Näkökulma: Jumala on värisokea – "romaneilla ja valtaväestöllä on enemmän yhteistä kuin erilaista"

Romanityön perustehtäviä väestön evankelioinnin ja seurakuntiin ohjaamisen lisäksi on aina ollut tuoda esiin, että myös taustoiltaan erilaiset ihmiset ovat yhtä arvokkaita evankelioivan työn kohteita ja seurakuntien jäseniä kuin muutkin, Tino Grönfors kirjoittaa.
Romanityön perustehtäviä väestön evankelioinnin ja seurakuntiin ohjaamisen lisäksi on aina ollut tuoda esiin, että myös taustoiltaan erilaiset ihmiset ovat yhtä arvokkaita evankelioivan työn kohteita ja seurakuntien jäseniä kuin muutkin, Tino Grönfors kirjoittaa.

 

 

Joku on sanonut, että Jumalan ainoa heikkous on värisokeus. Humoristisessa ajatuksessa on viisautta. 

Yksi Pietarin suurimpia hengellistä elämää mullistavia kokemuksia oli nähdä Jumalan selkeästi osoittavan, ettei hän katso henkilön sukuun, etniseen taustaan tai kulttuuriin vaan sydämeen. Mies, joka oli koko elämänsä ajan kokenut Jumalan katsovan vain kansansa puoleen, tajusi, että Jumalan silmissä olemme sittenkin samanarvoisia taustoistamme riippumatta.

 

      Suomessa romanit ovat löytäneet seurakunnan

      ja seurakunnat romanit

 

Yksi hengellisen romanityön perustehtäviä väestön evankelioinnin ja seurakuntiin ohjaamisen lisäksi on aina ollut tuoda esiin, että myös taustoiltaan erilaiset ihmiset ovat yhtä arvokkaita evankelioivan työn kohteita ja seurakuntien jäseniä kuin muutkin. 

Romaniväestö on usein hieman vilkkaammalla verenkierrolla varustettua. Meissä on näkyviä persoonia, ja toisinaan elämän äänetkin ovat kuuluvia. Silti meillä on muiden kanssa enemmän yhteistä kuin erilaista. 

Romaniväestönkin hengellisen identiteetin tärkeä osa on vapaakristillisyys ja siihen kuuluvat asiat, kuten henkilökohtainen usko, evankeliointi, konservatiivinen käsitys Raamatusta ja vaikkapa hengellinen musiikki. 

Suomen helluntailiikkeestä romanit ovat löytäneet hengellisen kotinsa jo yli 60 vuoden ajan. Tuona aikana myös helluntailainen identiteetti on vaikuttanut vahvasti jopa koko suomalaiseen romanikulttuuriin. 

 

Viime vuosikymmeninä Suomesta on tehty voimakkaasti lähetystyötä Itä-Euroopan romanien pariin. Yksi tärkeimmistä tehtävistä on ollut puhua paikallisille seurakunnille ja herätysliikkeille romaniväestön evankelioinnista sekä mahdollisuudesta olla osa paikallisseurakuntaa. 

Aina se ei ole ollut helppoa. Joskus romanit saattavat asua lähellä seurakuntia, mutta silti heidän tiensä seurakunnan keskuuteen on hyvin pitkä. Erilaisuutta ei nähdä rikkautena eikä seurakuntia kaikkien kansojen rukoushuoneina. 

Tämän kaiken keskellä on ollut hienoa kertoa, kuinka Suomessa romanit ovat löytäneet seurakunnan ja seurakunnat romanit. Suomessa romanit ovat elävä ja aktiivinen osa paikallisseurakuntia ja he palvelevat Jumalan antaman armoituksensa ja lahjojensa avulla siinä missä muutkin seurakuntalaiset. Kuitenkaan heidän ei ole tarvinnut muuttaa kulttuuriaan tai identiteettiään romanina. 

 

Suomessa olemmekin huomanneet erilaisten taustatekijöidenkin keskellä, että romaneilla ja valtaväestöllä on enemmän yhteistä kuin erilaista. Tämä suomalaisen helluntailaisuuden ”vientituote” on ollut monin paikoin muuttamassa käsityksiä. Monen ajatukset ovat avartuneet, ja yhteyden löytyminen on tuonut Jumalan siunauksen romanien ja seurakunnan elämään. 

Muuttuvien aikojen keskellä haastankin meitä kaikenlaisia helluntailaisia muistamaan, että Jumala on edelleen värisokea. Olemmehan mekin? 

 

Tino Grönfors 

 

Kirjoittaja on Elämä ja Valo ry:n toiminnan koordinaattori.




40/201

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan