Näkökulma: Pastorit vapaaehtoistyössä

Vapaaehtoistyön rinnalle palkkatyö tuo usein lisäresurssia ja pysyvyyttä. Vastaavasti vapaaehtoistyön keskellä palkkatyötä tekevä voi saada osansa vapaaehtoistyön innostuksesta, Antti Hirviniemi kirjoittaa.
Vapaaehtoistyön rinnalle palkkatyö tuo usein lisäresurssia ja pysyvyyttä. Vastaavasti vapaaehtoistyön keskellä palkkatyötä tekevä voi saada osansa vapaaehtoistyön innostuksesta, Antti Hirviniemi kirjoittaa.

(2.2.2023) Pekka pastori istui Ville vanhimman sekä käsistään kätevän seurakuntaisen kanssa palaverissa suunnittelemassa pihatalkoita. Parkkipaikan hiekkaa pitäisi tasoittaa, pensaita leikata ja porraskaidettakin vähän kiinnittää uudelleen. Kalentereja selatessa näytti, että syyskuun ensimmäinen lauantai sopisi kaikille. 

Pekka kuitenkin huomasi, että elokuun vapaa viikonloppu oli jäänyt pitämättä ja oikeastaan tuo viikonloppu olisi lähiviikkoina ainoa, jolloin jumalapalveluksenkin tehtävät ovat muiden vastuulla, joten viikonlopun voisi pitää vapaana. ”Tuota, tuota”, pohti Pekka ääneen etsiessään sanoja kieltäytyäkseen ja jatkoi: ”Minä en kyllä silloin pääse, tarkoitus olisi pitää vapaata.” 

”No vapaallahan me muutkin silloin ollaan”, tokaisi Ville. ”Voithan sinä tulla sinne vapaaehtoistyöhön, kuten me muutkin.” ”No niin kai sitten”, kuuli Pekka sanovansa, mutta mietti samalla, ettei tämä kyllä tunnu kovin vapaaehtoiselta. 

 

Tapaus henkilöineen oli fiktiivinen, mutta kysymys palkkatyöntekijöiden vapaaehtoistyöstä nousee ajoittain esiin. Joissakin yhteisöissä siihen jopa velvoitetaan, vastoin kaikkia normaalin työsuhteen perusteita. Velvoitettu vapaaehtoistyö ei nimittäin ole vapaaehtoistyötä vaan pakkotyötä. 

Useimmiten kyse ei ole harkitusti asetetusta velvoitteesta vaan yhteisön odotuksista ja olettamista, toisinaan taas tekemisen imusta, jossa työntekijä itse unohtaa rajansa. Toisaalta työntekijä, jonka vastuulla on pitää seurakunnan vapaaehtoistyö vireänä, joutuu joskus pohtimaan oman osallistumisensa arvoa muidenkin innostukselle. 

Tällainen pohdinta on kuitenkin työntekijän omaa pohdintaa siitä, miten suunnata työaikansa parhaiten. Työn kuormittavuuden kannalta on keskeistä, että hallinta ja harkinta säilyy itsellä. 

 

Työlainsäädäntö ei tunne työnantajalle tehtävää vapaaehtoistyötä. Työntekijällä on toki oikeus tehdä palkatontakin työtä, mutta velvoitetta sellaiseen ei saa olla. Hengellisen työn osalta työehtosopimus (KJTES) on tehty mahdollistamaan joustava työnteko seurakuntatyön erikoisissa aikatauluissa. 

Työajattomuuden idea ei kuitenkaan ole työn rajattomuus vaan työajan autonomia. Se antaa työntekijälle vallan päättää, milloin hän työnsä tekee. Palkka ei perustu tuntimääriin vaan vastuun määrään. Vastuun ja tehtävien sopiva määrä tuleekin neuvotella ja sopia todenmukaisesti niin, ettei niistä selvitäkseen ole pakko tehdä osaa työstä palkatta. 

 

Vapaaehtoistyön rinnalle palkkatyö tuo usein lisäresurssia ja pysyvyyttä. Vastaavasti vapaaehtoistyön keskellä palkkatyötä tekevä voi saada osansa vapaaehtoistyön innostuksesta. Yhteistä on kokemus työn merkityksellisyydestä ja halu palvella Jumalaa. Pääosin näin se myös seurakunnissa toteutuu. Onnistumisen taustalla on usein avoin keskustelu rajoista ja niiden vastavuoroinen kunnioitus, jossa sekä vapaaehtoistyötä että palkkatyötä tekevät voivat kokea tehtävänsä ja rajansa oikein asetetuiksi. 

 

Antti Hirviniemi 

 

Kirjoittaja on Help ry:n puheenjohtaja.




40/201

Toiminnan vilkastumisen myötä yrittäjien maksamat lähetyskannatukset ovat jopa nousussa – Inflaation myötä lähetystyö on kallistunut
Opinnäytetyössä tutkittiin, kenen ääni kuuluu kristillisissä lehdissä
Myös Gazassa on pieniä uskovien ryhmiä – mediatyön hedelmää näkyy
Fifteenit täyttyneet nopeasti – Suosituimmat leirit täyttyvät minuuteissa