Taivastreffeillä metrossa

Taivaallinen Isä käyttää edelleen pelastuksen välikappaleina tavallisia ihmisiä. Espoolainen Sisko Hellsten on kokenut tämän elämänsä aikana monta kertaa.

Hellsten on kuulunut vuosikymmeniä Helsingin Saalemiin, ja aktiivinen vapaaehtoistyö vetää hänet sinne usein muulloinkin kuin sunnuntaisin. Matka Helsinkiin taittuu kätevimmin oranssilla metrolla. Sen kyydissä tulee istuttua niin paljon, etteivät yksittäiset reissut maan alla jää mieleen. Paitsi eräs metromatka viime syksynä.

– Oli lokakuinen päivä ja olin luvannut tulla Saalemiin valmistelemaan Syyspäiviä. Sitä ennen minun piti käydä shoppailemassa kaupungilla. Jotenkin en saanut vain lähdettyä kotoa. Ihmettelin, että miten minä nyt tunaroin tässä näin, toimelias nainen muistelee.

Lopulta kun Hellsten ehti metrotunneliin, hän huomasi jostakin kumman syystä rikkovansa rutiinejaan. Yleensä Hellsten juoksee viimeiset rullaportaat alas ja koettaa ehtiä nopeasti metron kyytiin. Nyt hän ei kuitenkaan kiirehtinyt vaan jostakin syystä jäi odottamaan seuraavaa vuoroa.

– Siinä vaiheessa tunsin, että nyt on varmaan jostakin syvemmästä asiasta kysymys.

Kun seuraava metro tuli, Sisko Hellsten ohjautui aivan eri vaunuun kuin tavallisesti ja istui sen takaosaan. Vaunu oli hiljainen ja lähes tyhjä.

– Siinä huokaisin, että rakas Jeesus, jos täällä on joku, joka tarvitsee sinua, niin olen tässä.

Neljä yhteistä pysäkinväliä

Tuona päivänä Siina Heidemann oli hyvällä tuulella ja voimissaan, toisin kuin monina muina päivinä syöpähoitojen aikana. Hän päättikin pistäytyä metrolla Hakaniemen torille ostamaan jotakin hemoglobiinia kohentavaa syötävää.

Metromatkoillaan Heidemann ei valikoi koskaan istumapaikkoja. Hänelle riittää, jos saa lepuuttaa jalkoja jossakin ja istua omissa ajatuksissaan tai lukea rauhassa.

– Sinä päivänä oli kuin etsisin sopivaa paikkaa, vaikka tyhjiä paikkoja oli paljon. Se oli kummallista.

Lopulta hän päätyi kuin automaattiohjauksella vastapäätä Sisko Hellsteniä. Ujolle ihmiselle sekin oli kummallista, sillä hän ei kaivannut seuraa.

Noin puolen vuoden ajan Siina oli miettinyt Jumala-asiaa. Joskus hän kävi kirkossa, sytytti siellä kynttilän ja toivoi paranemista. Hiljattain hän oli yrittänyt jopa päästä papin juttusille, mutta yhteyden saaminen ei ollut toistaiseksi onnistunut.

Reilu kuusikymppinen nainen tunsi, että jokin veti häntä, mutta häneltä puuttui tietoa Jumalasta ja voimaa kääntyä hänen puoleensa. Niinpä hän vain hapuili.

– Koko ajan olin pikkuisen kuin rukoilemassa, mutta en niin vahvasti, Heidemann luonnehtii.

Normaalisti suomalaiset eivät heittäydy juttelemaan julkisissa kulkuvälineissä. Mutta niin vain neljän metropysäkin välillä Siskolle oli selvinnyt, että Georgiasta kotoisin oleva Siina sairasti ja hengelliset asiat kiinnostivat häntä. Yhteystiedot vaihdettiin ja Sisko esitti kutsun Jumala on -tilaisuuksiin Helsingin jäähalliin.

Saalemin alttarilla

Siina tulikin jäähallitapahtumaan muttei väentungokselta ehtinyt tulla eteen rukoiltavaksi. Niinpä Sisko kutsui hänet Helsingin Saalemiin. Siellä musiikki, sanoma ja ihmiset loivat Siinan sisimpään merkillistä rauhaa. Hengellinen etsintä oli vain voimistunut, joten Siina tuli Siskon pyynnöstä uudelleen Saalemiin, Pertti ja Heidi Söderlundin kokoukseen.

Tuosta päivästä tuli käänteentekevä.

– Juuri silloin minulla oli hyvät päivät. Hoitojen takia olo voi olla niin paha, että en pääse ylös sängystä, Siina huomauttaa.

Söderlundit rukoilivat hänen puolestaan.

– Heidi laski käden juuri siihen kohtaan, missä minulla on syöpä, ja koin lämpöä. Ajattelin, että kyllä maailmassa on jotakin suurempaa.

Sisko huomasi, miten helpottunut Siina oli rukouksen jälkeen. Jotakin oli tapahtunut.

– Menimme ostamaan Raamatun ja hän ilmoittautui Uskon perusteet -kurssille.

Siina tiesi entuudestaan hyvin vähän hengellisistä asioista, joten opittavaa riittää. Hän kävi kurssin, lukee Raamattua ja käy seurakunnassa vointinsa mukaan. Nyt elämää sävyttää sairaudenkin keskellä rauha ja kiitollisuus siitä, että hän löysi etsimänsä.

”Virheetkin” Jumalan käytössä

Sisko Hellsteniä metrokohtaamisesta alkanut prosessi puhuttelee syvästi.

– Tässä suurinta, minkä koen, on Jumalan todella suuri rakkaus yhtä ihmistä kohtaan. Hänellä on niin tarkka suunnitelma ja rakkaus, että hän haluaa johdattaa.

Metrotapaamisen kaltaisia johdatuksia Sisko Hellsten kutsuu taivastreffeiksi. Termin hän on oppinut lähetti Marja Nurmiselta ja pitää sitä erittäin osuvana.

– Se on niin herkkää luottamista siihen, miten tuntee ja kokee, Hellsten sanoo.

Hänen kohdalleen täsmäjohdatuksia on tullut jo 1960–70-luvuilla. Silloin Sisko kutsui ihmisiä hengelliseen kokoukseen Helsingin kaduilla. Eräskin nuori nainen, jonka hän pyysi mukaansa Lähetysseurakuntan, oli ollut uskossa mutta sai uudistua siellä.

– Soitin hänelle muutama päivä sitten. Hän on edelleen uskossa.

Taivastreffeillä Jumala ohjaa tilannetta, ja ihmisen osaksi jää vain olla valmis ja pitää sisäiset korvat herkkinä. Metrotreffeilläkin jopa kömmähdyksiltä näyttäneet asiat palvelivat kokonaisuutta.

– Jos olisin mennyt ensimmäiseen metroon, en olisi kenties koskaan tavannut Siinaa. Jos olisin lähtenyt kotoa tuntia aikaisemmin, kuten meinasin, en olisi koskaan tavannut häntä. Jos olisin mennyt viimeiseen vaunuun, emme olisi koskaan tavanneet, Sisko Hellsten toteaa.

Ruut Ahonen