”Taivaassa ei ole eri pilttuita”

Mirja Vehosmaa on tulimummoiksi kutsutun julistajaparin toinen osapuoli. Hänen perheeseensä kuuluvat aviomies Lauri, kaksi lasta ja viisi lastenlasta, jotka ovat kaikki poikia ja ”harvinaisen komeita”.

Kun Mirja Vehosmaa katsoo peiliin, hän näkee joskus huuhkajan ja joskus charmantin rouvan.

Kun kaipaan piristystä, teen ristikoita. Kuuntelen musiikkia, hellin itseäni ja syön jotain hyvää.

Taustani on isän puolelta Pelastusarmeijassa ja äidin puolelta luterilaisuudessa, ja tulin uskoon kymmenvuotiaana Kuopion Eelimissä. En ole koskaan voinut sietää raja-aitoja. Yhteiskristillisyyden pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille uskoville, sillä taivaassa ei ole eri pilttuita.

Unelmoin, että uskovaiset uskaltaisivat elää. Minua harmittavat ilmeettömät tyypit, joista ei näy iloa eikä surua. Itse kärsin usein kovista kivuista, mutta haluan silti tuntea. Unelmoin myös siitä, että nuoret ja vanhat voisivat olla yhdessä. Minusta on outoa, ettei nuoria näy välttämättä ollenkaan seurakunnan yhteisissä tilaisuuksissa.

Tulimummot sai nimensä Ruotsissa Södertäljessa. Seurakunnan tilaisuus oli loppumassa, kun nuori mies huusi, että hän ei lähde minnekään, ennen kuin ”tulimummot” ovat siunanneet häntä. Nimi lähti lentoon, vaikka alussa vähän yritimme sammuttaa sitä. Nyt se on kulkenut mukana jo 20 vuotta.

Työtoveruuteni Auli Erkkilän kanssa toimii erittäin hyvin, koska tehtävä on Jumalan meille räätälöimä. Auli on pohjalainen ja nuorena uskoon tullut, minä savolainen uskovan kodin lapsi. Auli on evankelista, minä julistaja. Meillä on samanlainen huumori, ja välillä melkein kuolemme nauruun, varsinkin iltaisin tilaisuuksien jälkeen. Emme ole koskaan riidelleet, Aulin sanoin emme ainakaan niin paljon, että olisi verta vuotanut.

Savolaisena Turussa alku oli minulle vaikea. Poikamme kaipasi entiseen kotikaupunkiin Rovaniemelle, jossa oli kunnon talvi. Täkäläisten omiin ympyröihin ei päässyt helposti sisään. Nykyään alueiden väliset erot eivät onneksi ole niin selkeitä, koska ihmiset muuttavat paljon työn ja opiskelujen takia.

Naispuolisena julistajana helluntaiherätyksessä olen kokenut ihmetystä ja negatiivistakin suhtautumista. Jotkut luulivat ensin, että tulimummot on vitsikästä humputtelua eikä vakavaa Kristus-sanomaa. Jumalalle sukupuoli, ikä, oppiarvo, rotu tai mikään muukaan ei kuitenkaan ole ongelma. Viime aikoina on alettu huomata, että naiset voivat olla käyttökelpoisia muussakin kuin siivouksessa ja kahvinkeitossa. Vieläkin on parannettavaa: missä esimerkiksi ovat herätysliikkeen neuvoa-antavat naiset?

Olen oppinut julistajan tehtävässäni, että olen täysin Jumalan varassa. Vaikka olen sanavalmis savolainen, verbaalisuus on vain lisä. Moni voi nojata teologisiin opintoihinsa, mutta minä en osaa taivuttaa heprean verbejä. En voi tarkastella aiheitani etäältä, vaan kaikki suodattuu persoonani kautta. Olen nyt siinä virassa, jonka Jumala kauan sitten suunnitteli, mutta vasta melkein kuusikymppisenä olin tähän tarpeeksi kypsä.

Hyvä musiikki on kuin kylpy hengelle, sielulle ja ruumiille. Aikoinaan lauloin paljon negrospirituaaleja, ja olen ollut mukana monessa eri kokoonpanossa, esimerkiksi lestadiolaisten naiskuorossa. Olen kiitollinen siitä, että pääsin lapsena musiikkiopistoon ja sain klassisen koulutuksen, vaikka sellaista pidettiin siihen aikaan syntinä.

Kun katson peiliin, näen huuhkajan – ainakin hissin armottomassa valossa. Kotona sentään joskus harvoin näen erittäin charmantin vanhan rouvan. Olen itseeni tyytyväinen, koska muisti pelaa, näen ja kuulen hyvin enkä taistele kouristuksenomaisesti vanhuutta vastaan. Nuoruus on niin röykkelöistä aikaa, etten enää haluaisi kokea sitä.

Elämässä parasta on syvä rauha. Ennen julistajan tehtävääni elin vaiheen, jolloin olin sotajalalla Jumalaa ja ihmisiä vastaan. Se oli täydellinen henkinen konkurssi, mutta Jumala kosketti minua voimakkaasti. Nykyäänkin saatan kyllä raivostua moneen asiaan, mutta kun huomaan muuttuneeni arvostelijaksi ja kyttääjäksi, teen parannusta.

Aion jatkaa kiertämistä niin kauan kuin elän. Seitsemän vuotta sitten lähdin suureen aorttaleikkaukseen sillä mielellä, että en ehkä tule takaisin. Kun selvisin siitä, ymmärsin Jumalan haluavan minun jatkavan. Tulimummoilla on kalenterissa varauksia ensi vuodellekin. Täytän silloin 80 vuotta; Jumala yksin tietää, olenko vielä elossa.