Saako Herran huoneessa nauraa?

"Pidän itseäni huumorintajuisena. Naureskelen elämälle, itselleni – ja itsekseni, Helsingin Saalem-seurakunnan johtava pastori Mika Yrjölä sanoo.

– Yksi elämäni suurimmista asioista on saada ihminen nauramaan ja rentoutumaan. Olen aina kokenut sen Jumalalta saatuna lahjana, luokanopettaja ja seurakunta-aktiivi Tiina Matela kertoo.

Kummallekin heistä huumori on niin tärkeä osa persoonaa, että ilman sitä he eivät voisi olla aitoja. Aitouden taas molemmat liittävät tärkeäksi osaksi ihanteellista seurakuntayhteisöä.

– Seurakuntaelämän ja huumorin tulisi liittyä yhteen siinä missä muunkin elämän ja huumorin, Matela määrittelee.

– Olisi tosi vaikea elää seurakuntayhteisössä, jos siellä ei olisi tilaa huumorille, Yrjölä lisää.

Haastava taitolaji

Mika Yrjölän huumori kukkii niin perhepiirissä, työpalavereissa kuin puhujapöntössäkin. Hän näkee, että vitsit ovat parhaimmillaan tapa luoda yhteys yleisön kanssa ja pehmittää maaperä sanomalle.

Usein hauskat letkautukset tulevat mieleen suunnittelematta.

– Olen oppinut osittain kantapään kautta, mikä toimii ja mikä ei. Jos en ole miettinyt jotakin juttua etukäteen, sillä on noin 70 prosentin mahdollisuus onnistua. Joskus tulee sitten palautetta esimerkiksi Rommy-vaimolta, että nyt ei ihan osunut kohdalleen.

Yrjölän mielestä huumori onkin taitolaji, jossa kukaan ei onnistu sataprosenttisesti. Rakkain – ja turvallisin – huumorin muoto on itseironia.

– Huumorin käyttö on vaikeaa kahdenkeskisessä keskustelussakin, joten vielä vaikeampaa se on julkisessa puheessa. Helpointa onkin kohdistaa huumori itseensä, hän pohtii.

Huumorin varjolla

Kipinä humoristisiin saarnoihin syttyi esikuvien kautta. Esimerkiksi Englannin Elim-liikkeen edesmennyt johtaja Wynne Lewis ja australialainen pastorikonsultti Mal Fletcher yhdistävät huumoria saarnoihinsa mestarillisesti.

– Heitä kuunnellessani ajattelin, että ”vau, tuo sopisi minullekin”.

Kun Lewis vieraili Suomessa, Yrjölä toimi tämän tulkkina. Haastattelussa pastori kertoi vitsailevansa, jotta saisi ihmiset rentoutumaan ja ottamaan siten totuuden vastaan.

– Myös minun mielestäni huumorin varjolla on helpompi puhua vaikeistakin aiheista, esimerkiksi seurakuntamusiikista. Sitä käyttämällä ikään kuin osoitetaan, ettei kyse ole niin kauhean vakavasta asiasta.

Pastori kokee kuitenkin, ettei vitsailu ole aina ollut helluntailiikkeessä sallittua – muualla kuin nuortenilloissa.

– Toisaalta vanhoilta videoilta ja ääninauhoilta kuulee, että huumoria on ollut aina. Esimerkiksi Niilo Yli-Vainio sekä Veikko ja Eino Manninen käyttivät huumoria puheissaan valtavasti. Jossakin tässä välissä kadotettiin jotakin siitä vapaudesta.

Elämää kirkossa

Tiina Matela näkee, että huumorintajuttomuus seurakunnassa on yhteydessä edellisten sukupolvien kasvatusihanteisiin. Myös hän oppi jo varhain, etteivät vitsit kuulu Herran huoneeseen.

– Iän myötä olen pyrkinyt kasvamaan siihen suuntaan, että olen joka paikassa sitä, mitä olen. Myös omalle Hugo-pojalleni olen halunnut välittää viestin, että kirkossa saa olla elämää.

Vapautuminen alkoi opiskeluaikana, jolloin seurakunnan nuortenporukassa harrastettiin vitsejä ja tilannekomiikkaa. Matela alkoi saada palautetta kyvystään keventää ilmapiiriä.

– Oma missioni on aina ollut saattaa ihmisiä yhteen ja saada kaikki mukaan. Huumori, jos mikä, sulattaa ujoimmankin. Sen avulla ihminen vapautuu olemaan se, joka hän on.

Hän muistuttaa, että seurakuntaan tulija havaitsee välittömästi tilaisuuden tunnelman ja alkaa käyttäytyä sen mukaisesti.

– Saatan tehdä itsestäni ihan pöhkön ja hullutella, jotta saan toiset rentoutumaan. Mutta tiedän myös hyvin, ettei huumorini uppoa kaikkiin.

Pois pönöttämisestä

Myös Matelan kielenkannat kirpoavat spontaanisti mielleyhtymien seurauksena.

– Joskus tulee sellainen flow, etten itsekään ymmärrä, mistä jutut tulevat.

Nainen muistelee esimerkiksi kotiseurakuntansa Helsingin Saalemin monenlaisia juontotehtäviä.

– Tuollaiset tilanteet vievät minut aivan mennessään, ja usein ihmiset nauravat ääneen kommenteilleni. Yleisön myönteisistä reaktioista innostun taas lisää, rentoudun ja sanon asiat juuri niin kuin koen.

– Osa varmaan ajattelee, ettei humoristinen tyyli sovi joka tilaisuuteen. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole koskaan loukata, irvailla tai tehdä asioista epäpyhiä. Minusta on vain hauskempi olla hymyssä suin ja rennosti kuin pönöttää.

Aitous on tärkeintä

Tiina Matela harmittelee sitä, että hauskuus ja uskottavuus nähdään usein toisensa poissulkevina ominaisuuksina.

– Minut puhuja vakuuttaa parhaiten aitoudellaan. Jos joku yrittää olla hauska aloitusvitsin, ”keskivitsin” ja lopetusvitsin avulla, se tuntuu usein päälle liimatulta. Myös puhe, jossa ei ole huumoria tippaakaan, koskettaa, jos puhujan persoona pääsee muulla tavoin esille, hän arvioi.

Mika Yrjölä allekirjoittaa samat periaatteet.

– Tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa. Roolin vetäminen näkyy.

Pastori painottaa myös yleisön tuntemisen tärkeyttä. Eri puolilla Suomea kiertäessään ja eri maissa asuessaan hän on huomannut, että huumori on hyvin erilaista eri kulttuureissa ja ikäryhmissä. Jopa maaseutu- ja kaupunkiympäristössä on eroavaisuuksia.

– Vitseihin myös vastataan hyvin eri tavalla. Joillakin ihmisillä ei ilmekään värähdä, mutta silti he saattavat kertoa pitäneensä puhettani hauskana.

Kaikki ei naurata

Humoristit muistuttavatkin tilannetajun merkityksestä: kaikista asioista ja kaikissa tilanteissa ei voi vitsailla.

– Jos huomaan, että keskustelukumppanini on haavoittunut ja arka tai olemme hänelle vakavan asian äärellä, en lähde heittämään läppää. Veikkaanpa kuitenkin tehneeni myös tällaisissa tilanteissa virheitä, Tiina Matela kertoo.

– Mutta jos tunnen, että tilanne jäykistyy ja toinen menee lukkoon, tarkistan, ettei hän ole loukkaantunut. Silloin se ei jää vaivaamaan myöskään itseäni.

Mika Yrjölä pyrkii olemaan vääntämättä vitsejä esimerkiksi toisten ulkonäöstä tai henkilökohtaisista asioista. Myöskään omaa perhettään hän ei halua nolata tai kertoa hauskoja sattumuksia ilman lupaa.

– Joskus avioliittoon liittyvän sutkauksen sanottuani olen miettinyt, että antoiko se väärän kuvan miehen tai naisen roolista. Nykyään pyrinkin tuomaan vaimoni esille mahdollisimman hyvässä valossa.

Niin ikään kaksimielisyydet eivät kuulu pastorin sanailuvalikoimaan.

– On surullista, että uskovatkin nauravat joitakin ihmisiä loukkaaville tai rivoille jutuille. Sielunvihollinen yrittää varastaa ja muuttaa huumorintajuamme.

”Se hauska Tiina”

Siitä Matela ja Yrjölä ovat kuitenkin yhtä mieltä, että huumori on alun perin Jumalan keksintö. Mika Yrjölä lainaa mielellään sveitsiläistä teologia Karl Barthia, joka on sanonut: “Laughter is the closest thing to the grace of God” (vapaasti käännettynä: ‘Nauru on Jumalan armon naapuri’).

– Kyllä elämä olisi aivan liian vakavaa, jos ei olisi huumoria. Se lievittää stressiä ja laukaisee vaikeita tilanteita, hän summaa. Tiina Matelalle huumori on ollut suuri apu myös lapsiryhmien hallinnassa ja yhteyden luomisessa omaan poikaan.

– Se omin juttu tulee vaivatta. Jos yrittäisin olla jotakin muuta, se olisi kauhean työn ja valmistelun takana. Jos minun pitäisi esimerkiksi pitää saarna Ilmestyskirjasta, olisin kuin mato koukussa. Joku toinen tekee sen vaivatta ja taidokkaasti.

Toisaalta humoristi on kärsinyt siitä, että hänen odotetaan olevan aina ”se hauska Tiina”.

– Ikä on tuonut uskallusta tuoda itsestä esiin myös muut puolet. Omien kokemusteni vuoksi yritän muistaa, ettei myöskään tapaamani hauska, kaunis tai lahjakas ihminen ole pelkästään sitä. Meillä jokaisella on omat kipumme.


Elina Rautio

Evankelista leikittelee sanoilla

Rovaniemen helluntaiseurakunnan vanhimmisto etsi sopivaa jatkajaa Kristillisen alkoholisti- ja narkomaanityön (KAN) ry:n Lapin alueen yhdyshenkilöksi. Kokouksessa ehdotettiin useita henkilöitä, mutta yksikään heistä ei tuntunut vahvimmalta vaihtoehdolta. Sihteerinä toiminut Taneli Halonen kirjoitti keskustelun päätteeksi pöytäkirjaan: ”Ei löytynyt yhtään selvää ehdokasta.”

Hyvä Sanoma ry:n yhteysevankelistana työskentelevä Halonen muistelee tilannetta huvittuneena.

– Hyvin pian lauseen kirjoitettuani tajusin sen koomisuuden ja aloin nauraa itsekseni. Paras huumori onkin juuri tilannekomiikkaa: sellaista, joka liittyy siihen hetkeen.

Vinksahtaneet aivot

Taneli Halosella on kyky leikitellä sanoilla. Hän arvelee perineensä ”vähän vinksahtaneet aivonsa” isältään, jolla oli Tanelin lapsuudessa tapana kiinnittää huomiota sanojen kaksoismerkityksiin.

– Myös lastenleirien ohjaajien iltahetket ja yläkoulu, jossa toimin 13 vuotta opettajana, olivat hedelmällisiä paikkoja sanaleikkien kehittelylle.

Ensimmäinen varsinainen vitsi oli seuraava: ”Mitä kiinalainen taskulamppu kysyi toiselta? – Are you ledi?”

Tämän keksittyään Halonen ajatteli: ”Vautsi, mie keksin itse vitsin.” Sen jälkeen  puujalkavitsejä alkoi syntyä pikkuhiljaa yhä enemmän.

– Kun puolitoista vuotta sitten liityin Facebookiin, vitsejä oli jo kertynyt niin paljon, että aloin jakaa sivullani ”päivän puujalkoja”.

Huumori vapauttaa

Taneli Halonen arvelee puujalkavitsejä kertyneen jo lähes 300. Lukuun voisi lisätä kotioloissa lauotut ”heikkotasoiset” vitsit, jotka naurattavat vain miestä itseään.

Myös evankelistan työssään Halonen hyödyntää huumoria.

– Pyrin tietoisesti sisällyttämään puheisiini erityisesti itseironiaa. Sen avulla voin osoittaa hauskasti oman inhimillisyyteni. Halonen näkee, että itseironia on todella tärkeää etenkin hengellisissä piireissä.

– Esimerkiksi uskonsuuntien väliseen tai evoluutiouskovien ja kristittyjen me–he -vastakkainasetteluun perustuvan huumorin sijaan on rakentavampaa pyrkiä nauramaan itselleen.

Muita evankelistan karttamia huumorin aiheita ovat ihmisten nolaaminen ja evankeliumin ydinasiat: esimerkiksi Jeesuksen ristintyöhön liittyvät vitsit eivät naurata.

– Ylipäätäänkin tilannetaju on tärkeää. Parhaimmillaan huumori vapauttaa ja poistaa seurakunnassa ”pyhän maskin” uskovien päältä.

Taneli Halosen viikon puujalat:

Mikä on saarnamiehen vessassa? – Puhujan pönttö.

”Mennäänkö meille vai teille ja aitovierille?” kysyi evankelista toiselta.

”Tekosyitä”, totesi puuseppä katsoessaan laminaattilattiaa.

Tappioputkesta masentunut jääkiekkojoukkue palkkasi uuden päävalmentajan.

Yli-innokas evankelista otti kadulla jokaisen vastaantulijan ristikuulusteluun.

Musiikkiliikkeen virherekrytointi kääntyi voitoksi: uusi työntekijä osoittautui torveksi.

Vanha japanilainen sanonta: ”Ihminen on ihmiselle sushi.”