Torstai 28. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Armas

Merkkipäiviä: Jussi Jokisaari 90 vuotta

Jussi Jokisaari sai nuorena kutsun Jumalan valtakunnan työhön. Hän koki vahvasti kutsumuksekseen viedä evankeliumi jokaiselle. Kertoessaan sisäisestä poltteestaan kyyneleet nousevat hänen silmiinsä. Hän tietää, että ilman Jeesuksen sovituskuolemaa ihminen joutuu kadotukseen. Siksi evankelistan sydämestä nousee hätä sieluista, ettei kukaan hukkuisi vaan saisi armon osakseen oikeaan aikaan. 

Evankelistan kutsu vei Jussin ensin Lappiin. Hän kulki paikkakunnalta toiselle evankelistatoverinsa Esko Raution kanssa. He saivat todistaa, miten ihmiset antoivat elämänsä Jeesukselle: syntyi herätyksiä ja seurakuntia, ja Jumalan valtakunta sai jalansijaa eri puolilla Lappia. 

Evankelistan sydämellä varustettu saarnaaja sai ensin kutsun Kemijärvelle seurakunnan paimeneksi. Tässä tehtävässä Jussi palvelikin vuosikymmenet, Kemijärven jälkeen Kemissä, Torniossa, Kokkolassa, Mikkelissä ja Vaasassa. Seurakunnan paimenena hänen suurin intonsa oli sytyttää seurakuntalaiset evankelioimaan. Esimerkiksi Kokkolassa hän perusti seurakuntaan evankelioimistiimejä, jotka toimivat eri kaupunginosissa. 

Vaasan helluntaiseurakunnasta Jussi siirtyi sisälähetyssihteeriksi Suomen Vapaan Sisälähetys ry:n (myöh. Hyvä Sanoma ry) palvelukseen 1990-luvun alussa. Sisälähetyssihteerin tehtävän ytimessä oli innostaa ja varustaa Suomen seurakuntia evankelioimaan. Jussille työ oli monella tapaa kutsumuksen täyttymys. Tuohon aikaan seurakunnilla oli paljon evankelistoja, jotka saivat Jussilta kaipaamaansa tukea työhönsä. Jussia mietityttääkin nykyisin, onko evankelistoja enää seurakunnissa. 

Jussi jäi työkyvyttömyyseläkkeelle sisälähetyssihteerin tehtävästä 64-vuotiaana vuonna 1996. Hän oli saanut aivoverenkierohäiriön edellisvuonna. Toivuttuaan tarpeeksi Jussi palveli vielä eläkkeellä ollessaan Pietarsaaren ja Tornion helluntaiseurakunnissa. 

Jussi oli myös ahkera kirjoittaja. Hänellä oli kotikuntansa Nivalan paikallislehdessä vuosikymmeniä oma palsta, jolle hän kirjoitti evankelioivia tarinoita Paimenpoika-nimimerkillä. Hän oli lapsuudessaan paimentanut Nivalassa karjaa, ja siksi nimimerkki oli oikein sopiva. Vaasassa hän sai oman Avoimesti-palstan maakunnalliseen Pohjalainen-lehteen. Jussin evankelioivat tarinat on koottu Avoimesti-nimiseen Aikamedian julkaisemaan kirjaan. Eläkevuosinaan Jussi on omistautunut kirjoittamiselle. Hän on julkaissut blogeja ja useita kirjoja. Viimeisin omaelämäkerrallinen kirja on juuri valmistunut. 

Jussi täyttää 90 vuotta 8.1.2022. Hänen mielensä on yhä virkeä, vaikka liikkuminen onkin hieman hankalaa. Jussi muistaa kaikki tapaamansa ihmiset, joista hänellä on tarinoita loputtomasti. Kaikkein parhaiten muistissa ovat tarinat niistä lähimmäisistä, jotka ovat saaneet antaa elämänsä Jeesukselle. Erityisesti hän muistelee tippa silmäkulmassa vankilalähetystyössään tapaamiaan ”alan miehiä”, kuten hän heitä kutsuu. 

Jussi ei tuputa uskoaan, mutta aina kun hän tapaa ihmisen, hän haluaa viestittää sanoman Jeesuksesta. Nyt kun voimat ovat hieman hiipuneet, Jussi saattaa istahtaa Tikkurilan Prisman penkille. Pian viereen istahtaa tuiki tuntematon kanssamatkaaja. Ei aikaakaan, kun keskustelu viriää, ja kas kummaa, kohta puhutaan iäisyysasioista. 

Jussin rakkaus evankeliointiin tunnetaan myös perheen parissa. Lapset ja lastenlapset ovat hänen kauttaan saaneet oppia tuntemaan armollisen Jumalan. Yhdessä Helmi-puolison kanssa Jussi jatkaa kutsumustehtäväänsä. Evankelistan sydän sykkii jokaisen pelastusta tarvitsevan sielun puolesta. 

 

Lea ja Harri Hakola

 



UUTISET