Oliko se kirahvipuku kiva?” kysyy nuori nainen puhelimessa Tukholman päärautatieasemalla. Olipa hän turisti tai ruotsinsuomalainen, hän ei selvästikään arkaile puhua suomea yleisellä paikalla. Eivätkä arkaile monet muutkaan – suomea kuulee Tukholman seudun kaduilla ja liikennevälineissä vähän väliä. Mihinkä lienevät nuokin paikallisjunassa juttelevat vanhat miehet menossa?
Suomen kielen muuttunut maine Ruotsissa näkyy myös kielikurssien suosiossa. Osa niistä toisen polven ruotsinsuomalaisista, jotka aikoinaan häpesivät vanhempiensa äidinkielen puhumista, opiskelevat nyt sitä. ”Nykyään suomen kielen osaaminen voi olla Tukholmassa jopa vähän muodikasta tai ainakin kiinnostavaa”, Helsingin Sanomat kirjoitti hiljattain.
Tämä on hyvä lähtökohta matkata Ruotsiin etsimään suomenkielisiä helluntailaisia. Puhutaanko finskaa enää seurakunnissa?
Södertäljen kansainvälisen seurakunnan lähetyskirpputorilla ensimmäinen korviin kuuluva kieli on odotetusti ruotsi. Kirpputorin kahvilassa suomella kuitenkin pärjää.
– Kaksi tuollaista sämpylää, lähetyspastori Mika Halkola sanoo ja osoittaa myytävänä olevia laskiaispullia. Suomesta tullutta vierasta hymyilyttää. Ruotsin sana sämla tarkoitta sekä pullaa että sämpylää. Ensimmäinen sekakielinen ilmaisu bongattu.
Noin 40 kilometrin päässä Tukholman eteläpuolella sijaitseva Södertälje on perinteistä suomalaisaluetta. Halkola ja seurakunnan johtava pastori Petri Kosonen ovat hyvällä tuulella. Seurakunnan ylläpitämä käytetyn tavaran aarreaitta on jälleen mukavan täynnä väkeä ja hengellinen toiminta myötätuulessa. Viime vuoden toukokuussa yhteisöön liitettiin 20 uskovan arabin ryhmä, ja ryhmään kuuluvasta Magdy Ebrahimista tuli Kososen ja Halkolan kollega.
Kaikkiaan seurakuntaan liittyi viime vuonna 50 ihmistä. Heistä noin 30 oli muita kuin suomalaistaustaisia. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 215.
Samaan syssyyn vaihtui myös seurakunnan nimi. Suomalaisesta helluntaiseurakunnasta tuli kansainvälinen seurakunta, Södertälje internationella kyrka.
– Viime vuosi oli jäsenkehitykseltään seurakuntamme historian paras. On äärettömän ihanaa, kun on yhteisiä jumalanpalveluksia ja mennään kokouksen jälkeen yhdessä kahvioon, jonne me tosin emme enää mahdu. On tullut ihania ongelmia, Mika Halkola kertoo.
Käytännössä kahden kieliryhmän rinnakkaiselo toimii siten, että erillistilaisuuksien lisäksi järjestetään säännöllisesti yhteisiä tilaisuuksia. Niissä pääkielenä on ruotsi, jota tulkataan arabiaksi ja tarvittaessa suomeksi. Suomalaisväestöstä 95 prosenttia pysyy täysin mukana ruotsin kielellä, vaikka se ei tunnekieli olekaan, pastorikaksikko arvioi.
Petri Kososen mukaan arabiankielisessä työssä on sama ilme kuin oli suomalaistyössä 1980-luvulla: paljon lapsia, eikä vielä osata ruotsia.
– Södertäljessä 51 prosenttia asukkaista on ensimmäisen tai toisen polven siirtolaisia eri maista. Jos haluamme seurakuntana koskettaa kaupunkia ja sen asukkaita, on luonnollista, että se näkyy seurakunnassamme. Me emme edes käytä sanaa maahanmuuttajatyö; meille nämä ihmiset ovat osa meitä.
Kirpputorin johtaja Carita Jokimäki pitää arabien mukaantuloa suurena siunauksena.
– Seurakuntamme lähetystyöntekijä Anja Nousiainen toimi 20 vuotta Jordaniassa arabien keskuudessa. Nyt me saimme kerralla siunata seurakuntaamme 20 arabia, Jokimäki kertoo ja näkee numeroiden yhtäläisyydessä mukavaa symboliikkaa.
Ruotsinsuomalaisista helluntaiyhteisöistä viisi on itsenäisiä seurakuntia – Haaparanta, Göteborg, Borås, Södertälje ja Skövde. Kaikki muut ryhmät toimivat ruotsinkielisten seurakuntien yhteydessä.
Ryhmien katto-organisaationa palvelevan Ruotsinsuomalaisen Helluntaisäätiön nettisivuilla paikkakuntia on lueteltu yli 40. Lista on kuitenkin osittain harhaanjohtava: viikoittaista suomenkielistä kokoustoimintaa on enää vain noin 20 kunnassa ja kaupungissa, arvioi Helluntaisäätiön julkaiseman Uusi Yhteys -lehden päätoimittaja, pastori Timo Hakkarainen.
Muutos on ollut 2000-luvulla merkittävä.
– Täällä on monia alueita, joissa jäljellä olevat harvat ensimmäisen polven helluntaiuskovat eivät enää jaksa jatkaa työtä. Kylmät realiteetit lyövät vasten kasvoja. Tämä on se tie, jota meidän on täällä kuljettava.
Vielä tämän vuosikymmenen alussa suomalaisryhmiin arvioitiin kuuluvan lähes 2 000 aktiivijäsentä, nyt määrä on 1 200–1 500:n välillä, pastori-päätoimittaja ynnäilee.
Vastaavaa laskusuhdannetta on koettu suomenkielisissä adventisti- ja vapaakirkollisissa yhteisöissä. Esimerkiksi suomalaisia vapaakristillisiä ryhmiä on Ruotsissa enää neljä.
Hakkarainen rinnastaa seurakunnat eri maanosien aikoinaan vahvoihin Suomi-seuroihin. Hiipumisen keskeiset syyt ovat samat: muuttoliikkeen heikkeneminen sekä toisen ja kolmannen polven siirtolaisten etsiytyminen kantaväestön aktiviteetteihin.
Viimeksi mainittu liikehdintä täytyy pitää mielessä myös silloin, kun arvioidaan ruotsinsuomalaisten vapaakristittyjen kokonaismäärää. Ruotsinkielisissä seurakunnissa heitä on satoja.
– Heitä on perinteisissä seurakunnissa, karismaattisissa seurakunnissa ja Hillsongissa, ja he tuovat suomalaisuuttaan ylpeinä esille muissa yhteyksissä. Esimerkkinä tästä käyvät omat lapseni: molemmat ovat syntyneet täällä ja puhuvat suomea, mutta toimivat ruotsinkielisissä seurakunnissa, koska heidän puolisonsa eivät osaa suomea.
– Myös Suomen seurakunnissa on runsaasti henkilöitä, jotka ovat täällä tulleet uskoon.
Harmaa kevättalvinen sunnuntai alkaa hämärtää. Tukholman Filadelfia-seurakunnan alakerrassa raikuu tuttu laulu: ”Pyhä, pyhä, pyhä! Kiitoslaulu suuri…”. Seurakunnan suomenkielinen ryhmä, noin 450 jäsenen Finska Filadelfia, muutti helmikuun alussa vuokratiloista äitiseurakunnan kirkkorakennukseen Rörstrandsgatanille. Syynä oli vanhojen tilojen roima vuokrankorotus.
Nyt menossa on jumalanpalvelus, jonka jälkeen on luvassa ”fiikka”, kahvittelu, ruokasalissa.
Muuton vuoksi myös Finska Filadelfiassa on ollut huolta. Miten käy suomenkielisen toiminnan osana noin 5 600-jäsenistä megaseurakuntaa?
Huolta ei ole hälventänyt sekään, että suomalaistyön kakkospastoriksi palkattiin viime vuonna suomenruotsalainen Stefan Sigfrids. Ensi kesänä Sigfridsistä tulee ryhmän johtava paimen Timo Hakkaraisen tilalle.
– Muutos on ollut haastava meille jokaiselle. On ihana, kun seurakunnassa voi puhua suomea. Toisaalta totuus on sekin, että me emme pitkällä tähtäimellä voi säilyttää perisuomalaista identiteettiä, vaan meidän on sopeuduttava tietyssä määrin, jotta voimme saavuttaa muita, seurakuntalaiset Eija ja Lasse Korhonen pohtivat.
Suomalaisryhmän vanhimmistoon kuuluva Mika Lallukka tarkastelee asiaa suomenkielisen toiminnan laajemman tarpeen kautta. Tukholman alueella asuu noin 100 000 ihmistä, joilla suomi on vähintään kakkoskieli. Silti kaupungissa järjestetään sunnuntaisin tiettävästi vain kolme suomenkielistä jumalanpalvelusta, vaikka kaikki kirkkokunnat laskettaisiin mukaan.
– Suomesta muuttaa tänne koko ajan porukkaa työn perässä, ja täällä tarvitaan aina evankeliumin julistamista suomeksi, Lallukka linjaa.
Puoliso Laila Lallukka toivoo muuton madaltavan kynnystä ottaa ruotsinkielisiä ystäviä mukaan seurakuntaan.
– Esimerkiksi meidän tyttäremme kaikki kaverit ovat ruotsinkielisiä. Puhtaasti suomenkielisellä seurakunnalla ei ole tulevaisuutta, kun sinne ei voi tuoda kavereita. Pitää löytää keskitie. Seurakuntamme identiteetti on vahvasti suomalainen, mutta voi olla, että tämä muutto on meille erittäin hyväksi, ettemme jää vanhoihin uriin.
Yksi vastarintaa nostattanut tekijä on ollut Filadelfian rukoushuoneen sukupuolineutraali vessa. Etenkin suomalaisryhmään kuuluville romaneille ajatus mukavuushuoneesta, jossa miehet ja naiset kyykkivät viereisissä looseissa, on ollut vaikeasti sulateltava. Näin siitä huolimatta, että Ruotsin ostoskeskuksissa tällaisia käymälöitä on ollut jo vuosia.
Suomalaisten protestoitua asiasta kirkkorakennuksen alakertaan järjestettiin pelkästään naisille tarkoitetut WC-tilat.
Vessakeskustelu on esimerkki siitä, miten Ruotsissa suomalaisuus näkyy opillisena ja käytännöllisenä konservatiivisuutena. Olipa kyse jumalanpalveluskulttuurista, naisjohtajuudesta, seurakuntajäsenyyden kriteereistä tai eri kirkkokuntiin kuuluvien paikallisseurakuntien yhdistymisestä, suomalaisilla on taipumus pitää kiinni totutuista linjauksista.
Seurakunnan maahanmuuttajatyössä suomalaiset ovat jo pitkään olleet koko Filadelfia-yhteisön profiilipelaajia. Oma siirtolaistausta helpottaa kohtaamista.
– Työelämässäkin ulkomaalaiset pärjäävät keskenään paremmin. Monessa vuorovaikutustilanteessa tuntuu, että toiselle maahanmuuttajalle on helpompi, kun ilmenee, etten olekaan ruotsalainen, Mika Lallukka toteaa.
Hyvä yhteistyö vaatii ystävyyttä ja aikaa
Vaikka useimmilla suomalaisilla helluntairyhmillä ei ole enää voimavaroja pitää kokouksia tai tehdä ulospäinsuuntautuvaa evankelioimistyötä, toiset auttavat niitä – esimerkiksi hengellisten radio-ohjelmien muodossa.
Göteborgin itäpuolella sijaitsevan Boråsin suomenkielinen helluntaiseurakunta tuottaa ohjelmasisältöä paikallisen lähiradioyhdistyksen kanavalle yhdessä viiden muun suomalaistoimijan kanssa.
Kristillisiä ohjelmia tekevät myös ruotsinsuomalainen Sley, paikallinen Israelin ystävät -yhdistys sekä Ruotsin kirkon suomenkielinen työ. Maallisia toimijoita ovat Suomi-seura ja SisuSampo-yhdistys.
Boråsissa tuotettujen hengellisten sisältöjen lisäksi kanavalla kuuluu Radio Deistä tuttu Raamattu kannesta kanteen -ohjelma. Viikoittain suomenkielistä lähetystä on yhteensä 31 tuntia.
– Kanavan kuuluvuusalue ulottuu noin 60 kilometrin päähän, lähes Göteborgiin asti. Lisäksi kanavaa voi kuunnella netin kautta. Taannoisen kuuntelijatutkimuksen mukaan jokaisella suomenkielisellä lähetyksellä on keskimäärin noin 1 100 kuulijaa, Boråsin suomenkielisen helluntaiseurakunnan pastori Timo Pellinen kertoo.
– Raamattu kannesta kanteen -ohjelma kuuluu myös Trollhättanissa ja Södertäljessä luterilaisten kustantamana. Göteborgissa suomalainen helluntaiseurakunta tekee televisiotyötä. Heidän lähetyksensä näkyvät kaapeliverkon kautta myös muualla maassa.
Pellinen kehuu hengellisten ja maallisten toimijoiden yhteyttä. Radiotyön lisäksi Boråsissa tehdään laajapohjaista yhteistyötä esimerkiksi vanhusten virkistystoiminnan ja yhteisten äitienpäivä- ja itsenäisyyspäiväjuhlien järjestämisessä.
Kristillisten suomalaisyhteisöjen välinen ekumenia on noin 70 000 asukkaan Boråsissa kenties parasta koko maassa. Vahva yhdistäjä on suomalaistahojen yhdessä perustama Israelin ystävät -yhdistys.
Boråsissa luterilaisen kirkon suomalaistyö, Israelin ystävät ja suomalainen helluntaiseurakunta järjestävät kaikki suurimmat tapahtumat yhdessä – Israel-viikonloput, miestenpäivät, joulujuhlat. Kerran kuukaudessa on vastuuhenkilöiden kokous, jossa suunnitellaan tulevia tapahtumia niin, etteivät ne mene päällekkäin. Jos luterilaisten ryhmällä ei ole säestäjää, helluntaipuolelta kysytään apua.
– Kun laulaja Joel Hallikainen muutama vuosi sitten vieraili täällä, hän sanoi aistineensa täällä erityisen yhdessä tekemisen ilmapiirin. Samaa olivat sanoneet monet muutkin, Timo Pellinen kertoo.
Suomalaisryhmien yhteistyön merkitys korostuu vielä enemmän paikkakunnilla, joilla väki on todella vähentynyt. Kun oma ryhmä hiipunut, voidaan siirtyä käymään toisen yhteisön tilaisuuksissa.
– Kun Boråsissa toiminut suomalainen vapaaseurakunta sulautui vastaavaan ruotsalaiseen seurakuntaan, osa suomenkielisistä vapaakirkollisista tuli meille.
Kielirakkauden lisäksi yhteistyöhakuisuutta ruokkii ympäristö. Ruotsissa herätyshenkisten seurakuntien kanssakäyminen on
yleisesti hyvin vahvaa.
Kanssakäymisestä iloitsee myös Boråsin luterilaisen seurakunnan suomenkielistä työtä luotsaava pastori Sakari Kalliomaa.
Noin 70 prosenttia ruotsinsuomalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mikä on enemmän kuin ruotsalaisista keskimäärin. Aktiivisia on kuitenkin vähän. Esimerkiksi Boråsin noin 10 600:sta nimellisesti luterilaisesta suomalaisesta säännöllisesti tilaisuuksissa käy alle 50.
Oman väen vähyys saa arvostamaan yhteyttä. Työnsä ohella Kalliomaa toimii Suomen Evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen työntekijänä Ruotsissa, ja vapaakristittyjä tulee vastaan myös niissä tilaisuuksissa.
– Viime aikoina on korostunut ilmiö, että tilaisuuksissamme käy eri seurakuntiin kuuluvia uskovia. Kansanlähetyksen seuroissa 30 osallistujasta 20 voi olla helluntailaisia. Se on iloinen asia. Sydämen uskovien joukko yhdistyy Jeesuksen kautta.
Pastoria surettaa Ruotsin luterilaisen kirkon vieraantuminen Raamatusta. Samaa sukupuolta olevien parien kirkolliset vihkimiset, Jumalasta käytettävät sukupuolineutraalit ilmaisut sekä piispatason kommentit, joissa Jeesus rinnastetaan profeetta Muhammediin, ovat vain jäävuoren näkyvä huippu siitä maallistumisprosessista, joka kirkossa ja sen jäsenistössä on jatkunut jo pitkään.
– Se on surullista. Kirkko on pääosin kadottanut sanoman, joka sillä pitäisi olla. Toimituskeskusteluissa joutuu lähtemään liikkeelle ihan kristinuskon aakkosista. Sama koskee useimpia suomalaistaustaisia. Maaperä on todella kova, ja Jeesuksesta puhuminen ja Jumalan sanasta kiinni pitäminen aiheuttaa ristiriitoja. Onneksi teräviä iskujoukkojakin on hereillä.
Yksi tapa päästä kontaktiin toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaisten kanssa löytyy kielestä. Ruotsissa luterilaiset seurakunnat ovat yksi taho, joka on alkanut järjestää suomen kielen ja kulttuurin kursseja.
Kaikki juttua varten haastatellut kokevat ruotsalaisen yhteiskunnan menneen huonompaan suuntaan 2000-luvulla. Maahanmuuton ongelmat ovat kärjistyneet. Poliiseihin kohdistuneet hyökkäykset kertovat arvomaailman syvärakenteiden murroksesta. Suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus kietoutuvat omituiseksi kudelmaksi, jossa ei välillä tiedä, kumpi on kumpaa.
– Olimme poissa yhteensä yhdeksän vuotta Ruotsista. Kerjäläiset ovat täällä ihan uusi asia. Väkivalta on lisääntynyt, samoin turvattomuus, Petri Kosonen luonnehtii.
– Pinnan alla kytee jonkinlainen pelko. Ilmassa on epävarmuutta, Eija Korhonen toteaa.
Silti harva ruotsinsuomalainen haaveilee enää paluusta Suomeen. Ongelmista huolimatta Ruotsi on suomalaistaustaiselle kristitylle monin tavoin hyvä paikka asua. Eikä Suomen vetovoimakaan ole enää entisellään. Esi-isien kotimaa tuntuu vieraalta.
Ja ehkä niin on hyvä. Jos joku tässä ympäristössä voi selvitä, niin ruotsinsuomalainen herätyskristitty. Ruotsalaisuudesta on tarttunut aimo ripaus ihmisläheisyyttä, avoimuutta ja positiivisuutta. Samalla on säilynyt periaatteellisuus ja kyky tehdä ratkaisuja.
Täydellinen yhdistelmä.
Ruotsinsuomalaiset
» Ruotsissa asuu yli 700 000 henkilöä, joiden isovanhemmista vähintään yksi on syntynyt Suomessa. Äidinkielenään suomea puhuvia on noin 220 000.
» Vahvoja suomalaisalueita ovat muun muassa Tukholman ja Göteborgin ympäristöt.
» Aiemmin suomalaisia pidettiin hyvinä työntekijöinä, toisaalta väkivaltaisina tappelijoina ja juoppoina. Nykyään suomalaisten maine Ruotsissa on yleisesti hyvä. Suomalaistaustaisia on näkyvillä paikoilla etenkin kulttuurielämässä.
» Vuonna 2000 suomesta tehtiin virallinen vähemmistökieli yhdessä meänkielen, saamen, romanin ja jiddishin kanssa. Tietyissä kunnissa kunnalliset palvelut ovat tarjolla myös suomeksi.
Heikki Salmela
Södertäljessä asuva Carita Jokimäki on yksi niistä toisen polven ruotsinsuomalaisista, jotka ovat säilyttäneet vahvan suomalaisidentiteetin. Myös hänen suomen kielensä on vahva, kiitos vanhempien tekemien valintojen.
– Kävin alakoulun suomenkielistä luokkaa. Kyllähän meitä aina finneiksi nimiteltiin, mutta ajattelin, että minähän olen finne. Muuten en kohdannut sen enempää kiusaamista, Jokimäki muistelee.
– Kaupunginosaamme tuli 1980-luvulla iso rysäys syyrialaisia. Äitini sanoi silloin, että he pelastivat suomalaisten maineen. Näihin uusiin tulijoihin verrattuna ruotsalaiset pitivät meitä samanlaisina itsensä kanssa.
Jokimäki ei ole koskaan hävennyt suomea. Hän kuitenkin tietää monia, jotka eivät ole puhuneet suomea julkisilla paikolla tai eivät ole opettaneet sitä lapsilleen.
– Suomen opettaminen omille lapsille on vaativaa, koska monen toisen polven maahanmuuttajan oma suomi on lapsen tasolla.
Jokimäellä on Rovaniemeltä muuttanut aviomies ja muutoinkin keskivertoa tiiviimmät kytkökset Suomeen. Myös kotiseurakunta on ollut aina suomenkielinen.
– Lapsena kävin äidin mukana suomenkielisessä seurakunnassa, eikä ruotsinkielinen toiminta tuntunut omalta myöhemminkään. Toisaalta jo nuorena kaipasin seurakuntaan kansainvälistä identiteettiä ja sitä, että osa toiminnasta olisi ollut ruotsiksi. Silloin olisin voinut saada kavereitani paremmin mukaan tilaisuuksiin.
– Nyt pidän tärkeimpänä sitä, että seurakunnassa palvotaan Jeesusta. Mieheni ei kuitenkaan lähtisi ruotsinkieliseen seurakuntaan; hän etsisi vaikka kivenkolosta suomenkielisen ryhmän.
Jokimäen mukaan Ruotsissa asuminen on vaikuttanut suomalaisiin. Kantaväestön ylenkatseen varjossa on pitänyt tehdä kovasti töitä ja olla korostetun reilu, rehti ja avulias. Tästä on ollut hyötyä. Harjoitetut hyveet ovat tarttuneet.
– Olen huomannut, että jos jollakin työpaikalla on hyvä pomo, niin hänellä on hyvin todennäköisesti suomalaiset juuret.