Keskiviikko 23. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Aatto, Aatu, Aadolf, Adolf

Muusikko Johanna Särkkälän elämä kolmen tytön äitinä on "joskus melkein kuin musikaalia"

Johanna Särkkälällä ja hänen puolisollaan Ollilla on kolme lasta. Esikoinen syntyi marraskuussa vuonna 2009.

– Minulla on marraskuussa syntymäpäivä, ja silloin on myös isänpäivä, joten Olivia oli synttäri- ja isänpäivälahja, Johanna sanoo.

Synnytys jännitti tulevaa äitiä, joten hän valmistautui siihen rukoilemalla.

– Synnytys oli aika vaikea, mutta pystyin pysymään rauhallisena, mitä kätilöt kiittelivät kovasti. Ajattelin, että Jumala on kontrollissa.

Olivia oli väärässä asennossa ja niin isokokoinen, että hänet piti lopulta ottaa sektiolla pois.

– Olli sai ensimmäisenä viettää aikaa vastasyntyneen tyttäremme kanssa, koska minä olin vielä heräämössä. Olli oli ihanasti laittanut soimaan joitakin minun laulujani, kun hän piti Oliviaa sylissään.

Myöhemmin Särkkälän perheeseen syntyi vielä kaksi muutakin tyttöä, Hannah ja Jessica. Lapset ovat nykyään 11-, 8- ja 6-vuotiaita.

 

Muusikkona toimiva Johanna Särkkälä kuvailee itseään rennoksi boheemiäidiksi. Inspiraation mukaan sykkivä elämä onnistui hyvin vielä yhden lapsen kanssa.

– Olivia oli kolmen kuukauden ikäisenä mukana studiossa ja keikoilla, jolloin hän nukkui kopassaan. Joskus menimme nukkumaan vasta kahdelta yöllä. Kun Hannah syntyi, tajusin, että minun pitää luoda säännölliset ruoka-ajat ja muut lapsiperheen rutiinit.

Koska musiikki ja laulaminen kuuluvat Johannan mielenkiinnon kohteisiin ja vahvuuksiin, myös hänen tyttärensä ovat laulaneet paljon pienestä pitäen.

– Laulaminen on minussa niin sisäänrakennettuna, että elämä on joskus lähes kuin musikaalia, Johanna kertoo hymyillen.

Keskellä arkista tilannetta Johanna saattaa spontaanisti laulaa lapsilleen sen, minkä hän muuten puhuisi.

– Keksin jonkin melodiapätkän ja laulan esimerkiksi ”Nyt on aika mennä nukkumaan”. Tytöt voivat joko toistaa sen saman lauseen tai keksiä oman vastineensa.

– Tyttöjen toinen kotikieli on englanti, joten laulamme paljon englanniksi myös ihan oikeiden musikaalien lauluja. Sekin on täysin spontaania. Kun joku alkaa laulaa jotain kappaletta, muut alkavat laulaa mukana.

 

Äitienpäivä on Särkkälän perheessä ilon ja kiitollisuuden juhla, jota varten lapset valmistavat kortteja ja muita kivoja yllätyksiä.

– Se on aina ihana ohjelmanumero heti ensimmäisenä aamulla, kun tytöt antavat minulle lahjojaan. Joskus he ovat piilottaneet lahjat eri puolille asuntoa, ja sitten olemme yhdessä etsineet niitä.

Lasten koulussa ja päiväkodissa tekemät askartelut ovat usein hyvin runsaita ja kekseliäitä.

– Viime vuonna, kun Jessica oli viisivuotias, hän oli päiväkodissa päällystänyt Pringles-purkin tapetilla. Purkkiin oli myös kiinnitetty pienet koukut. Siten siitä tuli kaulakoruteline, joka on edelleen käytössäni.

Lahjojen ja korttien lisäksi äitienpäivään sisältyy yleensä kakkua ja juhlakahvitus tai -lounas.

– Koskettavinta ja mieleenpainuvinta äitienpäivässä ovat lasten askartelut, vaivannäkö ja into, kun he saavat antaa lahjojaan.

 

Heli Markkunen



UUTISET