”Musiikin kuuntelu hyvillä laitteilla on sielunhoitoa”

Jouni Kontulainen näkee peilissä "charmantisti harmaantuneen, jekkuilun armolahjalla varustetun" miehen.
Jouni Kontulainen näkee peilissä "charmantisti harmaantuneen, jekkuilun armolahjalla varustetun" miehen.

En koskaan unohda hetkeä, jolloin tyttäreni Katja syntyi noin 23 vuotta ja viisi kuukaut­ta sitten. En ollut aiemmin ym­märtänyt, että minustakin voi löytyä niin voimakasta rakkau­den tunnetta. Se hetki mullisti myös jumalasuhteeni: pystyin jopa tunteen tasolla hieman ymmärtämään, kuinka valtava Jumalan rakkaus on minuakin kohtaan.


Kun kaipaan piristystä, järjes­tän musiikinkuuntelu- ja sau­nomissession, johon tulee yksi tai joskus useampikin kaveri – jos viikoittaiset sulkis-, lentis- ja soittotreenit eivät ole riittäneet piristämään. Musiikin kuunte­lu hyvillä laitteilla ja usein sy­vällisetkin maailmanparannus­keskustelut makkaran kera mu­kavassa porukassa on oivallista ryhmäsielunhoitoa ja piristystä.


Lapsuuden haaveammatti­ni oli lähetyslääkäri, tottakai, koska olin lukemaan opittua­ni ”ahminut” kaikki Paul Whi­ten Viidakkotohtori-sarjan kir­jat. Tosin jonkun vuoden päästä haaveammatti olikin arkeologi.


Kun katson peiliin, näen char­mantisti harmaantuneen, jek­kuilun armolahjalla varustetun Jumalan ainutkertaisen mes­tariteoksen, jolla ei kulu rahaa hiustenhoitotuotteisiin.


Minusta tuli kokouksien ää­nittäjä, kun suuresti kunni­oittamani ja jo perille päässyt Pentti Jauhiainen kysyi vuon­na 1979, josko voisin tulla mu­kaan Saalemin kasetointiporuk­kaan. Myönteisen vastaukseni seurauksena taltioimisesta tu­likin ajan myötä myös elämän­tehtävä ja ammatti.


Jos pitäisi vielä aloittaa jokin uusi ura, se voisi olla tässä vai­heessa jo liian myöhäistä.

Täydellinen tallenne on vie­lä seitsemännenkin kuuntelun jälkeen ymmärrystä, hengellis­tä rakentumista ja parannusta aikaan saava sielunhoidollinen raamatunopetus- tai evankeli­oimispuhe. Kalevi Lehtisen sa­moja puheita moneen kertaan eri tilanteissa äänittäneenä voi­sin sanoa hänen puheidensa olevan aika lähellä tätä.


Suosikkikirjani on vielä tois­taiseksi Stephen Lawheadin Byzantium, koska historial­lis-fiktiiviset kirjat ovat kiin­nostaneet minua siitä asti, kun nuorena luin Mika Waltarin Valtakunnan salaisuuden ja Ih­miskunnan viholliset.


Perhe-elämässä mielestäni hienointa on ollut kymmenen viikon aika kevättalvena 2011, jonka vietimme yhdessä ”lumi­pakolaisina” asuntoautoillen pitkin ja poikin Balkanin mai­ta, Kreikkaa ja Turkkia. Reissus­ta palasi aika lailla eri mies kuin se, joka sinne oli lähtenyt. Suo­sittelen.


Jos saisin ohjata elokuvan, se varmaankin kertoisi Ko­rean kansojen rauhanomaises­ta yhdistymisestä, koska vuon­na 2014 Saalem Brassin kanssa tehdyn Pohjois-Korean vierai­lun jälkeen se on ollut pysyvä­nä rukousaiheenani.


Rakastan keskustella ihan rauhassa ja ajan kanssa. Siinä oppii tuntemaan toista ihmistä ja itseäänkin paremmin. Mieli­piteen vaihto on aina avartavaa, vaikkei kaikista asioista ihan sa­malla lailla ajattelisikaan.


Rukoilen, että asenteeni ru­koillessani olisi enemmän ”Puhu Herra, palvelijasi kuulee”. Myös ajatus lapsenomaisesta ja luottavaisesta rukouksesta en­nemmin kuin suorituksesta on mietityttänyt viime aikoina.


Jeesus merkitsee minulle elä­män lähdettä ja tietä Isän luo.

 

 

Anssi Tiittanen

 




40/201

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan