Perjantai 12. elokuuta.
Nimipäivää viettää Klaara, Klara

Noah opiskelee hepreaa Raamattukodilla - "Aitojen ympäristöjen näkeminen auttaa kääntäjiä tekemään osuvampia raamatunkäännöksiä äidinkielilleen"

Nahounou Angenor Yao eli Noah on rukouksen mies. Hän on saanut monia rukousvastauksia, kuten vakituisen työn opettajana. Kolmen kuukauden opiskelu Israelissa on myös merkinnyt paljon. (Maritta Määttänen)
Nahounou Angenor Yao eli Noah on rukouksen mies. Hän on saanut monia rukousvastauksia, kuten vakituisen työn opettajana. Kolmen kuukauden opiskelu Israelissa on myös merkinnyt paljon. (Maritta Määttänen)

Maritta Määttänen 

Norsunluurannikolta kotoisin oleva 37-vuotias Nahounou Angenor Yao on asunut pari kuukautta Yad Hashmonassa sijaitsevalla Raamattukodilla Jerusalemissa. Käännöskonsultiksi opiskeleva Nahounou, tuttavallisemmin Noah, tuli uskoon yli 20 vuotta sitten. 

– Isäni kuoli, kun olin nelivuotias. Isäni veli huolehti minusta sen jälkeen. Minulla on isosisko ja neljä veljeä. Olin kahdeksanvuotias, kun äitini tuli Assembly of God -seurakunnan tilaisuudessa uskoon. Aloin käydä seurakunnan pyhäkoulussa ahkerasti. 

Noah muistelee lämmöllä vierailujaan niin ikään kristityn tätinsä luona. 

– Menin tätini luokse, kun meillä oli lomaa koulusta. Hänen luonaan pidettiin kotikokouksia. Kävimme myös seurakunnassa viikoittain. Tätini puhui meille lapsille usein Jeesuksesta ja henkilökohtaisesta uskosta häneen. Tätini oli avainpersoona uskoontulossani.

 

 

   Kun luen Raamattua, kiinnitän

   paikannimiin enemmän huomiota.

 

Henkilökohtaisen uskonratkaisunsa Noah teki vuonna 2000. Kasteella hän kävi seuraavana vuonna. Uskoontulolla oli suuri merkitys koko elämän suunnalle. 

– Kun otin kristillisen elämän tosissani, luin Raamattua ja hengellisiä kirjoja, sekä otin aikaa rukoilemiseen, moni asia muuttui elämässäni. Se, millainen olen tänään, on paljolti tuon ajan tulosta, Noah sanoo. 

– Koen, että voin mennä askel askeleelta eteenpäin uskon tiellä. Olen erityisen iloinen siitä, että sain kertoa koulussa eräälle ystävälleni, että olen antanut elämäni Jeesukselle. Hän otti evankeliumin vastaan ja toimii tällä hetkellä pastorina, Noah hymyilee. 

 

Noahilla on vaimonsa Natashan kanssa kaksi lasta, nelivuotias poika, Might Maximilien ja neljän kuukauden ikäinen tytär, Lynell Shekinael. Perhe asuu Abidjanissa, Norsunluurannikon suurimmassa kaupungissa. Heidän kotiseurakuntansa on Eglise Evangeligne MEME, johon kuuluu noin 200 jäsentä. 

Noah on opiskellut monia kieliä. Nyt niihin on liittynyt mukaan myös heprea. 

– Innostus opiskella raamatunkääntämistä lähti liikkeelle, kun luin Translation Newspaperia. Ymmärsin asian tärkeyden ja jotain syttyi sisälläni. Kaikki mitä olin opiskellut, liittyi kieliin. 

Noah ei tiennyt, miten tulla raamatunkääntäjäksi, mutta ajatteli, että kenties voisi aloittaa opiskella hepreaa. 

– Keskustelin asiasta yliopiston professorin, Ahoua Firminin kanssa vuonna 2012. Hän kehotti minua menemään SILiin. 

SIL on maailmanlaajuinen, uskoon perustuva ja voittoa tavoittelematon järjestö. Se työskentelee paikallisten yhteisöjen kanssa ympäri maailmaa kehittäen kieliratkaisuja, jotka laajentavat mahdollisuuksia parempaan elämään. 

Noahille SILiin menosta tuli käännekohta. 

– Tapasin siellä Yegbe Antoinen, jolta pyysin apua opiskeluuni. Hän antoi minulle työkalun kääntää Raamattua paitsi puhutulle, oraaliselle kielelle, myös kirjoittaa Raamatun tekstiä. Vuonna 2017 SIL:n Cornelia Wusthoff lähetti minut opiskelemaan Burkina Fasoon kuukaudeksi. 

 

Noah valmistui sovelletun kielitieteen tohtoriksi vuonna 2018 Université A.O Bouakésta. 

– Puhun gbanaa äidinkielenäni, mutta osaan myös ranskaa, englantia ja saksaa sekä osaan lukea ja kirjoittaa myös arabiaksi. 

Tällä hetkellä Noah opiskelee hepreaa Jerusalemin Raamattukodilla (Home for Bible Translators and Scholars in Jerusalem, HBT). 

– Pidän heprean opiskelusta Raamattukodilla, koska sitä opetetaan elävän ja modernin kielen menetelmin. Seuraava suunnitelmani on hakea apurahaa Uuden testamentin opiskeluun ja oppia myös kreikkaa. 

Noah kertoo, että hänen kotimaassaan on nykyään suuri tarve äidinkielisille raamatunkäännöksille. 

– Monilla Norsunluurannikon kielillä ei vieläkään ole täydellistä Raamattua, sekä Vanhaa että Uutta testamenttia. Huomattavalla osalla niistä on osa tai koko Raamattu, mutta käännökset on silti tarkistettava. 

Ensi elokuussa on määrä aloittaa vuodelta 1997 peräisin olevan daloan bete -murteella tehdyn Uuden testamentin tarkistaminen ja aloittaa Vanhan testamentin kääntäminen. 

 

Yksi Raamattuprojektin etu Noahin mukaan on, että se hyötyy vahvasta yhteisön osallistumisesta. Tämä taas on ansiota kyseisen kielen puhujien kattavasta lukutaidosta. 

– Emme voi sivuuttaa laadukkaan käännöksen merkitystä, sillä se ei ainoastaan määrää pyhien kirjoitusten vaikutusta yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen elämään vaan myös sen sopivuutta paikalliselle yhteisölle. Tätä varten tarvitaan hyvää koulutusta, Noah toteaa. 

– Arvostamme JCBT:n pyrkimyksiä tarjota korkealaatuista koulutusta, jossa otetaan huomioon kaikki raamatunkääntämisen näkökohdat. Professorit ovat kotoisin monipuolisesta ja rikkaasta taustasta, ja he eivät ole vain oman alansa tuntevia, vaan osaavat myös välittää tietämystään ja yhdistää sen todellisuuteen, jota äidinkielen käyttäjät todennäköisesti kohtaavat erilaisissa projekteissaan. 

– Olen kiitollinen mentorilleni tohtori Lynell Zogbolle ja JCBT:lle tästä mahdollisuudesta, jota olen odottanut niin kauan. 

 

Noah on rukouksen mies, joka on saanut monia rukousvastauksia. Yksi niistä on vakituinen työ opettajana. Myös opiskeluaika Israelissa on merkinnyt Noahille paljon. 

– Olemme vierailleet monissa Raamatun maan paikoissa. Se on auttanut ymmärtämään useita asioita, jotka tulevat esiin Raamatussa. 

Esimerkkinä tästä ovat paikkakuntien nimet ja niiden etäisyydet toisistaan. 

– Kun luen Raamattua, kiinnitän paikannimiin enemmän huomiota, sillä olen käynyt niissä, Noah sanoo. 

– Israelissa ollessani olen tullut ymmärtämään myös oman maani vapauden julistaa evankeliumia. Siitä mahdollisuudesta minun on jatkossa otettava enemmän irti. Israel on mielestäni hyvin kaunis ja mielenkiintoinen maa. Toivonkin, ettei tämä ole ainoa matkani Israeliin. 

 

Mirja Ronning kertoo Jerusalemin liepeillä olevan Raamattukodin kouluttavan raamatunkäännöskonsultteja, joilla on vastuu äidinkielisten raamatunkäännösten tarkkuustasosta. 

– Raamattukodin akateeminen opinto-ohjelma vaatii kahden kuukauden opiskelun zoomin kautta opiskelijan kotimaassa ja kolme kuukautta Israelissa. Vaativa kurssi keskittyy Raamatun heprean sekä Raamatun maan perusteelliseen tuntemiseen. Siten heimokielinen käännös tulee vastaamaan Raamatun alkutekstin ajatusta. 

– Raamattukoti on toiminut vuodesta 1995 ja kouluttanut Israelissa vähän yli 200 kansallista kääntäjää tai käännöskonsulttia. Päämäärä on edesauttaa kaikkia kansoja saamaan Jumalan sana omalla kielellään, Mirja Ronning kertoo. 

– Vuoden 2022 kurssin seitsemän oppilasta edustavat kuutta eri maata, mutta he ohjaavat monia eri käännösprojekteja. Vastuu on kova.

 



UUTISET