Näkökulma: Sotaan ei saa turtua – "Apua ja auttavia käsiä tarvitaan vielä pitkään"

Yhtäkkiä pandemia onkin aika pieni murhe. Syttyykö tästä isompi sota? Suomeen ei juuri nyt kohdistu uhkaa, mutta tilanne on kuitenkin vakava. Ollako pelokas vai toiveikas, Jyrki Palmi kuvailee ajankohtaisia kysymyksiä.
Yhtäkkiä pandemia onkin aika pieni murhe. Syttyykö tästä isompi sota? Suomeen ei juuri nyt kohdistu uhkaa, mutta tilanne on kuitenkin vakava. Ollako pelokas vai toiveikas, Jyrki Palmi kuvailee ajankohtaisia kysymyksiä.

Laajamittainen sotatila Ukrainassa on kestänyt vasta vähän aikaa, mutta on ymmärrettävää, että se turruttaa ja ahdistaa mieltä. Asiaa saattaa olla vaikea käsitellä, koska samaan aikaan sodan seuraaminen ja lähellä olevien ihmisten konkreettinen kärsimys on haastava yhtälö. 

Suomalaisilla on noussut ihailtava ja ennennäkemätön halu auttaa sodasta kärsiviä ihmisiä. Se on oikein ja kuuluu olennaisena osana kristilliseen etiikkaan. ”Mitä juuri minä voisin tehdä?” on monen tärkeä kysymys tällä hetkellä.

 

 

      Nyt on hyvä aika palata seurakuntayhteyteen!

 

Fida International aloitti heti ensimmäisten järjestöjen joukossa katastrofikeräyksen Ukrainaan. Keräys on tuottanut hyvin ja saanut monet ideoimaan luovia tapoja tukea keräystä. On järjestetty hyväntekeväisyyskonsertteja, lounaita, kahvituksia, tavarakeräyksiä, somevetoomuksia ja muuta. Luovuus on löytänyt aivan uudenlaisia tapoja tukea sodasta kärsiviä ihmisiä. 

Samalla kun auttamisen ensimmäinen aalto on keskittynyt saamaan apua kohteisiin, häämöttää edessä myös pakolaistilanne omassa lähiympäristössämme. Apua ja auttavia käsiä tarvitaan vielä pitkään. On mahdotonta ennustaa, kuinka pitkä kriisi meillä on käsissämme, mutta olipa se kuinka pitkä tahansa, niin kärsivien ihmisten hätään ei tulisi turtua. Vaara on konkreettinen, koska jatkuva uutisointi turruttaa. Kriisi kriisin päälle saa sodan jaloissa kärsivän tavallisen ihmisen painumaan unohduksiin, silti ikäviin uutisiin ei saisi uppoutua. 

 

Suomessa sotien jälkeistä aikaa leimasi puhumattomuus ja häpeä. Nyt osataan onneksi puhua avoimesti. Silloin kun asioista ei puhuttu, perheenjäsenet eivät tienneet, mitä sodan käyneet miehet murehtivat, tai miltä Ruotsista kotiin palanneesta lapsesta tuntui. Suomessa 1940–50-lukujen perhe-elämä oli tiukkaa. Köyhyys oli yleistä, ja jopa ruuasta oli pulaa. Kaikki yhteensä jättivät lähtemättömän jäljen sodan käyneisiin ja heidän lastensa sukupolveen. 

 

Nuorille sota Euroopassa oli maaliskuuhun asti vain historiantuntien aihe. Tieto Venäjän täysimittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan on jotain, mitä he joutuvat nyt käsittelemään, ja monenlaiset pelot nousevat pintaan. Myös skenaario Suomen ajautumisesta mukaan konfliktiin jyskyttää takaraivossa. 

Monet kokevat, että sotaa on pakko seurata eikä siitä pääse irti. Mitään tällaista ei ole milleniaalin elämässä vielä koskaan tapahtunut. Yhtäkkiä pandemia onkin aika pieni murhe. Syttyykö tästä isompi sota? Suomeen ei juuri nyt kohdistu uhkaa, mutta tilanne on kuitenkin vakava. Ollako pelokas vai toiveikas? 

 

On hyvä pysyä perillä, mitä maailmassa tapahtuu, mutta ikävien uutisten seuraamiseen ei voi uppoutua kokoaikaisesti. On hyvä rajoittaa ruutuaikaa, pitää kiinni arjen rutiineista ja sosiaalisesta elämästä. Yhteys muihin ihmisiin auttaa. 

Nyt on hyvä aika palata seurakuntayhteyteen! Nyt on hyvä aika auttaa kärsiviä käytännössä. Edessämme on pakolaisaalto Ukrainasta. Ukrainasta on tulossa myös paljon evankelisia kristittyjä, jotka saattavat tuoda mukanaan kaivattua Pyhän Hengen tulta seurakuntiimme. Kenties tämä kaikki palauttaa meidät jälleen kaikkein tärkeimpien perusasioiden ääreen. 

 

Jyrki Palmi 

 

Kirjoittaja on Fidan apulaistoiminnanjohtaja.




40/201

Toiminnan vilkastumisen myötä yrittäjien maksamat lähetyskannatukset ovat jopa nousussa – Inflaation myötä lähetystyö on kallistunut
Opinnäytetyössä tutkittiin, kenen ääni kuuluu kristillisissä lehdissä
Myös Gazassa on pieniä uskovien ryhmiä – mediatyön hedelmää näkyy
Fifteenit täyttyneet nopeasti – Suosituimmat leirit täyttyvät minuuteissa