Onko kynnys liian korkealla?

Hyvä Sanoma ry:n Vammaispalvelun iskulause ”Samalla viivalla” kertoo kaiken olennaisen seurakunnasta, jossa kohdellaan jokaista ihmistä tasavertaisesti. Vammaispalvelun unelmana on rakentaa saavutettavia seurakuntia: paikkoja, joissa jokainen – myös vammainen – voi kokea tulevansa hyväksytyksi ja voivansa palvella omista vajavaisuuksistaan huolimatta.

Hyvän Sanoman valtakunnallisen vammaistoimikunnan jäsen Marjukka Anttila määrittelee saavutettavan seurakunnan tunnuspiirteeksi fyysisen ja asenteellisen esteettömyyden.

– Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että vammaiset henkilöt otetaan tasavertaisina vastaan ja heidän mielipiteitään kuunnellaan. Heitä pyydetään seurakunnan eri toimintamuotoihin palvelemaan, ja he myös löytävät seurakunnasta ystäviä, jotka arvostavat heitä sellaisenaan.

Raivaa esteet

Fyysiseen esteettömyyden kulmakiveksi Anttila määrittelee helpon sisäänpääsyn sekä itse seurakuntarakennukseen että sen kaikkiin yleisiin tiloihin.

– Saavutettavassa seurakunnassa inva-wc:tä ei käytetä siivouskomerona, vaan sinne on oikeasti mahdollista päästä. Lisäksi seurakunnassa huomioidaan aistivammat: kuulovammaisille on salissa induktiosilmukka, ja näkövammaisia varten portaat on merkitty selvästi ja valaistus on hyvä, Anttila listaa.

Hän myös muistuttaa esteiden raivaamisesta kulkureiteiltä.

– Esimerkiksi naulakot eivät saa törröttää vaarallisesti ilmassa pään korkeudella, vaan niissä on oltava alas asti ulottuvat kehikot, jotka helpottavat naulakon tunnistamista, Anttila jatkaa.

– Lisäksi on tärkeää, että internetsivuilla kerrotaan seurakunnan esteettömyydestä, jotta vammainen henkilö voi jo etukäteen arvioida toimintamahdollisuuksiaan siellä.

Tartu toimeen

Marjukka Anttila arvelee, että Suomen helluntaiseurakunnissa ollaan vielä kaukana saavutettavan seurakunnan unelmasta. Hän suree sitä, että on paljon seurakuntia, joihin vammainen henkilö ei pääse edes sisään.

– Lisäksi monet vammaiset kokevat yksinäisyyttä, koska heidän ympäriltään puuttuu ystäviä ja rohkaisijoita. Vielä harvempi on päässyt palvelemaan.

Anttilan arvion mukaan vain harvassa seurakunnassa on tehty esteettömyyskartoitus, joka on ladattavissa Hyvä Sanoma ry:n internetsivuilta.

– Pelkkä kartoitus ei tietenkään riitä, vaan on myös tartuttava toimeen ja tehtävä tarvittavia muutoksia.

Vammaispalvelussa kannustetaan myös viettämään Samalla viivalla -teemapäiviä, joiden toteuttamisen avuksi on olemassa valmis aineisto.

– Suosittelemme, että jokainen seurakunta nimeäisi diakonin tai muun henkilön vammaistyön yhdyshenkilöksi ja ilmoittaisi hänen yhteystietonsa meille. Yhdyshenkilöille lähetetään ideoita siitä, kuinka seurakunnassa voitaisiin lisätä yhdenvertaisuutta.

Kulje rinnalla

Toukokuussa Hyvä Sanoma ry järjestää Iso Kirja -opistolla kaksipäiväisen Samalla viivalla -koulutuksen, joka on suunnattu niin uusille kuin vanhoillekin yhdyshenkilöille, diakoneille ja vammaispastoreille.

– Siellä saa käytännönläheisiä vinkkejä vammaistyön aloittamiseen tai laajentamiseen seurakunnassa, Marjukka Anttila vinkkaa.

Ennen kaikkea hän haastaa jokaista uskovaa etsimään keinoja vammaisten saavuttamiseen ja huomioimiseen.

– Jos arkailet kohdata vammaisia, haluan rohkaista sinua näkemään ihmisen vammaisuuden takana. Hän on ihminen, joka kaipaa juttuseuraa, ystävää ja rinnalla kulkijaa. Hän ei halua tunkeutua tai olla vaivaksi, mutta ehkä hän on jo vuosia rukoillut ja odottanut aitoa ystävää. Ehkä sinä voisit olla rukousvastaus jollekin.


Elina Rautio

Huomiotta jättämistä ja holhoamista

Loimaan helluntaiseurakunnan pastorilla Seppo Paldaniuksella on yhdessä Pirjo-vaimonsa kanssa perhehoidossa kaksi erityislasta.

– Heidän kanssaan olen törmännyt  monenlaisiin kynnyksiin. Valitettavasti suurimmat niistä ovat olleet asenteellisia – myös seurakunnissa, harmittelee Paldanius, joka on myös Hyvä Sanoma ry:n hallituksen sekä vammaistoimikunnan ja sen ohjausryhmän jäsen.

Kielteiset asenteet näkyvät joko vammaisen huomiotta jättämisenä tai säälivänä ja yliholhoavana kohtaamisena.

– Joskus vammainen nähdään parantumisen tarpeessa olevana kohteena, ja siihenkin olen törmännyt, että vammaisuus demonisoidaan.

Näin on käynyt myös Paldaniuksilla perhehoidossa olevalle Aliisa-tytölle.

– Meistä se on aivan absurdia, koska pidämme häntä Jumalan silmäteränä ja ”enkelityttönämme”, joka on annettu meille taivaasta, Seppo Paldanius kertoo.

Loimaan helluntaiseurakunnassa yhdenvertaisuutta on pyritty edistämään paitsi esteettömyyskartoituksen seurauksena tehdyillä pienillä korjauksilla myös asennemuokkauksella. Suurimmat kynnysten madaltajat ovat olleet Paldaniusten seurassa kulkevat lapset.

– Tänä mainetta ja menestystä korostavana aikana toivoisi varsinkin uskovien muistavan, ettei kenenkään arvo riipu siitä, mitä hän saa aikaan, vaan siitä, että hän on Jumalan luoma. Vammaisia ei saa kohdella kakkosluokan kansalaisina – varsinkaan kristillisissä seurakunnissa.

Pikatesti: Kuinka saavutettava seurakuntasi on?

1. Onko seurakunnassamme vammaistyötä ja vammaistyön yhdyshenkilö?
2. Kuunnellaanko seurakunnassamme vammaisten henkilöiden mielipiteitä, ja voivatko he palvella omilla lahjoillaan?
3. Saavatko vammaiset määritellä rukouspalvelussa itse sen, minkä puolesta he toivovat esirukousta?
4. Pääsevätkö liikuntarajoitteiset sisälle seurakuntarakennukseen (piha, luiska ja kaiteet, ulko-ovi, eteisaula)?
5. Onko kokoussalissamme tilaa pyörätuolin käyttäjille ja induktiosilmukka kuulovammaisia varten?
6. Onko kirjallisessa viestinnässä (myös internetsivut) otettu huomioon heikkonäköiset?
7. Onko seurakunnassamme inva-wc?
8. Pääsevätkö liikuntarajoitteiset ja näkövammaiset turvallisesti kaikkiin yleisiin tiloihin, erityisesti wc:hen?
9. Onko seurakuntamme internetsivuilla tietoa esteettömyydestä?
10. Näenkö minä vammaiset henkilöt Jumalan luomina ja tasaveroisina ihmisinä, joiden kanssa voi ystävystyä?


Lähteet: Marjukka Anttilan ja Seppo Paldaniuksen haastattelut, Hyvä Sanoma ry:n  Vammaispalvelun Samalla viivalla -aineisto ja Joni Huopanan laatima seurakuntatilojen esteettömyyden itsearviointilomake.