Pieni koko ei estä vaikuttamista

Tornionjokilaak­sossa sijaitseva Pello on kuului­sa Väylästä, jok­si alueen ihmi­set kutsuvat Tornionjokea. Pitäjä on osittain harvaan asuttu. Kun­nan sijainnista kertoo osaltaan se, että napapiiri leikkaa kunnan ete­läkärjen.

Asukkaita Pellossa on noin 3 500. Vuonna 1963 perustetun hel­luntaiseurakunnan pastorina toi­mii oman toimensa ohella Ilpo Talka.

Naapurimaan Ruotsin lähei­syys ei hänen mukaansa näy suu­resti seurakunnan arjessa.

– Hyvin vähän on yhteistyötä ruotsalaisten kanssa, vaikka seu­rakunta sijaitsee aivan maiden ra­jalla. Aiemmin kun ei ollut vielä omaa rukoushuonetta, kastetilai­suudet pidettiin Ruotsin puolel­la baptistiseurakunnassa, Talka kertoo.

Pellon helluntaiseurakuntaan kuuluu yhteensä 63 jäsentä. Pie­nestä koosta huolimatta seura­kunnasta löytyy voimavaroja toi­mintaan.

– Seurakunnassamme on eri­laisilla armoituksilla varustettu­ja ihmisiä. Vanhimmistossakin on henkilöitä, jotka pystyvät an­tamaan hyvää raamatunopetusta.

Pastorin puoliso Iiris Talka ar­vioi, että noin kolmannes seura­kuntalaisista on erittäin aktiivis­ta väkeä ja käytännön voimavara toiminnassa.

– Seurakunnan jäsenten ikä­rakenne painottuu keski-ikäisiin ja sitä vanhempiin, Iris Talka tar­kentaa.

– Alle 30-vuotiaita on puolen­kymmentä, 30–60-vuotiaita noin 25 henkilöä ja loput – eli puolet seurakuntalaisista – yli 60 vuoti­aita.

Säännölliset viikkotilaisuudet

Seurakunnan säännöllinen viik­kotoiminta koostuu torstaisin pi­dettävästä Sanan ja rukouksen il­lasta sekä sunnuntai-iltapäivän Hyvän Sanoman tilaisuudesta. Lapsityötäkin Pellossa tehdään. Lastenkerho koostuu lähinnä seurakuntalaisten lapsista, vaik­ka muidenkin perheiden varhais­nuoria on käynyt mukana.

Tiistaisin seurakunta järjestää ruokajakelun, jossa vierailee noin 30 vakituista kävijää. Kotikokouk­sia pidetään silloin tällöin, ja seu­rakunnan lauluryhmä vierailee palvelukodeissa.

Yhteistyöstä luterilaisten kans­sa Talkat mainitsivat yhteiset ru­koushetket seurakunnan työnte­kijöiden kanssa.

– Kesäisin seurakunta järjes­tää Pellon keskustan puistossa ulkoilmatilaisuuksia. Tänä kesä­nä muun muassa Gospel Ridersin motoristit vierailevat paikkakun­nalla, ja syyskuussa seurakunnas­ta lähetetään radiojumalanpalve­lus.

Verkostoituminen tuo tehoa toimintaan

Myös Pohjois-Savossa toimiva Rautavaaran helluntaiseurakunta on esimerkki pienestä maaseudun seurakunnasta.

Rautavaaralla on noin 1 700 asukasta, ja kunta sijaitsee kol­men maakunnan, Savon, Poh­jois-Karjalan ja Kainuun kohtaa­mispisteessä. Rautavaara tunne­taan sitä ympäröivästä kauniista erämaaluonnosta. Paikkakunnal­la sijaitsee muun muassa luonto-ja koulutuskeskus Metsäkartano sekä hyvistä tuotteistaan mainet­ta saanut Rautavaaran leipomo.

Rautavaaran helluntaiseura­kuntaan kuuluu 49 jäsentä, joista kymmenkunta asuu muilla paik­kakunnilla. Ikärakenteen paino­piste on yli 60-vuotiaissa. Alle 35-vuotiaita on kahdeksan.

Pastori Ilkka Roininen näkee seurakunnan pienuudessa myös omat etunsa.

– Pienuus on voimavara: tun­nemme hyvin toisemme henki­lökohtaisesti. Pienissä seurakun­nissa koetaan usein turhaa alem­muutta yhteisön pienuudesta. Jos on yhteistä rakkautta ja lämpöä pirtissä, pienuus ei estä vaikutta­mista. On väärin puhua kristilli­sessä mediassa vain väkimääristä. Pienikin seurakunta voi olla laajal­ti vaikuttava, Roininen uskoo.

Rautavaaralla järjestetään isoja tapahtumia seurakunnan verrat­tain pienestä jäsenmäärästä huo­limatta. Helluntaiseurakunta on myös verkottunut hyvin ja tekee laaja-alaista yhteistyötä. Tapahtu­mia järjestetään yhdessä esimer­kiksi evankelis-luterilaisen seura­kunnan ja Rautavaaran kunnan kanssa. Tästä esimerkkinä oli vii­me syksynä kunnan liikuntahal­lissa pidetty Jippii King's Kids -ta­pahtuma. Se kokosi 300 kävijää, mikä on suuri määrä paikkakun­nan kokoon nähden. Rautavaaran kunta järjesti tapahtumaan taksi­kyydit.

– Seurakunnalla on iso porstua, jossa häärää myös muita kuin seu­rakuntalaisia, Ilkka Roininen ku­vaa toimintatapaa.

– Pieni seurakunta voi olla siu­naus myös kasvukeskuksille, kier­täähän maata seurakuntamme toinen työntekijä, maahanmuut­tajatyön evankelista Omar Taleb.

Roininen kertoo, että Rautavaa­ran helluntaiseurakunta hyödyn­tää rohkeasti myös ulkopuolisia resursseja.

– Olemme olleet mukana esi­merkiksi neljässä Leader-hank­keessa, joiden tuella olemme uu­sineet laitoskeittiömme ja ka­lustaneet tilojamme. Yhdessä hankkeessa toteutimme rasisimin vastaisen projektin, ja viimeisim­mässä saimme hankittua ilmoi­tusnäytön rukoushuoneen seinäl­le, Roininen luettelee.

– Rahoittajapuolella on jo opit­tu, että helluntaiseurakunta on luotettava ja säntillinen toimija. Olemme hankkineet luottamuk­sen ja päässeet hankkeisiin mu­kaan.

Rautavaaran helluntaiseura­kunnan vuosibudjetti on noin 70 000 euroa.

– Esimerkiksi testamenttilah­joituksia emme ole viime aikoina saaneet. Omin varoin pyöritämme koko seurakunnan perustoimin­nan, Roininen kertoo.

”Ollaan päätetty, ettei anneta periksi”

Kaksikielinen Pingstförsamlin­gen på Kimitoön, Kemiönsaaren helluntaiseurakunta, kokoontuu omissa tiloissaan Tabor-rukous­huoneessa.

Nykyinen Kemiönsaaren kun­ta on muodostettu kolmesta ai­kaisemmasta kunnasta, Dragsfjär­distä, Kemiöstä ja Västanfjärdistä. Kunnassa on noin 7 000 asukasta. Lähimmät helluntaiseurakunnat ovat Tammisaaressa ja Salossa.

Kemiönsaaren kunta on kaksi­kielinen, ja suurin osa asukkais­ta puhuu ruotsia äidinkielenään. Suomea puhuvia on vähän yli nel­jännes asukkaista. Kunta on kuu­luisa vanhoista kirkoistaan ja van­hasta kulttuurimaisemastaan. Moni suuntaa viettämään vapaa-aikaansa Kemiön alueella sijaitse­viin kesäasuntoihin.

Kemiönsaaren helluntaiseura­kunta toimii Kemiön kirkonkyläs­sä. Seurakuntaan kuuluu 12 jäsen­tä. Jos kokoukseen tulee yksikin suomea puhuva, puheet tulkataan suomeksi.

Seurakunnan toiminnassa ei ole enää mukana yhtään lasta. Jä­senistä vain kolme on enää työ­elämässä, ja vanhin jäsen on yh­deksissäkymmenissä. Muuttoliike on vienyt asukkaita seurakunnan toiminta-alueelta esimerkiksi Sa­loon ja eri puolille eteläistä Suo­mea, myös Ruotsiin asti.

Kemiönsaaren helluntaiseura­kunnalla on sunnuntai-iltapäiväi­sin jumalanpalvelus ja tiistaisin päivällä rukouskokous. Seurakun­ta toimii yhdistyspohjalla, ja se perustettiin Tabor-nimellä vuon­na 1922. Vielä 1990-luvun alussa seurakuntalaisia oli noin 60.

– Telttakokouksia emme enää järjestä, kertoo seurakunnassa aktiivisesti toimiva, seurakunnan kirjeenvaihtaja ja tulkki Eva-Sti­na Hellbom.

– Omin voimin pääasiassa ko­koonnumme. Meillä on paljon todistuskokouksia, joissa puhu­maan pääsee kuka vain ehtii en­sin puhujanpönttöön. Todistus­kokoukset ovat rakentavia, ihania! Meillä on avoin ilmapiiri.

Hellbomin mukaan seurakun­nan tilaisuuksissa käy vierailevia puhujia, ja joku vierailijoista soit­taa myös pianoa, mistä koko seu­rakunta iloitsee.

– Huoli meillä on seurakunnan toiminnasta. Suurimmaksi osak­si ollaan jo vanhoja. Kuka jatkaa meidän jälkeemme? Eva-Stina Hellbom pohtii.

– Ollaan kuitenkin päätetty, et­tei anneta periksi. Jokapäiväinen Jumalan armo kannattelee meitä.

– Seurakunnan tontin lahjoit­tajien testamentti säätää, että jos seurakunnan toiminta joskus lop­puu tai muuten kiinteistöä ei pys­tytä pitämään yllä, kiinteistö siir­tyy Helsingin Filadelfia-seurakun­nan omistukseen.

Martti Havukainen