”Saan rohkaisua Raamatusta ja energiaa liikkumisesta”

Olen harrastanut pesäpallon pelaamista C-junioreihin eli alle 16-vuotiaiden sarjaan asti, ja muutaman kerran kävin pe­laamassa suomensarjassa. Lo­petin pelaamisen kolme vuotta sitten ajanpuutteen vuoksi.

Valmentamisessa pidän eri­tyisesti siitä, että saan olla mu­kana pesäpallossa, vaikka en enää pelaakaan. Pojat ovat mu­kavia ja aitoja. On ollut hienoa seurata, kuinka he kehittyvät ja kasvavat. Kauden huipentaa kaksi pesäpalloleiriä, joiden ai­kana pojat ottavat huimia kehi­tysaskeleita ja heistä oppii uu­sia puolia.

Urheilu on minulle tärkeää. En varmaan enää innostu varsinai­sesta kilpaurheilemisesta, mut­ta liikkumisesta saatu hyvä olo ja energisyys kannustavat reip­pailemaan muuten.

Kun olin kuusivuotias, kä­vin muutaman kerran ratsas­tamassa mieheni lapsuuden­kodin hevosilla. Silloin ei tullut mieleenikään, että joskus kut­suisin ratsastuksenopettajaani anopikseni.

Tapasin mieheni lapsena pe­säpallokoulussa. Silloin emme vielä jutelleet mutta hän jäi mie­leeni. Tutustuimme pesäpallo­tuomaroinnin kautta nelisen vuotta sitten. Ihailen sitä, mi­ten rauhallisesti Elia toimii val­mentajana poikien kanssa.

Syksyllä aloitan opiskelut Ou­lussa, jonne olemme jo vieneet muuttokuormaa. Odotan hyväl­lä mielellä uutta elämänvaihetta ja toivon, että löydän uusia ih­misiä ympärilleni.

Halusin lähteä opiskelemaan matemaattisia aineita, koska pidän niiden loogisuudesta. Ha­luan opettaa nuorille, että ma­tematiikka, fysiikka ja kemia ei­vät ole pelkästään kaavojen ja numeroiden pyörittelyä vaan oi­keasti hyödyllisiä ja tarpeellisia aineita.

Tulin uskoon rippileirillä. Luin lapsena isovanhemmiltani saa­miani Jees-lehtiä, ja muistan ajatelleeni jo ennen rippikou­lua, että haluan uskoa Jeesuk­seen. Mieheni perheen kautta päädyin Raahen helluntaiseu­rakuntaan, jossa kävin kasteel­la. Myös luterilainen kirkko on minulle edelleen tosi läheinen.

Luen Raamattua iltaisin mie­heni kanssa. Puhelimeeni tulee aamuisin päivän jae, ja nämä ja­keet antavat voimaa uuteen päi­vään. Joskus olemme mieheni lapsuudenkodissa ”iltaraamik­sen” aikaan ja luemme appivan­hempieni kanssa Raamattua, minkä jälkeen keskustelemme luetusta kohdasta.

Marika Anttila