koulutuskoneena. Nykyään kone ei enää lennä mutta kiertää erikoisvalmisteisen peräkärryn kyydissä ympäri Suomea muun muassa kauppakeskuksissa pidettävissä lähetys- ja avustuslentämisestä kertovissa näyttelyissä.
MAF Suomen toiminnanjohtaja (oto) Janne Ropponen on ottanut tehtäväkseen kuljettaa konetta paikasta toiseen ja samalla myös kouluttaa paikallisia vapaaehtoisia näyttelyiden pystyttäjiksi ja lentokoneoppaiksi.
Tutustuin Janneen, kun menin talkoolaiseksi pystyttämään MAF-näyttelyä. Konetta näyttelykuntoon rakentaessamme hän kertoi elämänsä tarinoita neljältä eri mantereelta. Kun Janne kuuli, että olin kirjoittanut ilmailuaiheisia kirjoja, hän kysyi, kiinnostaisiko minua laittaa kansien väliin hänen kokemuksiaan. Innostuin asiasta välittömästi.
Kirjan materiaalin kokoaminen oli mielenkiintoinen ja haastava projekti. Ensimmäisen tarinan Janne Ropponen kertoi digitaalitallentimeeni jyväskyläläisessä kahvilassa mutta muut tarinat eri puolilla maailmaa. Haastattelin nykyään Finnairin kaukoreiteillä liikennelentäjänä työskentelevää Ropposta Kiinassa, Japanissa, Yhdysvalloissa ja Thaimaassa. Minä tosin istuin koko ajan työhuoneessani nettiyhteyden päässä – mieluummin olisin kyllä reissannut Jannen kanssa ympäri maailmaa. Juttutuokioiden jälkeen kirjoitin tarinat muistiin, täydensin niitä eri lähteistä löytämilläni lisätiedoilla ja lähetin aikaansaannokseni Ropposelle tarkistettaviksi. Näin työskentelimme koko viime kevään.
Lento elämään -kirjassa on paljon traagisiakin tapahtumia. Ropponen teki suuren työn kysyessään eri puolilla maailmaa asuvilta asianosaisilta, voimmeko kertoa heistä kirjassa. Kaikki antoivat luvan, jotkut tosin vasta ihan viime tipassa, juuri ennen kuin kirja oli menossa painoon.
Innokkaana valokuvaajana Janne Ropponen oli räpsinyt vuosien aikana valtavan määrän kuvia. Ja totta kai niitä piti saada myös kirjaan. Diojen valikointi ja skannaus olikin yllättävän suuri työ ja aiheutti Ropposelle loppumetreillä melkoisia paineita.
Lopulta materiaali oli kasassa, teksti oli hiottu yhdessä kustannustoimittajan kanssa, graafikot olivat tehneet kirjalle upean ulkoasun ja pääsimme paikan päälle Otavan kirjapainoon katsomaan, kuinka uunituoreet kirjat tulivat liukuhihnalla käsiimme.
Kirjan julkaisujuhla päätettiin pitää Malmin lentokentällä, joka on myös MAF Suomen kotikenttä. ”Sattumalta” sinne saapui samaan aikaan myös Yhdysvalloista Etelä-Sudaniin matkalla ollut MAFin uusi Cessna Grand Caravan -avustuskone ja rauhannobelisti Denis Mukwege, jonka hengen MAFin lentokone pelasti vuonna 1996.
Jos Hannele-vaimoni ei olisi viime talvena lukenut paikallislehdestä pientä ilmoitusta, jossa kerrottiin, että MAF tarvitsee talkoolaisia kokoamaan lentokonetta ja jos hän ei olisi hoputtanut minua lähtemään talkoisiin, en olisi koskaan tavannut Janne Ropposta eikä Lento elämään -kirjaa olisi koskaan syntynyt.
Paavo Rauskanen