Rangereissa uusia avauksia – Liikkuminen ja puuhailu luonnossa on vastaisku älylaiteähkyyn

3.9.2023 | Anssi Tiittanen

Kyllä siinä lapsella arki ja puhelinkin unohtuu, Milka Myllynen kuvailee flow-tilaa, johon lapsi pääsee touhutessaan luonnon helmassa harrasteissa ja puuhapisteissä. 

Kristillisessä harrastekerhossa Royal Rangereissa (RR) seikkaillaan niin ulkona kuin sisälläkin Suomen vaihtelevan sään armoilla. Näyttää kuitenkin siltä, että kaikenlainen puuhailu ja etenkin luonnossa liikkuminen yhdessä muiden kanssa on kuin vastalääkettä lapsen älylaitetäyteiselle arjelle. 

– Pyrimme luomaan lapsille seikkailuja, joiden yhteydessä syntyy oma oivallus siitä, että minä osaan ja olen oppinut uusia taitoja.  

– Toivomme, että rangereiden kautta kiinnitytään seurakuntaan ja Jeesukseen ja saadaan uusia ystäviä, Royal Rangersien Suomen-koordinaattorina toimiva Myllynen kertoo. 

Myös Sipoossa RR-tukikohtaa johtava Helena Korhonen sanoo, ettei luonto ole kadonnut lasten elämänkartalta. 

– Lapset kuulevat paljon ilmastonmuutoksesta ja kantavat asiasta myös huolta ja murhetta. Etsimme kerhossa valoisaa suhdetta luontoon, jonka taivaan Isä on meille antanut.

      "Osa vanhemmista potee huonoa omaatuntoa."

Olennainen osa RR-työtä on kansainvälisyys, joka kumajaa toiminnassa taustalla. Rangeritukikohtia on noin 100 maassa. 

RR-työn suurmaa Euroopassa on Saksa, jossa rangereita on 25 000 ja tukikohtiakin satoja. 

Royal Rangers tuli Suomeen aikanaan kahta reittiä. 

Ensin ruotsinkieliset helluntai- ja vapaakirkolliset pioneerit kävivät koulutuksissa Ruotsissa 1990-luvun puolivälin paikkeilla ja perustivat tukikohdat 1 ja 2 Sipooseen. Noin vuoden kuluttua järjestettiin ensimmäinen koulutus suomenkielisille. Opettajat siihen tulivat Itävallasta. 

Alun perin Royal Rangers perustettiin Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Eurooppaan se rantautui helluntailaisen Assemblies of God -kirkkokunnan nuorisotyönä. 

Vuosituhannen vaihteen tienoilla Suomessakin koettiin varsinainen rangeribuumi ja tukikohtia oli parhaimmillaan 65 eri puolilla maata. Keuruulla järjestettiin kesällä 2003 – 20 vuotta sitten siis – Euroopan suurleiri Eurocamp, jossa oli mukana 4 000 lasta ja nuorta.  

Sittemmin rangerityö on kärsinyt samoista haasteista muiden seurakuntatyön toimintojen kanssa.  

– Muuta tarjontaa on paljon, eikä ohjaajia ole riittävästi, vaikka lapsia olisikin, Milka Myllynen sanoo.  

Vähimmillään tukikohtia oli kymmenen, nyt aktiivisia tukikohtia on noin 15 ja lapsia ja nuoria kerhoissa valtakunnallisesti noin 500. Euroopan ja Pohjoismaiden leireille on Suomesta saatu koottua hieman alle sadan osallistujan edustus. 

Myös jo kertaalleen lopetettua työtä on paikoin saatu käynnistettyä uudelleen.

       "Ohjaajia ei ole riittävästi, vaikka lapsia olisikin. "

Yksi uudelleen käynnistyvä tukikohta on pioneeripaikkakunnalla Sipoossa, jossa käynnistettiin RR-tukikohta kolmentoista hiljaisen vuoden jälkeen. 

Sibbo Betania -seurakunnan vapaaehtoisten toteuttama kerho on kaksikielinen. 

– Eri ikäryhmillä on aina kaksi ohjaajaa, joista toinen puhuu suomea, toinen ruotsia, koordinaattori Helena Korhonen kertoo. 

Monet kaksikielisen kunnan koululaisista käyvät kielikylpyluokkaa. Ideaa kahden kielen läpäisemästä toiminnasta halutaan soveltaa myös rangereissa. Lasten kommentit ovat olleet iloisia. 

– Muutamat ovat sanoneet, että kiva, nythän mä opin paremmin. 

Aikuiset ovat olleet ennakkoon kenties lapsia varautuneempia kaksikielisyyden suhteen, mutta syksyn ensimmäisillä kerroilla kaikki on sujunut Korhosen mukaan hyvin. Tällä haavaa mukana on lapsia 11 perheestä. 

– Uskon, että tämä voi olla toimiva malli muillakin kaksikielisillä paikkakunnilla. 

Sipoon tukikohdassa halutaan pitää mukana perhetyön näkökulma. 

– Pienimpien eli 5–6-vuotiaiden ryhmässä mukana on aina myös jompikumpi vanhemmista. 

Helena Korhosen mukaan rangereille perhetyönä voi olla tilausta. 

– Osa vanhemmista potee huonoa omaatuntoa siitä, että lapsia viedään useana iltana viikossa harrastuksiin eikä perheenä oikein ehditä olla yhdessä. Rangereista voi hyvin tulla perheen yhteinen harrastus. 

Korhonen veti aikanaan Vantaalla toiminutta Korson tukikohtaa. Toiminnan hiivuttua Korsossa osa ohjaajista on auttanut nyt naapurikunnassa Sipoossa. 

Omaa rooliaan lapsityössä näyttelee perheiden hengellinen kodittomuus, joka on harmillisesti lisääntynyt Uudellamaalla. Monilla aikuisilla on juuret seurakunnassa, mutta ruuhkavuosien ja muuttojen myötä seurakuntayhteys on hiipunut. 

Sipoossa on jo nähty, että kun lapsi innostuu seurakunnasta, vanhempikin voi seurata perässä. 

– On jo tapahtunut sitä, että lapsen rangereihin tulemisen myötä vanhempi on samalla saanut luotua suhteen alueen seurakuntaan.