Perjantai 12. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Julius, Julia, Juliaana, Julius, Julia, Juliana

Sama kutsumus, eri aikakausi - Lähetystyön dokumentoija ja lähetystyöhön valmistautuva videoammattilainen kertovat kutsumuspoluistaan

Mauri Päivinen (vas.) on tehnyt pitkän uran tv:n ja elokuvan parissa. Kuvassa hän keskustelee toimittaja Keijo Leppäsen kanssa. Teemu Raassina on 29-vuotias videoalan yrittäjä, joka rohkaisee muitakin kokeilemaan uusia asioita. - Jos ei ikinä yritä, ei mitään myöskään tapahdu. Joskus voi olla arvokas kokemus myös todeta, ettei jokin asia olekaan oma juttu. (Teemu Raassinan arkisto)
Mauri Päivinen (vas.) on tehnyt pitkän uran tv:n ja elokuvan parissa. Kuvassa hän keskustelee toimittaja Keijo Leppäsen kanssa. Teemu Raassina on 29-vuotias videoalan yrittäjä, joka rohkaisee muitakin kokeilemaan uusia asioita. - Jos ei ikinä yritä, ei mitään myöskään tapahdu. Joskus voi olla arvokas kokemus myös todeta, ettei jokin asia olekaan oma juttu. (Teemu Raassinan arkisto)

31.1.2024 | Elina Rautio 


Mauri Päivinen: 

Avainhenkilöiden kautta uralle 

Olen sisimmältäni taiteilija. Opettajani kannustivat ottamaan lahjani käyttöön, ja ensimmäisen kerran sain niistä tunnustusta 14-vuotiaana voittaessani oman sarjani koulujen välisessä piirustuskilpailussa. 

Opiskelin mainosgraafikoksi ja aloin tehdä graafikon, radiojuontajan ja kuvaajan freelancetöitä. Ensimmäisen veivattavan videokameran ostin 1960-luvun lopussa, mutta seurakunnan suhtautuminen esti etenemästä uralla. 

Muistan esimerkiksi, kun vuonna 1963 Joensuun helluntaiseurakunta erotti erään vanhimmistoveljen, joka oli hankkinut television. Viisi vuotta myöhemmin olin kuuntelemassa Niilo Ylivainiota Helsingin Paasitalossa ja kuulin hänen sanovan: ”Vain minun kuolleen ruumiini yli tulee helluntailaisiin koteihin televisio.” 

 

En tiedä, olisiko minusta tullut elokuvantekijää ilman lähetystyöntekijä Åke Söderlundia. Tapasin hänet ensimmäisen kerran jo vuonna 1961, jolloin hän alkoi puhua minulle ”kotien elävistä kuvista” ja kutsui luokseen Keniaan. 

Åke sytytti minuun kipinän. Kun myöhemmin tein useita kuvauskeikkoja Afrikkaan, hän oli korvaamaton apu. Eräänkin kerran hän sai puhuttua lentokentän virkailijat antamaan takavarikoidut kameramme takaisin. 

Afrikan lisäksi olen tehnyt dokumentteja eri puolilta maailmaa. Näkemättä ovat ainoastaan Australia sekä Etelä- ja Pohjoismanner. Videoiden kuvaamisen, ohjaamisen ja leikkaamisen lisäksi olen toiminut valokuvaajana sekä tehnyt piirroksia ja maalauksia, muun muassa exlibrikset 327 henkilölle.

 

 

      Seurakunnan suhtautuminen esti etenemästä uralla.

 

Toinen tärkeä ihminen urallani on YLEn entinen ohjelmajohtaja Pekka Silvola. Tapasin hänet vuonna 1968 Pieksämäellä, jonne oli juuri perustettu YLEn aluetoimisto. Tarjosin hänelle kyydin Helsinkiin, ja siitä alkoi tuttavuutemme. 

Ensimmäinen dokumenttini Pyhän maan arkeologi syntyi Silvolan ansiosta. Työskentelin vuosina 1970–1974 Ison Raamatun tietosanakirjan parissa ja sain houkuteltua hänet kirjasarjan mainosmieheksi. Ehdotin tapaamisessa, että YLE tekisi dokumentin professori Aapeli Saarisalosta, ja Pekka vastasi, että ”rupea tekemään”. Sen jälkeen olen tehnyt kaikkiaan 70 dokumenttielokuvaa, joista 50 olen tehnyt YLElle. 

Joku sanoisi, että Silvolan kohtaaminen oli onnenpotku, mutta minun pitäisi varmasti puhua johdatuksesta. 

 

Olen saanut paljon rikkaamman elämän kuin olisin osannut odottaa. Olen saanut toteuttaa luovuuttani, nähdä maailmaa ja tehdä sitä, mistä pidän. 

Taito ilmaista asioita kuvilla on varmaankin syntymälahjaa. Kerran YLEllä minulta kysyttiin, mistä olen oppinut tekemään draaman kaaren. Sanoin, että helluntailaisten kokouksista. Tulkaa sinne oppimaan. 

