Merkkipäiviä: Seurakuntamies Oiva Alanenpää 60 vuotta

Malmin Saalem -seurakuntaan kuuluva Oiva Alanenpää syntyi Oulussa Runebergin päivänä vuonna 1956 Kauko ja Siiri Alanenpään perheeseen. Perhe muutti Nuuskakairaan Ylitorniolle, isän synnyinseudulle, kun Oiva oli noin viiden vuoden ikäinen. Rauhallinen maalaiskylä oli pirteälle pojalle virikkeitä täynnä oleva kasvuympäristö.

Oiva kiinnostui varhain puutarha-alasta. Hän opiskeli Kempeleen puutarhaoppilaitoksessa ja oli harjoittelijana tasavallan presidentin kesäasunnolla Naantalin Kultarannassa.

Henkilökohtaisen uskon Jeesukseen Oiva sai Kangasalla syksyllä 1974. Hän kävi kasteella Kotkassa vuonna 1979.

Lahdessa Oiva oli vuosia. Helluntaiseurakunnassa hän sai tervettä Sanan ravintoa Mauri Vikstenin raamattutunneilla. Lahdesta löytyi myös elämäntoveri Seija. Nuoret kihlautuivat talvella 1981. Häitä vietettiin saman vuoden toukokuussa. Martti Kallionpää siunasi hääparin yhteiselle matkalle.

Oiva siirtyi Helsinkiin. Yli 30 vuotta hän oli valtion palveluksessa erilaisissa virkatehtävissä. Yksikköupseeriksi armeijassa ylenneen miehen toimenkuvaan sisältyivät virasto- ja turvallisuusasiat. Valtiolta Oiva tuli Helsingin Vieraskodin palvelukseen. Nykyisin hän toimii Vieraskodin kiinteistöpäällikkönä.

Helsingissä Lähetysseurakunnasta tuli Oivan ja Seijan kotiseurakunta 25 vuodeksi. Oiva toimi vahtimestarien esimiehenä sekä suojelujohtajana ja palveli ry:n hallituksessa muutaman vuoden. Perhe kasvoi myöhemmin kahdella pojalla.

Malmin Saalem-seurakuntaan Oiva ja Seija liittyivät keväällä vuonna 2007. Oiva kuuluu Malmin Saalem ry:n hallitukseen ja on yksi seurakunnan vanhimmista. Hän vastaa seurakunnan mittavasta elintarvikejakelusta; talkoisiin osallistuu noin kymmenesosa seurakuntalaisista, ja ruokaa hakee joka kerta noin 250 henkeä.

Eräs Oivan tehtävistä seurakunnassa on valokuvaus. Kaste- ja muissa juhlissa hänet tapaa etsimässä hyviä kuvakulmia kameran kanssa. Valokuvaus on ollut Oivan mieluinen harrastus vuosien ajan – samoin kuin kuorolaulu, jota Oiva on harrastanut vuosia Malmin helluntaiseurakunnan mieskuorossa.

Monien toimiensa ohessa Alanenpää on myös aktiivinen liikunnan harrastaja. Yli 20 vuotta hän toimi judokouluttajana ja on ollut myös Pääkaupunkiseudun kristilliset järjestyksenvalvojat ry:n hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2010. Yhdistys on hoitanut järjestys- ja turvallisuuspalvelut monissa kristillisissä suurtapahtumissa, esimerkiksi Vapaakirkon kesäjuhlilla, Sanan Suvipäivillä ja Suomen Lähetysseuran kesäjuhlilla. Juhannuskonferenssin työnjohtotehtävissä Oiva on toiminut useana kesänä.

Oiva on eräs alttiimmista tuntemistamme seurakuntien vapaaehtoisista. Hänen sydäntään lähellä ovat eritoten vanhat ja sairaat. Kotiseurakunnassa on iso joukko ystäviä, jotka kiitollisina siunaavat teitä, Oiva ja Seija. Toivotamme teille monia siunattuja vuosia palvellessanne Herraa ja hänen seurakuntaansa Malmilla.


Helmi ja Jussi Jokisaari


17/2016

UutisetElämän rikkinäisyys on puoleensavetävää ja jopa hauskaa, Pietu Korpelainen sanoo.
MuutHerman Blomérus on tehnyt pian 50 vuotta sitä, mistä Jumala puhui hänelle teini-ässä.
PuheenaiheItkuja ei lasketa teoksessa Nauru pidentää isää.
PuheenaiheHuumori vapauttaa ilmapiiriä ja auttaa käsittelemään vaikeita aiheita.
MuutJoskus pitää muuttaa arkisia tapojaan, jotta suhde aviopuolisoon voi paremmin, Buckinghamit tietävät.
MuutKari Honkasen uusin teos ottaa lukijansa mukaan vakavasti sairastuneen ihmisen sisäiselle matkalle kohti itseään, lähimmäisiä ja Jumalaa. Parkinson-diagnoosi pysäytti tuotteliaan ja menevän kirjailija...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
UutisetHelluntaiseurakuntien kasvuun ja kuihtumiseen on omat syynsä, jotka olisi tärkeä tuntea.
MuutMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluva Oiva Alanenpää syntyi Oulussa Runebergin päivänä vuonna 1956 Kauko ja Siiri Alanenpään perheeseen. Perhe muutti Nuuskakairaan Ylitorniolle, isän synnyinseudulle, ku...
MuutEvankelistakodilla järjestetään viikonloppu, jossa jaetaan elämän kipeitä puolia.
MuutHelena Salakka pohtii kolumnissaan Jumalan johdatusta (Sana.fi 14.4.2016).

Kuulin kerran myös eläkeläisparista, joka halusi muuttaa toiselle paikkakunnalle. Heitä ei sitonut vanhassa asuinpaika...
PikavisiittiHeli Ahvenainen-Saaristo säestää hengellisen musiikin huippusolisteja. Vastaviritetty flyygeli on suuri nautinto.Yksi Heli Ahvenainen-Saariston viime vuosien sydämen projekteista on ollut ruandalaisla...
KolumniSanat eivät tunnetusti ole vain sanoja. Ne ovat täynnä erilaisia merkityksiä ja lataumia, toiveita ja tavoitteita. Nimeämällä haetaan suuntaa ja luodaan ihanteita.

Muutama viikko sitten (RV 12/...
MielipideOlipa Tuomas Havukaisen artikkelissa armollinen näkökohta syntien tunnustamiseen (RV 15). Parannuksen teosta puhuttaessa pipo vedetään usein kovin tiukasti päähän. Tosin katumuspenkilläkin on oma teht...
MielipidePidän itseäni täysin raittiina, vaikka kerran kuussa nautinkin ”sormustimellisen” ehtoollisviiniä. En varmaankaan täytä sitten absolutistin kriteeriä, mutta omasta ”kulttuuritaustastani” katsoen olen...
MielipideRistin Voitossa (RV 15) haastateltiin pastoreita alkoholinkäytöstä. Pastori Kari Korhosen haastattelu herättää monia kysymyksiä. Alkoholia nauttiva pastori kertoo olevansa absolutisti. Miksi? ...
MielipideMia Kainulainen kiteytti hyvin sen, mitä itsekin ajattelen naisen asemasta seurakuntiemme johtamisen suhteen (RV 15). Olen ollut viitisenkymmentä vuotta helluntaiseurakunnan kuvioissa ja Kainulaisen t...
MielipideNaisen asemasta seurakunnassa on virinnyt keskustelu. Siinä on annettu ymmärtää, että naisten armoitukset eivät pääse seurakunnissa toteutumaan.

Jos me luotamme siihen, että Raamattu on Jumalan...
MielipideRistin Voitossa on ollut keskustelua naisen asemasta helluntaiseurakunnassa. Erityisesti on keskusteltu siitä, voiko nainen toimia paimentehtävässä. Haluan ymmärtää kirjoittajien vilpittömyyttä, mutta...
UutisetKirkkojen johtajat Intiassa syyttävät maan hallitusta kristinuskon vastaisesta ohjelmasta. Hallitus päätti vastikään arvioida uudelleen eräiden koulujen vähemmistöasemaa Madhya Pradeshin osavaltiossa...
UutisetKristittyjen joukkopako Lähi-idästä rapauttaa alueen yhteiskuntia, varoittaa tuore Maan suola -raportti. Raportin on laatinut kolme kristillistä järjestöä, Open Doors, Middle East Concern ja Served, s...
UutisetNorjassa romanialaistaustaiset helluntailaiset vanhemmat Ruth ja Mariu Bodnariu ovat saaneet takaisin nuorimman lapsensa.

Norjan lastensuojeluviranomaiset ottivat huostaan perheen viisi lasta v...
UutisetKöyhistä ja sodan runtelemista kotimaistaan lähteneet pakolaiset pyrkivät epätoivoisesti yli rajaesteiden.
UutisetHelluntaiseurakuntien maakunnallisilla työntekijäpäivillä on vetovoimaa vielä ainakin Kainuussa ja Koillismaalla: Kajaanissa pari viikkoa sitten järjestetty tapahtuma kokosi 45 seurakuntien vastuunkan...
UutisetKansanlähetysopistolla toissa viikonloppuna järjestetty Apologiaforum toi jälleen Suomeen yhden evankelisen maailman tunnetuimmista älyköistä. Tällä vuonna kyseessä oli yhdysvaltalainen Uuden testamen...
UutisetKevätperinteeksi muodostunut hyväntekeväisyyskampanja käynnistyi Nepalin maanjäristyksen vuosipäivänä.
UutisetEvankelis-luterilainen kirkko haluaa jatkossakin käyttää väliviivaa nimessään. Kotimaisten kielten keskus toivoisi nimestä käytettävän muotoa ”evankelisluterilainen”. Asiasta uutisoi Kotimaa24.fi.
...
UutisetEtelä-Kuopion alueella muutaman vuoden toiminut 80 jäsenen innokas helluntaiseurakunta kutsui paikkakuntalaisia koolle Kevättä ilmassa -tapahtumaan sunnuntaina 17. huhtikuuta.

Martti Ahtisaaren...
UutisetOsa helluntaiseurakunnista jäi missiosta pois. Kotkassa ollaan tyytyväisiä tuloksiin.
UutisetEu-ruoka-avun kumppanuushaku on avattu uudelle kaudelle. Maaseutuvirasto valitsee kumppaniorganisaatiot ruoka-avun jakajiksi ajalle 2017–2020. Hakuaika on 12.4.–20.5.2016.

Helluntaiseurakuntien...
UutisetSuomen vapaakristillinen neuvosto SVKN ry perustettiin 1967, ja nyt yhdistys on valmistautumassa ensi vuonna pidettävään 50-vuotisjuhlavuoteen. Se sattuu samaan aikaan reformaation merkkivuoden ja Suo...
UutisetArkadianmäen kristittyjen hyvä yhteys saa kiitosta.
Miten onIso Kirja -opisto järjestää maanantaina 9.5. kello 18 helluntaiseurakuntien pastoreille ja vanhimmille saunaillan, jossa keskustellaan hengellisten ilmiöiden ja virtausten arvioinnista.

Miksi t...
PääkirjoitusRistin Voiton numero 15 käsitteli uskovien suhdetta alkoholiin sekä siitä annettavaa opetusta helluntaiseurakunnissa.

Aihe on ajankohtainen ja tärkeä. Alkoholin väärinkäytön traagiset seuraukse...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan