”Maanpuolustus on kansalaisvelvollisuus”

Hannakaisa Shehu on Tampereen helluntaiseurakunnan pastori, monikulttuurisen perheen äiti ja yrittäjän vaimo.
Hannakaisa Shehu on Tampereen helluntaiseurakunnan pastori, monikulttuurisen perheen äiti ja yrittäjän vaimo.

Kun kaipaan piristystä, lähden juoksemaan.

 

Lapsena ajattelin, että isona minusta tulee kaupan kassa.

 

Olen pastori, koska olen aika hyvä siinä. Lisäksi se on kutsumukseni.

 

Perheeni mielestä olen hauska ja välillä liikkeissäni liian nopea.

 

Suurin seikkailuni on tässä parhaillaan menossa.

 

Pahimmat pelkoni eivät todennäköisesti koskaan toteudu.

 

Moni ei tiedä, että minut on 14-vuotiaana vuonna 1992 kastettu luterilaisessa kirkossa. Tätä  edelsi tarve päästä kavereiden kanssa rippileirille ja konfirmoitavaksi. Olin siihen asti kuulunut perheeni tavoin väestörekisteriin.

 

Haluaisin oppia lentämään helikopteria, tekemään kirurgisia toimenpiteitä, kommunikoimaan useilla eri kieliä, kuten japaniksi ja viittomakielellä, ja selviytymään sähköttä viikon ajan.

 

En käynyt armeijaa, vaikka se olisi ollut luonteva ratkaisu, koska vanhempani ovat työskennelleet Puolustusvoimissa ja olen ollut aina kiinnostunut maanpuolustuksesta. Kun  olin elämäntilanteessa, johon asepalvelus olisi jotenkuten istunut, olin jo liian vanha eli yli 29-vuotias.

 

Maanpuolustus ei ole vain oikeus, vaan jokaisen kansalaisen perustuslaillinen velvollisuus. Itse vastaan tähän muun muassa osallistumalla Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseille. MPK on Puolustusvoimien strateginen kumppani, joka tukee Puolustusvoimien, muiden viranomaisten ja kansalaisten valmiutta toimia normaalija poikkeusoloissa.

 

Isänmaallisuus tarkoittaa minulle terveen ylpeyden kokemista itsenäisyydestä ja samalla edesmenneiden sukupolvien elämän, uskon ja työn kunnioittamista. Isänmaallisuus on historian, kielen ja kulttuurin tuntemista, kunnioittamista sekä vaalimista. Se on halukuutta toimia itsenäisen Suomen tulevaisuuden eteen. Jumala on siunannut maatamme itsenäisyydellä, jota me emme kuitenkaan hinnatta saaneet.

 

Jeesus Kristus on aina suurempi.

 

 

Säde Loponen

 



Uutiset
48/2017

UutisetIkääntynyt isoäiti on lukenut Ristin Voittoa sota-ajoista lähtien ja harrastaa edelleen säännöllisesti liikuntaa.
UutisetPuolustusvoimissa tarkkaillaan nyt eri tutkintojen rinnastettavuutta luterilaisen kirkon virkatutkintojen kanssa.
UutisetRadio Dei haastattelee kaikkia presidentinvirkaa vuoden 2018 vaaleissa tavoittelevia ehdokkaita.


Presidentinvaalitentit toimittaa muun muassa Sanan päätoimittajana työskenn...
UutisetKansanedustajat Sari Essayah (kd), Teuvo Hakkarainen (ps), Toimi Kankaanniemi (ps), Lea Mäkipää (sin), Mika Niikko (ps), Päivi Räsänen (kd), Harry Wallin (sd) ja Peter Östman (kd) jättivä...
UutisetKehitysvammaisuutta näkyväksi tekevä tilaisuus oli osa helluntaiseurakunnan remonttihanketta.
UutisetPikkulotta Aini Eulenberger kertoi RV-TV:n haastattelussa tyttöjen toimista sodan aikana.


– Revimme lakanoita. Niitä lähetettiin sidontatarpeiksi rintamalle.
...
UutisetTemppeliaukion kirkossa lyödään tänä vuonna kävijäennätys. Tämä siitä huolimatta, että kirkkoon on nykyisin kolmen euron pääsymaksu. Asiasta uutisoi Kotimaa24.fi.


Vuoden l...
UutisetSynkretismi on haaste evankelioinnille.
UutisetYksilön analyyttinen ajattelukyky ei poissulje sitä, että hänellä samaan aikaan on vahvoja yliluonnollisia uskomuksia, ilmeni Coventryn ja Oxfordin yliopistojen tutkijoiden suorittamassa...
UutisetAfrikassa pidetyistä suurista evankelioimiskampanjoista tunnettu saksalaisevankelista Reinhard Bonnke on pitänyt viimeiseksi ilmoitetun kokoussarjansa.


77-vuotias Bo...
UutisetEspanjan Asambleas de Dios -helluntaiyhteisö (FADE) vetoaa sovinnon, anteeksiantamuksen ja vuoropuhelun puolesta Espanjan keskushallinnon ja Katalonian aluehallinnon välisessä kiistassa...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan