”Onneksi pankki ei laskuta univelastani”

Ariel Neulaniemi on muusikko ja Radio Dein aamuääni, joka juontaa Parempi Huomen -ohjelman lisäksi muun muassa debatteja. Arielin musiikkia voi kuunnella osoitteessa Fb.com/ArielVirallinen

Perheeseeni kuuluu vallankumousta suunnitteleva 2,5-vuotias vilpertti, luova 5-vuotias insinööri sekä johtajuusseminaaria arkisin vaihtelevalla kärsivällisyydellä pitävä vaimoni. Olen kaikista heistä kovin kiitollinen, ja voipi olla, että saan olla pian enemmästäkin kiitollinen.

Vaimoni ja lasteni mielestä olen leikkisä ja hassu isä sekä tehokas kotihiiri. Yritän kilpailla vaimoni kanssa siitä, kumpi pyykkää, tiskaa, tekee ruokaa tai siivoaa enemmän. Nyt kodin myymisen yhteydessä lukuiset asuntonäytöt ovat pitäneet tehokkaana.

Omasta mielestäni olen hyvä tekemään lauluja, mutta liian hidas työstämään tekstejä. Niiden pitäisi syntyä minuutissa kuten melodioiden. Siksi en enää juuri soita kotona. Lisäisin vain turhautumistani siitä, että taas riittäisi työmaata mutta aikaa puuttuu.

Harvinainen nimeni on rohkaisemassa minua eteenpäin. Sehän tarkoittaa hepreasta suomeksi käännettynä Jumalan leijonaa. Kristillisessä kentässä on liian paljon tunkioita, joiden ympärillä hajuun on turruttu, joten penään journalistihenkisiä desperadoja ja muitakin Jumalan leijonia, jotka eivät janoa mustamaalaamista vaan totuutta.

Kun kaipaan piristystä, katson poikieni hymyä. Ja toki myös vaimoni. Menen vaimoni kanssa savusaunaan hakemaan leppoisaa piristystä.

Minua ärsyttää se, että minulle jää liian vähän aikaa tehdä lauluja, mutta ehkä sitten joskus. Nyt kerätään aineistoa arjesta, toivottavasti se ei vain unohdu.

Aikaiset aamuherätykset ovat minulle... huoh. Tarvitseeko edes avautua? Minä vain nousen, pakkohan se on. Öisin heräilen muutaman kerran, kun joku vaihtaa sänkyä tai asentoa yllättävän väkivaltaisesti. Onneksi pankki ei laskuta univelastani.

Parasta työssäni on se, kun nostan periskoopin tapaan pääni omasta kuplastani. Tätä tapahtuu, kun haastattelen eri elämäntilanteista, perhetaustoista tai näkökulmista tulevia eri alojen konkareita.

Jos suorassa lähetyksessä tulee hiljainen hetki, mietin, onko joku Ristin Voiton toimittaja kuulolla ja päätyy kysymään myöhemmin, oliko kone kaatunut vai oliko vessasta liian pitkä matka studioon.

Jos saisin haastatella ketä vain, valitsisin nyt tietenkin Trumpin ja Jeesuksen. Esittelisin heidät toisilleen. Tosin uskon Jeesuksen tietävän ihan tarpeeksi Trumpista, jotta tällä ei ole varaa olla tutustumatta Jeesukseen paremmin. Tässä me kaikki muutkin taidamme olla samalla viivalla.

Omista kappaleistani läheisin on Hetkeksi vain kaipaus jää. Teksti syntyi Kalevi Lehtisen  kuoleman jälkeen, ja esitin laulun äitienpäivänä anopilleni, joka makasi kotipedissään muutama viikko ennen kuolemaansa. ”Kun täällä surraan itkevää, juhlitaan siellä saapuvaa. Siihen voin luottaa ja uskoa, että taivaassa sinut näen taas.”

Ikimuistoisin keikkani oli isänpäivänä Riihimäen vankilassa. En ollut itse tullut vielä isäksi, mutta aistin yleisöstä, että he olisivat halunneet olla omien lastensa luona tai että heillä oli ehkä ollut haasteita omassa isäsuhteessa. Siksi koin siunauksena sen, että sain olla muistuttamassa parhaasta Isästä, joka ottaa syliin, rohkaisee ja antaa uuden alun.

Pyrin musiikillani rohkaisemaan, näkemään omassa haaksirikossa toivoa, löytämään langan pään Jumalan ja Jeesuksen luo. Jokaisen biisin ei tietenkään tarvitse olla evankelioiva. Riittää, että olen itse kristitty. Kyllä ne jutut sieltä jostain aina tipahtelevat.

Jeesus katsoo minua lempeillä silmillään. Hän tietää aina, mistä olen tulossa, vaikka en kehtaisi myöntää. Hän rakastaa minua. Ja minua kutkuttaa ajatus, että näen hänet jonain päivänä. Voi, se on riemun päivä sitten!