Näkökulma: Heikoimpien ahdinko syvenee - "Romanipakolaiset joutuvat kokemaan laajasti eriarvoisuutta myös pakolaisena ollessaan"
Monenkaan kodit ja sydämet eivät aukea romaninaisten ja lasten kulkueelle, jossa elämä on pakattu muutamaan muovipussiin, Tino Grönfors kuvailee romanipakolaisten kohtaloa. On historiasta tunnettu tosiasia, että kriisien aikana kaikkein heikoimpien asema usein vain vaikeutuu. Nyt tämä totuus on nähtävillä silmiemme edessä, kun katselemme, mitä Ukrainassa tapahtuu, ja minkälaisia seurauksia kaikella on sodan jaloissa elävien, jo ennestään heikossa asemassa olevien elämässä. Joulukuussa julkaistun uusimman pakolaistiedotteen sivuilta ilmenee, että EU-maihin on nyt jo saapunut lähes viisi miljoonaa pakolaista. Lisäksi arvioidaan, että tällä hetkellä yli kaksi miljoonaa ihmistä on paennut muualle kuin EU-maihin. Tämä kaikki vaikuttaa monella tapaa meistä monien elämään, mutta erityisesti tällä on vaikutuksensa jo valmiiksi heikossa asemassa olevien ihmisten elämään eri alueilla.
Yhdelle vähimmistä -työtä tehdään tällä hetkellä 12:ssa itäisen Euroopan maassa, pääasiassa hyvin heikossa asemassa olevan romanivähemmistön keskuudessa. Jo ennestään vaikeat tilanteet sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden mukanaan tuomat haasteet ovat kasvaneet huomattavasti Ukrainan sodan aikana. Olemme monin paikoin kuulleet viestiä, kuinka sodan mukanaan tuoma energiakriisi ja yleinen hintojen nousu ovat tehneet monen köyhän ihmisen arjesta tuskaa. Ruoka ei tahdo riittää ja hatarien asumusten lämmitys on miltei mahdotonta. Lisäksi monen romanin elämänlankana olleet kausityöt tai muut heille uskotut erilaiset työtehtävät onkin nyt annettu pakolaisten elinkeinoksi ja näin näiden jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa olevien elämä on vain entisestään vaikeutunut. Tietenkään tämä ei ole sodan kauheuksia pakoon lähteneiden syy, vaan suuren ihmismäärän alueille tulon seuraus.
Sotaa pakenevien ukrainalaisten joukossa on myös paljon romanipakolaisia. Fidan pakolaistyön ja Ukrainan romanien parissa tehtävän laajan lähetystyön verkostojen kautta tulee myös vahva viesti siitä, kuinka romanipakolaiset joutuvat kokemaan laajasti eriarvoisuutta myös pakolaisena ollessaan. Monenkaan kodit ja sydämet eivät aukea romaninaisten ja lasten kulkueelle, jossa elämä on pakattu muutamaan muovipussiin. Monien luotettavien tahojen antama kylmä viesti on se, etteivät he useinkaan saa samanlaista kohtelua kuin muut pakolaiset. Jopa pakolaisia kuljettavat linja-autokyydit ovat valinneet ”asiakkaitaan” ja romanit ovat usein jääneet näin ilman kyytiä eteenpäin.
Sodan kaikkia uhreja täytyy auttaa kaikin tavoin, mutta kaiken auttamisen keskellä emme saa kuitenkaan unohtaa niitä, jotka ovat olleet ulkopuolisen avun tarpeessa jo ennen sotaa, ja joiden hätä on vain entisestään kasvanut sodan vaikutuksien myötä. Kristittyjen yksi tärkeimpiä arvoja on rakastaa kaikkia ihmisiä tasapuolisesti, taustoista riippumatta. Uskon, että tämänkin kriisin keskellä Jumala kutsuu meitä seisomaan sen kaikkein heikoimmankin rinnalla. Itä-Euroopan romanivähemmistön hädänalaisuutta katsoessa mieleeni nousevat uudelleen Jeesuksen ajankohtaiset sanat: ”Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”
Tino Grönfors
Kirjoittaja on Elämä ja Valo ry:n toiminnan koordinaattori.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...