Samuli Sirén 80 vuotta

Mies ja ääni

Puutarhat ovat myös olleet lähellä Samuli Sirénin sydäntä. Kuva: Tapani Sopanen
Puutarhat ovat myös olleet lähellä Samuli Sirénin sydäntä. Kuva: Tapani Sopanen

Nuori Samuli Sirén lauloi koelaulua päästäkseen opiskelemaan Kouvolan musiikkiopistoon. Helsingistä tullut professori kuunteli keskittyneenä ja hämmästyneenä. Nuoren laulajan ääni oli poikkeuksellisen hieno. Se teki kovaan ammattilaiseen vaikutuksen. ”Tästä pojasta tehdään oopperalaulaja”, professori henkäisi, kun laulu loppui. Mutta toisin kävi. Jumalalla oli aivan muut suunnitelmat.

 

 

Minulla ei ole mitään

Kun ohjaan autoni alas parkkipaikalle, huomioni kiinnittyy viehättävään rinnepihaan. Kiviset portaat johtavat mäen päällä seisovaan taloon. Ovi avautuu, kun olen ehtinyt puoleen väliin portaita. Hymyilevä Samuli Sirén toivottaa tulijan tervetulleeksi. On rakastetun laulajan, kirjailijan ja julistajan 80-vuotispäivä.

 

– Minä ymmärrän, että ihmisillä on erilaisia lahjoja, jotka sitten voivat palvella Jumalan työssä, mutta kun minulla ei ole mitään. Eikä ole ollut, Samuli sanoo ja katsoo suoraan silmiin.

 

– Laulunumerokin oli kutonen. Niistä lähtökohdista ei inhimillisesti ajatellen voinut tulla mitään. Kaikki, mitä olen saanut kokea, on ollut ja on Jumalan suurta armoa.

 

Laulajan pehmeä, samettinen ja vangitseva ääni on tullut tutuksi tuhansille kuulijoille. Myös Helsingin siltojen alla asuville ja haisevassa Liekkimajassa majaileville miehille.

 

– Ainoa, mitä Hän minulle antoi suuressa armossaan, on ääni, Samuli toteaa vakavana.

 

 

Pilvien takana taivas

Samuli Sirén on myös rakastettu kirjailija. Eräs hänen teoksistaan, Pilvien takana taivas  (Ristin Voitto 1974, Aikamedia 2015), on puhutteleva kuvaus hänen isänsä elämästä. Asemamiehenä työskennellyt mies kokee käsittämättömät vastoinkäymiset: tytär jää junan alle ja kuolee, Samuli on menettää henkensä räjähdysonnettomuudessa, jossa naapurin poika pirstoutuu kappaleiksi, yksi lapsista hukkuu kotirantaan, toinen juo vahingossa kasvinsuojelumyrkkyä ja kuolee, vaimo menehtyy tuberkuloosiin, koti palaa. Koko elämä näyttää musertuvan, mutta Samulin isä ei menetä uskoaan Jumalaan eikä katkeroidu. Aivan kuin Jeesuksen vertauksessa, nisun jyvä lasketaan maahan ja se kuolee. Mutta se tuottaa hedelmää, joka ei ole inhimillisesti selitettävissä.

 

– Olen saanut hämmästyttävän paljon palautetta ja tietoja, että monet ihmiset ovat kirjan luettuaan antaneet elämänsä Jeesukselle. Eräs kokonainen perhe pelastui, ja nyt ollaan jo kolmannessa polvessa ja kaikki ovat uskossa Jeesukseen, Samuli sanoo liikuttuneena.

 

Samuli Sirén lähti 13-vuotiaana opiskelemaan Mikkeliin metallialan ammattikouluun. Koulun päätyttyä hän muutti pois kotoa ja hakeutui Kuusankoskelle Kymin-tehtaan rakennustyömaalle. Betonimylly jauhoi 8 tuntia päivässä, ja 15-vuotias nuori mies lapioi hiekkaa hiessä päin. Sieltä tie johti Kouvolaan kondiittorioppiin.

 

Lähes kymmenen vuoden tiukan työ– ja opiskelujakson päätteeksi Samuli sai sekä leipuri– että kondiittorimestarin tutkinnot suoritettua. Elämän siunaus pulppusi, kun nuori mies saattoi 1959 vihkialttarille Annikki Myyrän. Pilvien takana oli sittenkin taivas. Perhe kasvoi kolmella odotetulla ja rakastetulla lapsella: Marja-Liisa asuu nykyisin Kanadassa Vancouverissa, Sinikka USA:ssa Floridassa ja Vesa Suomessa. Lastenlapsia Siréneillä on viisi ja lastenlastenlapsia neljä.

 

Miehen ura vei pääkaupunkiseudulle ensin ylimestariksi 26-vuotiaana ja lopulta suureen vastuuseen tuotantopäälliköksi isoon leipomoon 32-vuotiaana.

 

 

Ääni Jumalan armosta

Kun professori oli Kouvolan musiikkiopistossa tavoitteensa lausunut, Samuli ajatteli heti: minusta ei tule koskaan oopperalaulajaa. Hän oli antanut elämänsä Jeesukselle jo lapsuudessa ja jokin syvällä sisimmässä kertoi, että Jumalalla oli varattuna hänelle toinen tie. Hän ei ottanut opiskelupaikkaa vastaan, vaikka professori ja muut musiikkiopiston ihmiset yrittivät houkutella.

 

Kouvolan Betania-seurakunta oli erittäin elävä, ja siellä oli myös monipuolinen musiikkielämä. Kuoro, soittokunta, solistit, lauluryhmät palvelivat tilaisuuksissa innokkaasti.  Valtter Luoto veti Samulin mukaan johtamaansa kuoroon, ja Samulista tuli pidetty solisti. Ensimmäinen äänilevy 1962 IBRA-merkkisenä toi nuoren laulajan upean äänen myös suuremman yleisön tietoisuuteen.

 

Samuli tiedosti, että ääni oli Jumalan lahja. Vaikka hän ei halunnutkaan mennä Kouvolan musiikkiopistoon, hän aloitti laulunopinnot pääkaupunkiseudulle tultuaan. Hänellä oli useita vuosia erinomaisia laulunopettajia. Samuli osallistui myös erilaisiin mestarikursseihin ja suoritti laulututkinnon.

 

-Kerran luokseni tuli vanhempi rouvashenkilö ja sanoi, että on se hyvä, ettei Sirén ole pilannut ääntään kouluttamalla, Samuli hymähtää muistolleen. – Jospa hän olisi tiennyt, kuinka paljon olen lauluopinoja ottanut. Toisaalta olin hyvin iloinen, että todellinen sanoma ei ollut peittynyt koulutuksen alle.

 

Samuli Sirénin laulut ovat olleet monille ihmisille kutsu Jumalan luo. Lukematon määrä on antanut elämänsä Jeesukselle hänen laulujensa sanoman kautta. Yksin en kulje en hetkeäkään on juuri sellainen laulu. Se soi monien vuosien ajan Yleisradion toivotuimpana kappaleena.

 

 

Hyppy tuntemattomaan

Kun ura oli nousukiidossa, tuli Jumalan kutsu. Vuonna 1972 mies sanoutui irti hyväpalkkaisesta toimestaan ja hyppäsi inhimillisesti tyhjän päälle. Samuli oli työnsä ohessa kiertänyt viikonloppuisin laulamassa evankelioimistapahtumissa yksin ja suositun Saalem -kvartetin solistina. Monet olivat sitä mieltä, että se olisi ollut riittävä panos Jumalan työssä ja pitivät miehen ratkaisua hulluutena.

 

– Jumala on pitänyt aivan käsittämättömän tarkasti huolta kaikesta, Samuli huokaa. – On ollut suurenomoista nähdä, millainen huolenpito ja siunaus on ollut elämässämme.

 

Samuli Sirén on kiertänyt ympäri maailmaa laulamassa ja julistamassa. Hän on myös palvellut koulutyössä ja seurakuntatyössä. Hän on kirjoittanut kirjoja ja tehnyt elokuvia.

 

– Jumala on antanut apunsa, että olen voinut tehdä niin monia erilaisia asioita, vaikka minulla ei ole ollut niihin minkäänlaista koulutusta.

 

Samuli Sirén on voinut evankelioida niin rappioalkoholisteja kuin ministereitä ja merkittäviä businessihmisiä. Alkoholistit, kodittomat ja muut syrjäytyneet ovat olleet Samulin sydämellä.

 

– Täytyy sanoa, että jos minulla olisi ollut herkkähipiäinen hienohelma vaimonani, ei tästä olisi tullut mitään, Samuli naurahtaa.

 

– Kun kävin laulamassa siltojen alla ja haisevassa Liekkimajassa, jossa rappioalkoholistit asustivat, toin kotiin näitä miehiä. Eräskin kaveri haisi niin pahalle, että Annikki oli oksentaa, mutta valittamatta hän otti miehen vastaan, pesetti ja puetti ja valmisti ateriat. Eikä tämä mies ollut ainoa. Jumala armossaan pelasti monia heistä, ja olemme tavanneet heitä myöhemmin. Näissä tilanteissa olen kokenut suurempaa iloa ja tyydytystä kuin mahtavilla esityslavoilla laulaessani.

 

 

 

Samuli Sirén juhlii 80-vuotissyntymäpäiväänsä hengellisen musiikin konsertissa 17.8.2019 klo 17:00 Mäntyharjun kirkossa. Tilaisuus on avoin kaikille.

 

 

Tapani Sopanen




51

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan