Muut mediat 42/2016

Pekka Mäkipää muistuttaa Kylväjän (10/16) pääkirjoituksessa, että lähetyskäskyyn liittyy lupaus Jumalan avusta ja läsnäolosta.

Lähetyskäsky on enemmän ahdistanut kuin rohkaissut minua – miten niin suuri tehtävä soveltuu syntiselle ihmiselle? Näin kirjoittaa tässä lehdessä 23-vuotias Veera Tampereelta.

Veera pukee sanoiksi monen uskonsa todesta ottavan nuoren – ja vanhemman – kokemuksen. Asia on ymmärretty: lähetyskäsky ei ole suositus tai ehdotus, vaan korkeammalta taholta annettu määräys. On luonnollista, että pitää itseään tehtävään sopimattomana. Mikä käskyssä ahdistaa?

Luonnostani kuvittelen, että minun on autettava Jumalaa tekemällä lähetystyötä. Asia on toisin päin. Lähetyskäskyn kautta Jumala auttaa minua. Hän auttaa löytämään paikkani ja tarkoituksen elämälle. Lähetyselämän laki on yksinkertainen: kristityn on helpompi hengittää kuin pidättää hengitystä.


Opiskelija Saara Loikkanen kirjoittaa esikuvien merkityksestä (Suomen Viikkolehti 40/16).

Itselleni oli erittäin tärkeää, että minulla oli (vanhempieni lisäksi) hengellinen paimen, joka terveellä tavalla ja viisaudellaan sai johdattaa minua suurissa kysymyksissä sekä rohkaisten että varoittaen vaaroista. Sillä oli merkitystä, että nuorisopastori välitti ja sydämestään palveli täysin Herraa.

Näin aikuisena mietin ilolla sekä kauhulla, miten suuri vastuu nuorisopastorilla on nuorten elämään hyvässä ja pahassa.


Muutto syrjäiseen Utön saareen vaikutti myönteisesti Eija ja Seppo Nurmion hengelliseen elämään (seurakuntalainen.fi 9.10.).

– Olin omistanut työvuoteni ja suurimman osan vapaa-ajastanikin seurakunnan toimintaan. Sitten asetuimme paikkaan, jossa ei käytännössä ollut lainkaan hengellisiä tilaisuuksia, Eija Nurmio naurahtaa.

– Pappi kävi Utössä kerran vuodessa, alkukesästä, pitämässä siellä messun. Muuta seurakunnan järjestämää toimintaa ei ollut. Saaressa asuvat ovat omin voimin pitäneet jouluaaton ja joulupäivän aamun hartaudet.

Miten seurakuntatoiminnan niukkuus vaikutti omaan hengelliseen tilaan?

– Ajattelen, että vähempi olikin enemmän. Äärettömän kaunis luonto ja hiljaisuus hoitivat. Oli aikaa lukea, mietiskellä ja kirjoittaa – rauhoittua Jumalan syliin.

Utön rukoushuoneesta tuli tärkeä paikka. Sen ovet ovat aina avoinna, yötä myöten.

– Sinne menin puolisoni kanssa aina, kun mieli teki. Veimme sinne vieraitammekin. Heidän kanssaan vietimme hartaushetkiä rukoillen ja laulaen. Joskus olimme yhdessä vain hiljaa.


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja