Nopeammin, korkeammalle, hoikemmin

”Sä nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.

Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki tulkintansa. Pohdin hetken, yrittäisinkö horjuttaa hänen naiivia maailmankuvaansa, mutta taistelu tuntui jo etukäteen hävityltä.

Myöhemmin laihduin, ja rankalla liikunnalla totta tosiaan oli osuutta asiaan. Päädyin painoindeksin mukaisen normaalipainon keskipisteeseen, inhimillisen täydellisyyden ytimeen. Oikeastaan ihme, etten laihtunut enempää, sillä jaoin työkseni postia, juoksin vapaa-ajalla kuin ajokoira ja herkuttelin korkeintaan mandariineilla. Minusta oli silloin mukavaa elää niin. Kun elämään tuli stressiä ja vaikeuksia, energiaa fitnessurheilijamaisen arkirytmin ylläpitämiseen ei enää riittänyt, ja vähitellen enenin takaisin perustilaani. Liikunnan harrastaminen ei sentään loppunut; tällaisena lievästi ylipainoisenakin olen muun muassa kävellyt kolmen valtion halki.

 

Myönnän kadehtivani ihmisiä, joilta hoikkuus sujuu ilman tietoista jatkuvaa paneutumista asiaan. Itse tarvitsisin siihen postapokalyptisia olosuhteita, joissa metsästetään ravinnoksi torakoita ja kulutetaan kaloreita taistelemalla zombeja vastaan. Olen kuullut, että jonkun esi-isäni suuresta perheestä kaikki selvisivät nälkävuosista hengissä. Jos he olivat kuin minä, en ihmettele.

 

Hoikkia kadehtiessani en niinkään kadehdi ulkonäköä kuin statusta. Hoikkaa pidetään liikunnallisena ja siten muutenkin skarppina, vaikka hän liikkuisi vain kotiovelta autolleen. Hoikka on elokuvissa päähenkilö, pulska taas koominen sivuhenkilö.

Muistelen ristiriitaisin tuntein, kuinka paljon hyvää palautetta laihtumisesta sai. Mukavaahan se oli, mutta myös outoa, kuin olisin tehnyt ihmiskunnalle erityisen palveluksen kutistumalla. Maisteriksi valmistuminen ja esikoiskirjan julkaiseminen menivät ohi paljon vähemmällä huomiolla. Tosin niitä ei voinutkaan nähdä naamasta.

 

Reilusti ylipainoisille solvaukset ja syrjintä ovat kuulemma arkipäivää. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että lihaville pitää jatkuvasti kertoa, kuinka epäterveellistä, ällöttävää ja kallista yhteiskunnalle heidän lihavuutensa on. Logiikka on sama kuin jos koulussa huonosti pärjäävälle jankuttaisi, että tämä on tyhmä ja päätyy sosiaalipummiksi. Itsevihalla Suomi nousuun!

 

Kuinka paljon ihmiselle oikeastaan on hyötyä siitä, että hänelle sanotaan ”synti synniksi”? Olemme aika huonoja ottamaan vastaan kielteistä palautetta. Toisaalta olemme vielä huonompia arvioimaan toisiamme objektiivisesti. Silloinkin, kun muutoksen tarve on todellinen, lopullisen oivalluksen pitää tulla sisältäpäin.

 

Tutkimusten mukaan ihmiset odottavat neuvoja asiantuntijoilta, mutta tavallisen tallaajan besserwisseröinti koetaan ärsyttävänä. Ehkä juuri tästä syystä meidän kristittyjenkään mielipiteitä ei aina oteta kovin myötämielisesti vastaan. Me ehkä luulemme olevamme Jumala-asioissa asiantuntijoita, mutta muiden näkökulmasta olemme taviksia siinä missä hekin, pelkkiä Hesarin kommenttiosaston huutelijoita. Emme siis oikeastaan voi muuta kuin ohjata kiinnostuneita varsinaisen asiantuntijan luo, jolla on valta muuttaa ihmisen elämä.  

 

 

Säde Loponen




40/201

Toiminnan vilkastumisen myötä yrittäjien maksamat lähetyskannatukset ovat jopa nousussa – Inflaation myötä lähetystyö on kallistunut
Opinnäytetyössä tutkittiin, kenen ääni kuuluu kristillisissä lehdissä
Myös Gazassa on pieniä uskovien ryhmiä – mediatyön hedelmää näkyy
Fifteenit täyttyneet nopeasti – Suosituimmat leirit täyttyvät minuuteissa