Tiistai 7. joulukuuta.
Nimipäivää viettää Sampsa, Agata, Agda, Ågot

Mika Yrjölä 50 vuotta – ”Nyt huomaa, että aikaa on rajallinen määrä”

Lähetyslapsena laivassakin asunut Mika Yrjölä on puolisonsa Rommyn kanssa kasvattanut neljä omaa lasta eri puolilla maailmaa. Nykyään perheeseen kuuluu myös kaksi sijaislasta. (Kuvat: Mika Yrjölän arkisto)
Lähetyslapsena laivassakin asunut Mika Yrjölä on puolisonsa Rommyn kanssa kasvattanut neljä omaa lasta eri puolilla maailmaa. Nykyään perheeseen kuuluu myös kaksi sijaislasta. (Kuvat: Mika Yrjölän arkisto)

Juuri 50 vuotta täyttäneen Mika Yrjölän elämässä on riittänyt vauhtia ja vaihtuvia tilanteita, mutta kutsua ne eivät ole vieneet.

 

Singapore, Jaavanmeri, Helsingin Saalem, opiskelu Yhdysvalloissa, Kanada, Indonesian tsunami, Australia – ja jälleen Helsingin Saalem. Kodin vajoaminen meren pohjaan tai palaminen savuna ilmaan eivät ole tukahduttaneet seurakunnanjohtaja Mika Yrjölän kutsumusta. 

– Tunnistan ja tunnustan, että jokin taitekohta tämä on elämässä. Miettii, mitä on tehnyt ja mitä vielä voisi ja haluaisi tehdä. Aikaa on rajallinen määrä, Helsingin Saalemin johtava pastori Mika Yrjölä toteaa.

 

 

     "Uskon olevani rukousten tuotos."

 

Ensimmäinen lokakuuta 1971 Ebeneser-lähetyslaiva makasi telakalla Singaporessa ja Mirja Yrjölä synnytyssairaalassa. Liittyessään Ebeneser-laivan henkilökuntaan Mika oli kaksiviikkoinen vauva, joka oli syntynyt lähetystyöntekijöiden pojaksi ja pojanpojaksi. 

12-vuotiaana hän koki merkittävimmän elämäänsä määrittävän tapahtuman. Ebeneser upposi myrskyssä Jaavanmerellä. Ihmeen kautta koko miehistö säilyi hengissä pienessä pelastusveneessä. 

– Pimeällä merellä päätin, että seuraan Jeesusta ja teen mitä vain. Elämäni ei enää kuulu minulle, vaan olen sen luovuttanut toisiin käsiin. Se lupaus on kantanut. 

 

Lukion jälkeen diplomaatin tai liikemiehen ura kyllä kiinnosti, ja välivuoden työt Nokialla näyttivät menestyksen kiiltävän pinnan. Yrjölä tunsi tyhjyyden kuitenkin paistavan läpi. Annettu lupaus piti lähteä lunastamaan raamattukouluun. 

– Halusin oppia kuulemaan Jumalan äänen. 

Kolme vuotta antoi raamatullisen perustan elämälle. Niitä seurasi käytännön harjoittelujakso kotiseurakunta Saalemissa. Timoteus-oppilaana olo vaihtui nuorisotyöntekijän pestiin. 

Helsingistä johdatus vei Lappeenrantaan, Torontoon ja uudelleen lapsuuden maahan, Indonesiaan. 

– Tsunami tuhosi tapaninpäivänä 2003 Acehin aluetta ja 160 000 ihmistä kuoli. Minua järkytti, että siellä oli kansoja, joille kukaan ei ollut vienyt sanomaa. 

Indonesiasta kutsu kävi Australian Canberran suomalaiseen seurakuntaan. 

 

Yrjölä on julistanut evankeliumia ja paimentanut seurakuntaa monella mantereella. Parhaat kristityt ja helpoimmat lampaat ovat varmaankin löytyneet? 

– Helppoa seurakuntaa tai täysin kasvaneita kristittyjä ei taida olla missään. Mutta kulttuurieroja on. 

– Indonesialaiselle seurakuntaelämä on kaikki kaikessa, ja hän tulee uskoon lompakkoaan myöten. Mutta pastorit kokevat vainoa eikä lomaa ole koskaan. Itsestä ei opeteta huolehtimaan, ja he kuolevat nuorena.

 

 

      "Selvisimme silloin, selviämme nyt."

 

– Suomessa sitoutuminen ja talkoohenki ovat vahvat. Jos asiat eivät ole oman mielen mukaisesti, siitä ei tulla puhumaan, vaan laitetaan kädet puuskaan ja käydään puhetta selän takana. Amerikassa taas vaihdetaan toiseen seurakuntaan, jos pastorin saarnat eivät miellytä, Yrjölä kärjistää. 

 

Seurakuntalaisten kaitsemiseen ja seurakunnan johtamiseen Raamattu tarjoaa hyvän pohjan. 

– Mutta jos ihannoidaan alkuseurakuntaa, ei nähdä sen virheitä rehellisesti. Paavali ja kumppanit joutuivat käsittelemään kauheita asioita. Ei niin täydellisiä oltu sielläkään. Kasvamassa olemme kaikki täällä. 

Kun Mika ja Rommy Yrjölä ovat vaihtaneet mannerta ja rakentaneet uutta kotia ja seurakuntaansa uudessa paikassa, on se merkinnyt rajua muutosta perheen neljälle lapselle. 

– Australiassa näin, miten monenlaisia haasteita he kohtasivat lähestyvässä teini-iässä: jumalasuhteen rakentumisessa, oman persoonan vahvistumisessa, kiinnittymisessä, ystävyyssuhteiden solmimisen vaikeudessa. 

Mika sai olla kahdessa rakastamassaan tehtävässä – toisaalta paikallisseurakunnan kasvattamisessa Canberrassa, toisaalta lähetystyössä Indonesian-vierailuilla. 

– Sain toteuttaa syvää näkyäni ja kutsumustani. 

Perhe harkitsi oman talon rakentamista ja asettautumista upeisiin maisemiin ja ihanaan meri-ilmastoon. Pysyvää viisumia ei kuitenkaan enää tullut. 

 

Sitten tuli toinen, dramaattinen merkki. Koko perhe oli konferenssimatkalla kaukana kotoa. Paluumatkalla Rommy sai pahan allergisen kohtauksen. Mikaa harmitti jäädä yöksi hotelliin, kun ajomatkaa oli jäljellä vain neljä tuntia. 

– Aamulla soitti poliisi ja kysyi, onko teillä ketään kotona. Naurahdin ja kerroin, että olisin halunnut jatkaa kotiin edellisenä iltana. ”Hyvä, ettette jatkaneet. Talonne on palanut”, poliisi sanoi. 

– Katsellessani savuavia raunioita ajattelin, että talo meni, mutta mitä se on sen rinnalla, että koko perhe on tässä. 

 

Kun perhe puolen vuoden kuluttua suuntasi Yhdysvaltoihin ilman töitä ja ilman taloa, oli heillä hiljainen varmuus siitä, että niin on tehtävä. Tietoa tulevasta ei ollut. Oli huonossa kunnossa oleva Rommyn isä, jota ei ollut nähty pitkiin aikoihin. Ja oli perhe, joka kipeästi kaipasi toipumista, lepoa ja asettumista. 

Mika kirjoitti kirjan Tsunamia päin Indonesian-ajastaan. Samaan aikaan hänen lapsuutensa ja nuoruutensa kotiseurakunnassa Helsingin Saalemissa pohdittiin, kuka tulisi Klaus Korhosen jälkeen johtavaksi pastoriksi. 

– Minulta kysyttiin, olisinko käytettävissä, jos kutsu tulisi. Kävin sitten etähaastattelut. 

Uusi ovi avautui syksyllä 2012. 

 

Mika Yrjölä on nähnyt elämässään monta vahvaa merkkiä. 

– Suljettu ovi on aika vahva merkki siitä, että aika tai tilanne on ohi. Joskus jäämme potkimaan suljettuja ovia, mutta jos Jumala on sulkenut, eivät ne potkimalla avaudu, hän tietää. 

– Joskus on avautunut sellainen ovi, josta ei pidä käydä. Jos saan rauhan, liikun siihen suuntaan. Jos taas en, niin en liiku siihen suuntaan. Uskon, että Jumala varjelee harha-askeleelta. 

Mikan elämää ovat muokanneet lapsuus lähetysperheessä, pelastuminen Jaavanmerellä ja Jumalalle tehty lupaus, nousukiidossa olleen Nokian pinnallisen menestyksen näkeminen, oman tehtävän sekä tärkeimmän työparin eli oman vaimon löytyminen New Yorkin osavaltion Elim Bible College -raamattukoulussa, kutsut seurakuntiin eri maissa ja mantereilla sekä jakso Indonesiassa tsunamin tuhoamassa Acehin maakunnassa. 

 

Talon palaminen Canberrassa sai Mikan kokemaan Jaavanmeren ihmeen toisesta näkökulmasta: lapsena hän pelastui myrskyävältä mereltä vanhempiensa kanssa, nyt hän sai kokea varjeltumisen yhdessä lastensa kanssa. 

– Tällaiset kokemukset tuovat mittasuhteet kohdalleen. Rohkaisimme itseämme ja lapsiamme: selvisimme silloin, selviämme nyt. Jumala tietää parhaiten, miten nämä kokemukset meitä muovaavat. 

Mika Yrjölä kantaa edelleen haaveenaan lähetystehtävän loppuunsaattamista. 

– Olisihan se mahtavaa meidän elinaikanamme nähdä, että kaikki kansat ovat saaneet kuulla sanoman, hän sanoo. 

– Silti minulla ja vaimollani Rommylla on sama perusajatus nähdä ensin lähelle. Mitä se meitä hyödyttää ja miten voisimme iloita saavuttamattoman kansan tai vaikkapa koko Helsingin viemisestä Jeesukselle, jos samalla olisimme esteenä oman perheen taivastiellä? 

 

Mika sai ottaa vastaan aikuistuneiden ja varttuvien lastensa rakkaudenosoituksia, kun Helsingin Saalemissa juhlistettiin hänen merkkipäiväänsä 3. lokakuuta. Lapset vakuuttivat niin lavalta kuin videotervehdyksinkin, kuinka iso esimerkki ja tuki rukoileva, kutsumuksessa kulkeva isä on heille ollut. 

Miten paimen rohkaisee niitä vanhempia, jotka hartaasti toivoisivat oman jälkikasvunsa olevan lähellä Vapahtajaa? 

– Uskon olevani rukousten tuotos. Anna Yrjölä ja Taimi Kallinen ovat rukoilleet. Äitini rukoilee. Älä koskaan lakkaa rukoilemasta lastesi puolesta! 

– Olet ruokkinut, olet kasvattanut. Rukoustehtävä ei pääty milloinkaan. Jumala ei jätä työtään kesken.

 

Kristiina Kunnas

 

 

 

”Olemme pelastuslaitos ja voimalaitos” 

– Olen velkaa Helsingin Saalemille, seurakunnanjohtaja Mika Yrjölä tunnustaa. 

– Suuren kiitollisuudenvelan tuo 15 vuotta Saalemin palkkalistoilla. Saalem on kannattanut myös lähetyspioneeri-isovanhempani Toimi ja Anna Yrjölän sekä vanhempani Emmanuel ja Mirja Yrjölän. 

Yrjölä näkee seurakunnan olevan rakas myös monille muille perheille, suvuille ja yksilöille. 

– Mitä rakkaampi seurakunta on, sitä enemmän on valmis näkemään vaivaa ja taistelemaan. 

Hän kaipaa rukoustaistelua seurakunnan ja kaupungin puolesta. 

– Maailma häivyttää mielistämme sen tärkeyden, joka Jeesuksen Kristuksen seurakunnalla on, miksi Jeesus sen rakensi ja perusti. 

Hänestä ajatus olla uloskutsuttuja maailmasta on aivan väärä. 

– Näen, että länsimaissa tulevina vuosina meidät ahdistetaan nurkkaan. Meidän on tiedettävä, mitä me uskomme, miksi me uskomme, miksi olemme olemassa ja miksi toimimme. 

– Olemme pelastuslaitos helvetin portin äärellä, ja voimalaitos, jossa seurakuntalainen elää todeksi Jumalan sanan kantavan voiman kaiken kiireen ja häslingin keskellä. 

– Me olemme omassa työpaikassamme, harrastuksessamme, opiskelupaikassamme kenties se ainoa kirje Jumalalta, jonka lähimmäinen koskaan lukee. Sitä tehtävää me olemme täyttämässä.

 

 



UUTISET