Merkkipäiviä: Feija Grönfors 90 vuotta

Feija Grönfors oli kahden vuoden ikäinen, kun vuonna 1928 heidän perheensä, johon kuuluivat myös isä Santeri, äiti Alina ja Vihtori-veli, muutti Kiuruvedelle. Miranda syntyi seuraavana vuonna.

Isä osti maapaikan ja rakennutti Porttila-nimisen talon.

– Tuohon aikaan suurin osa Suomen romaneista kiersi talosta taloon, koska heillä ei ollut kotia. Meillä oli aina lattiat täynnä romaneita, muistelee Feija.

– Olin 6-vuotias, kun isä kuoli hevosen potkuun kaatuessaan jäätikölle. Viki oli kahdeksan ja Miranda kolme vuotta. Äiti opetti meidät pienestä pitäen tekemään työtä yhdessä ja viljelemään maata. Olimme vähän aikaa Porttilassa, mutta sitten lähdimme Parikkalaan Vihtori-enon luokse ja aloitimme koulunkäynnin. Sitten palasimme Kiuruvedelle.

Talvisodan alkaessa Feija oli 13-vuotias.

– Viki oli sodassa viisi vuotta ja haavoittui vaikeasti. Sotaan osallistui lähes tuhat romanimiestä. Vaimot ja lapset olivat nälän ja pakkasen armoilla. Meillä oli oma koti, jossa viljeltiin maata.

Veljekset tapasivat puolisonsa ja perustivat perheet 1940-luvun lopulla.

– Vietimme railakasta nuoruuden elämää pitkin maailman teitä. Viki rakensi oman talon, ja myöhemmin rakennettiin myös meille viereen oma talo. Aina olivat tuvat täynnä romaneita. Jaettiin mitä oli ja tuettiin toisiamme.

Elämänmuutos

Feija Grönfors tuli uskoon hengellisessä kokouksessa vuonna 1958.

– Siellä julistettiin, että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. Silloin heräsin ymmärtämään, että tämä koskee myös minua. Minulle julistettiin synnit anteeksi, ja elämä muuttui. Minusta tuli Jumalan työtoveri.

Tuohon aikaan kuljettiin romanien luona mökistä mökkiin jalan, pyörällä ja viimein autollakin.

– Kokouksia pidettiin päivin ja öin, aamutunneille asti. Kerran palatessani autolla kotiin kengät olivat jäätyneet jalkoihin kiinni niin, että ne piti leikata jaloista pois, Feija muistelee.

– Romanit ovat aina uskoneet Jumalaan, joka valvoo heikointakin lasta. Hyvin monet ovat määrätietoisesti antaneet elämänsä Jeesukselle, ja se näkyy kaikilla elämänalueilla. Seurakuntien kohdennettu romanityö on antanut paikan hengellisessä työssä.

Vuonna 1964 perustettiin Elämä ja Valo -niminen romanijärjestö.

– Romanit olivat itse perustajajäsenistössä ja pääsivät vaikuttamaan asioiden kulkuun. Alettiin pitää romanijuhlia ja telttakokouksia seurakunnissa. Julistettiin evankeliumia, jossa on Jumalan voima.

Feija antaa suurta tunnustusta kotijoukoilleen.

– Minkä uhrin vaimoni Irja antoikaan jäädessään yksin kotiin suuren perheen kanssa. Hän
siunasi minut julistusmatkoille, vaikka kotiin jäi niukka ruokapöytä. Lukuisat kerrat Jumala  puhui joillekin tutuille ja tuntemattomille, että he toivat ruokarahaa.

Suru on kohdannut perhettä lukuisia kertoja. On menetetty läheisiä auto-onnettomuuksissa. Viki kuoli 1983 ja äiti 1984 sekä viimeksi Vikin poika Pepe tänä vuonna.

Rukous lähellä sydäntä

Feija sanoo olevansa rukousten mies.

– Rukoilen maailman hädässä olevien ihmisten puolesta: romanikansa, lähetystyö, marttyyrit ja seurakunta.

Rukouksissa ovat myös oma perhe ja sisarusten perheet sekä lapset ja lastenlapset.

– Iloinen sydän pitää virkeänä – elämä on Jumalan lahja, jota elän hänen yhteydessään. Enkä minä vieläkään ole vanha, Feija iloitsee ja nauraa hersyvästi.

– Olen vieläkin elämän keskiössä. Tutkin Raamattua ja kirjoitan kirjeitä ja saarnoja ja opetan netissä.

Romaniheimo on säilynyt ja tulee säilymään, sen vahvuus on yhteydessä, päivänsankari uskoo.



Feija toivoo, että lahjojen sijasta mahdolliset lahjoitukset laitetaan Itä-Euroopan romanilasten hyväksi.

Tilitiedot: Elämä ja Valo FI47 1775 3000 0025 89 viitenumero 5432