Myöhemmin olen saanut helluntaipiireissä myös tunnustusta työlleni. Mieleenpainuvin on se, kun vuonna 1978 olin Niilo Ylivainion lehdistötilaisuudessa Lapualla ja muistutin häntä kymmenen vuoden takaisista sanoista. Niilo vastasi: ”Kuule Mauri, näin voi ihminen erehtyä.” Miehen osoittama nöyryys puhutteli minua, ja myöhemmin teinkin hänestä kaksi elokuvaa. 

 

 

Teemu Raassina:

Luopumisen prosessissa 

Maurin tarina kuulostaa minusta hyvällä tavalla vieraalta: olen itse saanut kipinän mediatyöhön nimenomaan seurakuntaympäristössä. 

Kiinnostuin videoiden tekemisestä jo yläkoulu- ja lukioikäisenä, kun kuvasin ja leikkasin videopelejä. Tampereelle muutettuani pääsin seurakunnan mediatiimiin ja kosketuksiin videokameran kanssa. Seurakunnassa oli myös yrittäjiä, jotka sparrasivat ja ottivat mukaan keikoille avustamaan. 

Ostin ensimmäisen järjestelmäkameran kesällä 2014, ja oman toiminimen perustin vuonna 2015. Aluksi tein kuvauskeikkoja freelancerina matematiikan opintojeni ohella, mutta pikkuhiljaa kiinnostus opiskelualaa kohtaan väheni ja mielenkiinto kuvaukseen kasvoi. Viimeiset neljä vuotta olenkin toiminut päätoimisena kuvausalan yrittäjänä. Kuvaaminen on ykkösjuttuni, mutta minulla on osaamista kaikista muistakin videotuotannon vaiheista projektisuunnittelusta leikkaukseen.

 

 

      Aloin kokea sanoin kuvaamatonta kutsua Jumalan työhön.

 

Yrittäjyydessä viehättää sekä vastuu että loputtomat mahdollisuudet. Kuvausalalla ei ole kahta samanlaista päivää. Keikoilla näkee mielenkiintoisia paikkoja ja tapaa kiinnostavia ihmisiä. On myös palkitsevaa, kun näkee kätensä jäljen sekä pääsee toteuttamaan itseään ja Jumalasta kumpuavaa luovuutta. 

Audiovisuaalisella kokonaisuudella voi olla tärkeä tehtävä evankeliumin välittämisessä. On iso asia, jos saa kaiken tämän hälyn keskellä jonkun pysähtymään hetkeksi materiaalin äärelle pohtimaan tärkeitä kysymyksiä. 

Minulle videokuvauksen ja evankeliumin yhdistäminen on oikeastaan itsestäänselvyys. Ainut asia, jota kristittynä kuvaajana joutuu ajoittain pohtimaan, on se, että mihin projektiin ja ketä edustamaan lähtee. Onneksi Jumala on toiminut niin hyvänä ”sihteerinä”, ettei minun ole tarvinnut joustaa omista arvoistani. 

 

Erityisesti kaksi projektiani ovat olleet mieleenpainuvia. Ensimmäinen niistä on JP ja murtovaras, jossa pääsin tekemään laadukasta kristillistä elokuvaa hyvällä porukalla. 

Toinen tärkeä projekti oli vapaaehtoisvoimin tehty dokumentti Lähetyksen uusi aalto. Koostimme kesällä 2021 toteutetuista aktiomatkoista tunnin elokuvan, joka inspiroi katsojaa löytämään paikkansa lähetystyössä ja näkemään, miten Jumala voi käyttää meitä tavallisia ihmisiä. 

Jälkimmäinen projekti oli sysäys myös oman kutsumukseni löytämiseen: aloin kokea sanoin kuvaamatonta kutsua Jumalan työhön. 

 

Kutsun vastaanottaminen on ollut luovuttautumisen prosessi. Aiemmin ajattelin, että kasvatan hienoa videotoimistoa ja hankin parhaita asiakkaita. Sitten koin Jumalan kysyvän, että mitä jos rakentaisinkin hänen unelmiaan. 

Luopuminen ei ole ollut aina helppoa, mutta Jumalan ylitsevuotava hyvyys on muistuttanut, mihin vaakakuppi on kallellaan. Luotan siihen, että Jumala tietää pienimmätkin haaveeni ja että edessä on kuitenkin parempaa kuin mihin olisin itse pystynyt. 

Nyt asiat ovat menneet eteenpäin niin kovalla vauhdilla, etten ole meinannut pysyä kyydissä: olen lähdössä ensi kesänä pitkäaikaiseen medialähetystyöhön Japaniin. Sen kansasta kristittyjä on vain alle prosentti, joten mediatyökin on vielä hyvin pientä. Unelmani on, että paikallisseurakunnat voisivat voimaantua ja tehdä omannäköistään sisältöä omaan kulttuuriinsa sopivalla tavalla.

 

 

UUTISET