä rohkaisee. Myönnän, että se saa joskus omankin silmäni ”kirkkaaksi”.
Laulan kuorossa. Kiitän musaopettajaani Airia, joka houkutteli minut aikanaan kokeilemaan stemmalaulantaa. Lauloin monta vuotta muun muassa Jakarandassa, ja tällä hetkellä viihdyn erinomaisesti EtCetera-kuorossa. Ihmisäänillä luotu harmonia ja näiden resonointi tekee hyvää. On myös riemullista huomata laulun ja musiikin koskettavan kuulijaa.
Raamatussa minua puhuttelee erityisesti kokonaisuus. Satojen vuosien ja kymmenien kirjoittajien myötä syntynyt upea kokonaisuus ei voi olla ihmisvoimin syntynyt. Teksti alkaa elää, kun sitä pyytää.
Rakastan keskustella kahden kesken tai ihan pienissä porukoissa. Siten pääsee niin paljon syvemmälle. Huomaan, että tulen vetäytyväksi isoissa joukoissa ja varsinkin silloin, kun äänen taso nousee.
Vielä joskus haluaisin matkustaa rahtilaivalla Atlantin, junalla Siperian ja henkilöautolla Amerikan halki. Haaveistani huolimatta huomaan ikävöiväni usein Afrikkaan. Asuimme vaimoni kanssa pari vuotta Namibiassa, ja sinne jäi yllättävän iso pala sydäntäni.
Jeesus, parhain ystäväni, löytäisinkö vertaista? Virsi 273 jatkuu pyynnöllä: ”Auta, etten eläissäni koskaan hylkää sinua.” Monista virsistä löytyy upeita tekstejä täynnä rukousta, kiitosta ja ylistystä. Joskus pakahdutan sydäntäni yksinäni virsikirjaa lueskellen ja hyräillen.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...