Sairaus toi uudet näkymät

Eva Kleman johtaa puolisonsa kanssa Pelastusarmeijaa Suomessa ja Virossa. Heinäkuussa he siirtyvät Tukholmaan johtamaan Pelastusarmeijan Ruotsin ja Latvian työtä. - Upseereina meille osoitetaan asemapaikka, mutta haluamme muuttaa ulkomaille on kysytty. Lähtöön Suomesta liittyy surua ja menetystä,  mutta se, että edessä on jotakin hyvää, tekee meidät iloisiksi. Kuva: Ruut Ahonen
Eva Kleman johtaa puolisonsa kanssa Pelastusarmeijaa Suomessa ja Virossa. Heinäkuussa he siirtyvät Tukholmaan johtamaan Pelastusarmeijan Ruotsin ja Latvian työtä. - Upseereina meille osoitetaan asemapaikka, mutta haluamme muuttaa ulkomaille on kysytty. Lähtöön Suomesta liittyy surua ja menetystä, mutta se, että edessä on jotakin hyvää, tekee meidät iloisiksi. Kuva: Ruut Ahonen
Joillekin kirjan kirjoittaminen on elinikäisen unelman täyttymys. Eva Klemanilta oli usein pyydetty kirjaa. Hän alkoi kuitenkin vakavissaan ajatella asiaa vasta, kun hänen vasemmasta silmästään löytyi syöpäkasvain. Siinä kohtaa elämä pysähtyi.

– Jo sana syöpä on ladattu täyteen tunnetta, mutta myös se, näkisinkö mitään tulevaisuudessa, oli kriisi. Mietin, vammaudunko kokonaan. Voinko ajaa autoa? Kriisi koski myös elämää ja kuolemaa.

Kleman on toiminut melko nuoresta asti Pelastusarmeijan upseerina. Hän johtaa tällä hetkellä puolisonsa Johnnyn kanssa Pelastusarmeijan työtä Suomessa ja Virossa. Pariskunta toimii tiiminä, ja Eva vastaa muun muassa viestinnästä ja aikuistyöstä.

Sairastuminen haastoi hengellisen työn ammattilaisen miettimään, kestävätkö omien saarnojen aiheet nyt omassa elämässä.

– Näiden kaikkien kriisien ja kärsimysten lopputulos oli se, että halusin todella kertoa, mitä minulle tapahtui niiden aikana. Tuntui luonnolliselta kirjoittaa siitä, että kaaoksen keskellä löytyy tie eteenpäin.

Vakavia kepeästi

Klemanin valoisat ja rohkaisevat teokset Omin silmin (Päivä, 2014) ja Nyt aamu tulee useammin (Päivä, 2015) voisi ehkä luokitella hartauskirjoiksi. Kuitenkin ne sisältävät enemmänkin mietelmänomaisia minikolumneja, joita voi käyttää aamu- tai iltahartauksina mutta myös lueskella muuten vain. Teksteissä ei esimerkiksi ole rytmittäviä ja hieman rajoittaviakin päivämääriä, kuten tavallisissa hartauskirjoissa.

Eva Kleman kertoo, että kirjat ovat hänen matkansa Jumalan kanssa.

– Kirjoitan niistä asioista, jotka itseäni ovat koskettaneet. Olen varma, että voisin kirjoittaa jotakin kuivaa ja akateemista, mutta nautin siitä, että voin kertoa jotakin, joka on tärkeää minulle.

Kleman sanoo halunneensa sisällyttää teksteihin iloa ja huumoria, mutta myös rohjeta kyseenalaistamaan asioita ja olla antamatta valmiita vastauksia. Myös tekstien oikea pituus oli tärkeä seikka.

– Ajattelin, että haluan kirjoittaa jotakin sen mittaista, jota voi lukea bussipysäkkien välillä, koska ihmisillä on tavallisesti aikaa lukea juuri sen verran, hän nauraa.

Sairauden tehtävä

Keskikokoisessa ruotsalaiskaupungissa Tukholman eteläpuolella syntynyt Eva Kleman myöntää, että hänessä on luontaista hyväntuulisuutta, mutta se ei olisi yksin auttanut häntä syöpään liittyvän myllerryksen läpi – joka ei ole vieläkään ohi.

– Minua ei tulla koskaan julistamaan terveeksi. Minulla on syöpä, joka vaatii tarkkailua koko elämäni ajan. Olen todella onnekas, että olen elossa. Kuitenkin aina kun menen sairaalaan tarkistukseen, koen painetta siitä, kuinkakohan kaikki on nyt.

Sairaus on syventänyt paitsi elämän sävyjä yleensä myös sisäistä iloa ja rauhaa. Juuri niitä Eva Kleman pitääkin suurimpana ihmeenä kaiken keskellä.

– En halua unohtaa sairauttani, koska muutoin se on vain tuhlausta vailla vaikutusta. Se muistuttaa siitä, että elämäni tulee olla erilaista – että pidän huolta perheestäni ja ystävistäni eri tavalla ja vaalin suhdettani Jumalan kanssa eri tavalla kuin silloin, kun minulla ei ollut tätä sairautta. On mahdollista olla aidosti siunattu ja onnellinen sairaudesta huolimatta.

Kleman on miettinyt myös Raamatun tilannetta, jossa Paavali ja Silas ylistivät vankilassa niin, että lukitut ovet aukenivat.

– Ehkä se ei ollut heille ensimmäinen kerta. He olivat varmasti harjoitelleet ja aloittaneet ylistyksen jo kauan ennen kuin he olivat vankilassa. Miten he olisivat menneet tyrmään ja aloittaneet hallelujan laulamisen siellä? Kleman kysyy.

Lähellä ihmisiä

Eva Kleman on tehnyt Suomessa töitä yli kuusi vuotta ja huomannut, että melko monet suomalaiset tuntevat yli 125-vuotiaan Pelastusarmeijan ja luottavat järjestöön.

– Luottamus tulee esiin muun muassa siten, että ihmiset uskaltavat kertoa meille kovista kohtaloistaan. Etenkin sosiaalisen työn tekijöihimme luotetaan todella paljon.

Soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa on yhä melko osuva kuvaus Pelastusarmeijan työstä, vaikka vuosien aikana sekä yhteiskunta että työn luonne ovat jonkin verran muuttuneet. Esimerkiksi entiset alkoholistien yömajat, 15 ihmisen hallit, ovat vaihtuneet pieniksi yksiöiksi Helsingin Kalliossa.

Pelastusarmeijalla on myös paljon erilaisia sosiaalisia ohjelmia, joita toteutetaan ympäri maata hyvässä yhteistyössä kaupunkien kanssa. Niiden idea on Klemanin mukaan yhä enemmän se, että ihmisiä ei vain hyysätä vaan autetaan pääsemään jatkamaan eteenpäin omin jaloin.

Eva Kleman liikkuu mielellään työn piirissä olevien ihmisten parissa. Hän pitää tärkeänä, että johtajalla säilyy kosketus ruohonjuuritasoon.

– Et voi johtaa seurakuntaa tai järjestöä, jos sinulla ei ole aavistustakaan, mitä tosielämässä tapahtuu, hän hymyilee.

Kleman tietää, että jopa innokkaimmat ja ahkerimmat vastuuhenkilöt tarvitsevat johtajien jakamatonta huomiota.

– Jos kukaan ei kuuntele, tekeminen menettää merkityksensä. Ihmisillä tulee olla olo, että he voivat kertoa, miten asiat oikeasti ovat, mitä he tarvitsevat ja myös sen, jos asiat eivät suju. Kyse on paljolti avoimesta keskustelusta, jotta Pelastusarmeija voi mennä eteenpäin.


Ruut Ahonen



Faktaa

Pelastusarmeija
» Lontoossa 1865 perustettu kristillinen järjestö
» perustaja metodistipappi William Booth
» toimii 127 maassa; Suomessa vuodesta 1889
» tunnetaan etenkin vahvasta sosiaaalisesta työstä, kirpputoreista ja joulupadoista


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja