”Opettaminen on hengellinen lahja, ei vain taito”

William Atkinson on brittiläinen tohtori ja raamatunopettaja ja Euroopan  helluntailaiteologien järjestön EPTAn (European Pentecostal Theological Association) puheenjohtaja. Hän työskentelee tunnustustenvälisessä London School of Theologyssa ja on ollut myös helluntailaisen Regent College -raamattukoulun rehtori. Ensimmäiseltä koulutukseltaan hän on lääkäri. Atkinson on naimisissa ja hänellä on kaksi aikuista poikaa.

Halusin pastoriksi, koska kutsumukseni on huolehtia ihmisten sieluista ja auttaa heitä elämään tavalla, jolla on merkitystä.

Lääkärin ja pastorin työssä on samaa lupa kulkea ovista, joissa on Pääsy kielletty -kyltti. Molemmissa ammateissa saa olla ihmisten rinnalla vaikeissa olosuhteissa.

Ison-Britannian helluntailaiset ovat mahtava, monikulttuurinen joukko. Seurakuntiimme tulee yhä enemmän vaikutteita afrikkalaisesta jumalanpalveluskulttuurista. Tarvitsemme enemmän uskoa Jumalan voimaan.

Tavalliselle seurakuntalaisille teologian opiskeleminen voi antaa syvemmän ymmärryksen siitä, miten mahtava Jumala on.

Kun kaipaan piristystä, teen puutarhatöitä, käyn kävelyllä ja – kaikkein mieluiten – nautin vaimoni seurasta.

Pyhä Henki merkitsee minulle Jumalan läsnäolon todellisuutta elämässäni.

Tärkein hengellinen lahjani on opettaminen, vaikka se ei olekaan Raamatussa henkilahjojen joukossa. Pidän sitä kuitenkin hengellisenä lahjana, en vain opittuna taitona.

Kristittyjen yhteys on todella tärkeää. On kuitenkin olennaisempaa rakastaa ja kunnioittaa toisia ja antaa anteeksi kuin yhdistää seurakuntia. Meidän pitäisi iloita Jumalan antamasta rikkaudesta. Olemme yhtä moninaisuudessa.

Britannian ero EU:sta ei välttämättä tule tapahtumaan oikeasti, jos minulta kysytään. On eri asia tehdä päätös kuin toteuttaa se käytännössä. En usko, että sillä olisi eroa ajaneiden elämään niin suuria vaikutuksia kuin mitä he kuvittelevat. Suuri hässäkkä, minkä takia?

Perheeni on minulle todella tärkeä. Se menee kaikkien töiden ja palvelutehtävien edelle.

Lontoo tekee vaikutuksen. Olemme vaimoni kanssa olleet sitä mieltä, että Pariisi on ”se eurooppalainen kaupunki”. Toisaalta en ole vielä käynyt Helsingissä.

Mieleenpainuvin muistoni seurakunnasta… Saanko sanoa kaksi? Ensimmäinen on saarna, jonka pastori piti häissämme siitä, miten Jeesus muutti veden viiniksi. Sen pääajatus oli, että paras on vielä edessä. Toinen muisto ei ole mikään tietty tapahtuma vaan sellaiset hetket, kun Jumalan läsnäolo laskeutuu Pyhän Hengen kautta niin voimakkaasti, että ”tavallinen” ylistys loppuu. Aloitan aina luentoni rukouksella, ja kahdesti on käynyt niin, ettei oppitunti ole koskaan alkanut, kun ylistys on vienyt mennessään. Näitä kokemuksia ei voi täysin kuvailla sanallisesti.

Jeesus on kaikkeni. Hän on sankarini ja minä olen hänen faninsa. Elämäni on Jeesuksessa.