Pakina: Taide pitkä, elämä lyhyt

Sibelius
Sibelius
Jumala on Luoja. Hän on luonut kaiken näkyvän ja näkymättömän. Ja ihminen on Jumalan kuva. Taiteellisissa ihmisissä Jumalasta heijastuva luovuuden ja näkymättömän ymmärtäminen muuttuu konkreettiseksi heidän ajatustensa ja toimintansa kautta.

Ilmeneekö tämä vain uskovissa ihmisissä? Ei, ja tämä onkin merkillistä. Voisi ajatella että suuret lahjat, nerous, virtuositeetti ja suvereeni uuden löytäminen olisivat vain Herralle omistautuneiden osa.

Aurinko paistaa kuitenkin niin hyville kuin pahoillekin, ja siksi myös jotkin Jumalan lahjat löytävät välillä kohteensa ihmisestä, jonka viimeiseksi uskoisi olevan kelvollinen toimimaan astiana.

Tästä viriää myös pohdinta, voiko Jumalasta viis veisaavan tekemä taideteos olla hyvä? Kyllä se voi – vaikka instrumenttina on umpipakana, niin kipinä on Jumalasta.

Mistä sitten tietää onko teos hyvä, henkevä, ylevöitynyt, tarpeellinen tai yleensäkin "muusta maailmasta"? Siihen ei ole olemassa mittaria, kriteerejä eikä ohjekirjaa. Se on se sisäinen tunne – varmuus jonkin korkeamman läsnäolosta, ilo tai hämmästys, joka läikehtii rinnassa, kun et saa silmiäsi irti jostakin taulusta tai palaat kuuntelemaan aina samaa kappaletta uudestaan, ja huomaat löytäväsi siitä joka kerta jotakin uutta.

Espanjalainen Pablo Picasso oli julkiateisti, mutta jo nuorena hänen lahjansa olivat niin poikkeukselliset, että hän pääsi Barcelonan taideakatemiaan 13-vuotiaana.

Hänen kuuluisa maanmiehensä Salvador Dali taas piti tiukasti kiinni katolisesta kirkosta (ainakin silloin, kun se hänelle sopi), mutta luulen että hänkään ei ollut elävässä uskossa.

Mozart sävelsi uskomattoman monipuolisia ja henkeviä teoksia huomattavan lyhyessä ajassa ja oli samalla vapaamuurari. Samoilla linjoilla liikuskeli myös oma Sibeliuksemme.

Vincent van Gogh, papin poika, halusi ensin maallikkosaarnaajaksi mutta ei lopulta pystynyt vastustamaan luomisviettiään. Hän kamppaili uskonasioissa elämänsä loppuun asti. Hänen taulunsa eivät kuitenkaan jätä arvailun varaa siitä, onko niissä Korkeimman kosketus läsnä.

Kirkot ovat osaltaan mesenoineet monia taiteilijoita tunnetuiksi: Michelangelo, Hugo Simberg, da Vinci, Bach, Händel.

Heissä kaikissa vaikutti jumalallinen kosketus, mutta kuinka moni heistä tunnisti sen  alkuperän? Taiteilijan on niin helppo sanoa valmiin teoksensa äärellä "Minä sen tein", ja ällistellä itsekin, miten on taas osannut olla niin hyvä!

Vaikeampaa onkin myöntää olevansa vain instrumentti jonkun suuremman kädessä, ja antaa kunnia sille, jolle kunnia kuuluu.

Amadeus-elokuvassa hovisäveltäjä Salieri lupaa Jumalalle ylistää häntä kaikissa teoksissaan ja omistautua nöyränä tälle koko sydämestään, JOS hän vain saisi ylivertaisen kyvyn säveltää upeaa musiikkia ja tulla kaikkien rakastamaksi maestroksi.

Salierin ulkokultaus kuitenkin rapisee, kun hän hän näkee ilveilevän, alati juhlivan ja huonokäytöksisen Mozartin säveltävän mitä uskomattominta musiikkia samalla vaivattomuudella, jolla tavallinen kansalainen harjaa hampaansa. Salieri vannoo kostavansa Jumalalle, koska koki tulleensa kohdelluksi väärin, ja lupaa käyttää loppuelämänsä Mozartin tuhoamiseen.

Tästä voimme vain päätellä, että ei ole ihmisen asia katsoa Jumalan lahjahevosen suuhun. Otetaan kiitollisina vastaan se, mitä meille tarjotaan, ja nautitaan siitä.


Mika Kavasto

P.S. Aiemmin kadonneeksi ilmoittamani Raamattu löytyi pari viikkoa sitten kankaisesta kauppakassista, jonka olin itse muuttokiireessä pakannut ja samaan hengenvetoon unohtanut moista koskaan tapahtuneenkaan.


10/2016Kirjallisuus:The

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja