Merkkipäiviä: Martti Ahvenlampi 70 vuotta

Martti Ahvenlampi on silminnähden pirteä ja innostunut eläkeläinen. Hän päätti viisi vuotta sitten työnsä Alajärven helluntaiseurakunnan johtavana pastorina. Päiväkodin johtajana toiminut puoliso Raili on myös vähintään yhtä paljon elämää pursuava eläkeläinen. Seurakunnan ja sen jäsenten hyvinvointi on edelleen heidän sydämensä asia.

Ahvenlampi aloitti vuonna 1976 työn seurakunnan vanhimmistossa, ja vuonna 1984 hänet valittiin seurakunnan toiseksi työntekijäksi. Kymmenen vuoden kuluttua, vanhemman työntekijän jäädessä eläkkeelle, hänet valittiin seurakunnan johtavaksi pastoriksi. Seurakunnan jäsenmäärä kasvoi tasaisesti ja ylitti 500 henkilön rajan.

Alajärvi on hengellisessä mielessä kiinnostava kaupunki.

– Yleinen ilmapiiri helluntaiseurakunnan toimintaa kohtaan on hyvin myönteinen. Siihen kuuluu kaupungin asukkaista noin viisi prosenttia, ja seurakunnan säännöllisen toiminnan piirissä on lähes 10 prosenttia kaupungin väestöstä. Myös luterilaisen seurakunnan ja sen herätysliikkeiden toiminta on vilkasta.

Alajärvelle perustettiin vuonna 1987 Järviradio. Seurakunta omistaa osakkeen yhtiössä, ja sen hallituksessa on aina helluntaiseurakunnan edustaja.

– Ensimmäinen hengellinen ohjelma tuotettiin ja lähetettiin helluntaiseurakunnasta. Paikallisradio on kasvattanut kuuluvuusaluettaan. Ohjelmia voidaan kuunnella Helsingissä saakka ja nettiradion kautta eri puolilla maailmaa.

Lähetystyö sydämen asia

Martti-pojan ottaessa ensimmäisiä askeleitaan hänen vanhempansa Anna ja Einari tekivät uskonratkaisun. Kodista tuli paikka, jossa järjestettiin hengellisiä tilaisuuksia. Kodissa yöpyivät myös vierailevat julistajat.

Ahvenlampi tuli uskoon 12-vuotiaana. Paikkakunnalla oli vähän uskovia nuoria, ja monet harrastukset valtasivat hänen elämänsä.

– Kuusitoistavuotiaana eteeni tuli kuin risteys. Tein ratkaisun elämässäni ja päätin seurata Jeesusta. Menin kasteelle ja liityin Lehtimäen helluntaiseurakuntaan. Siitä hengellinen elämäni lähti etenemään.

Ahvenlampi on toiminut 27 vuotta Pohjanmaan Lähetys ry:n hallituksessa. Yhdistys on virkeä ja elinvoimainen, ja sillä on tärkeä yhdistävä tehtävä 48 Pohjanmaan seurakunnan välillä. Yhdistys julkaisee monipuolista Lähetysviesti-lehteä. Lehden tuotolla tuetaan Pohjanmaan kolmen koulupastorin työtä ja kyetään tukemaan lähetystyön eri projekteja.

Runsaat kolme kuukautta vuodesta Ahvenlammet asuvat Espanjassa, Fuengirolassa. He osallistuvat Aurinkorannikon turistikirkon työhön.

– Suomalaisilla on varsin voimakas ihmispelko, mutta ulkomailla ollaan usein avonaisempia. Muistan, kuinka turistikirkon loppuhetkeen juoksi nuori mies. Hän tuli luokseni ja kertoi, että hänen lentokoneensa lähtee kohta. Mies kysyi: ”Ehtiikö vielä pelastua?” Sanoin: ”Ehtii, se ei kauan kestä.” Polvistuimme ja rukoilin hänen puolestaan.

– Syntien anteeksiannon kokenut mies lähti jatkamaan matkaansa. Hän nosti iloisesti kätensä, ja samalla kehotin häntä etsimään Helsingistä lähimmän helluntaiseurakunnan.

Ahvenlampi on kiitollinen siitä, että hän on saanut elää Jumalan johdatuksessa rikkaan ja mielenkiintoisen elämän.

– Eläkevuodet ovat omalta puoleltaan avanneet myös aivan uuden mahdollisuuden tehdä hengellistä työtä. Olen kiitollinen aviopuolisostani Railista ja kolmesta lapsestani Arista, Johannasta ja Samuelista sekä lapsenlapsista.


Eero Ketola


1/2016

Martti Ahvenlampi on silminnähden pirteä ja innostunut eläkeläinen. Hän päätti viisi vuotta sitten työnsä Alajärven helluntaiseurakunnan johtavana pastorina. Päiväkodin johtajana toiminut puoliso Rail...
MuutJumalan valtakunta avaa näkökulman elämään, joka tekee uudeksi kaiken, mitä olemme ja teemme.
MuutJumalan sana puhdistaa ihmistä sisäisesti.
MuutSuomen Kuvalehti kysyi kirjailija Katja Ketulta, kansanedustaja Päivi Räsäseltä, kulttuurivaikuttaja Claes Anderssonilta ja teologian professori Martti Nissiseltä, mikä on syntiä (51/15).

”Lais...
PikavisiittiParasta elämässä on nauru, vapaus ja sauna, stand-up-koomikko Mikko Vaismaa sanoo.
KolumniMinä olen saanut lapsenuskostani rakennuspalikoita, joilla olen voinut rakentaa uskoani maasta taivasta kohti. Toisten lapsuudenuskon palat kelpaavat lähinnä myllynkiviksi kaulaan. Kuten siskollani....
PääkirjoitusApostoli Johannes suoritti yhden merkittävimmistä tehtävistään aivan elämänsä loppuvaiheessa ollessaan karkotettuna Patmos-saarelle. Siellä hän kirjoitti Ilmestyskirjan, jonka sanomasta hän omana aika...
UutisetJoulupuoti syntyi kotiäitien ajatuksesta uudistaa helluntaiseurakunnan perinteisiä myyjäisiä.
PääkirjoitusLahtelainen Elma Ruuska alkoi lukea 1960-luvulla sotasokealle puolisolleen hengellisiä lehtiä. Siitä käynnistyi näkövammaisten hengellinen äänikirjastopalvelu. Ristin Voitto -lehteä on julkaistu kuunn...
PääkirjoitusUlkomailta tulleissa uutiskuvissa olemme tottuneet näkemään kansalaisten vihaa ja raivoa. Yllättäen samat ilmiöt ovat alkaneet näkyä myös omassa ympäristössämme. Suomalaisesta keskustelukulttuurista o...
UutisetLähiseurakunnat ovat nyt aktivoituneet, helsinkiläisen vastaanottokeskuksen ohjaaja kiittää.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan