Lapsuus Boliviassa antoi suunnan elämälle

Maria Huotarin lapsena alkanut usko on kasvanut iän myötä. -  Jeesus on kaikkialla siellä missä olen. Tuntuu tosi ihanalta seurata häntä, Maria kertoo. Hänen tämän kesän ohjelmaan on kuulunut muun muassa Fifteen-leiri Espanjan Fuengirolassa sekä toimiminenapuohjaajana Toivakan ja Salon helluntaiseurakuntien lastenleirillä. Kuva Tuija Huotari
Maria Huotarin lapsena alkanut usko on kasvanut iän myötä. - Jeesus on kaikkialla siellä missä olen. Tuntuu tosi ihanalta seurata häntä, Maria kertoo. Hänen tämän kesän ohjelmaan on kuulunut muun muassa Fifteen-leiri Espanjan Fuengirolassa sekä toimiminenapuohjaajana Toivakan ja Salon helluntaiseurakuntien lastenleirillä. Kuva Tuija Huotari
Salossa perheineen asuva Maria Huotari, 15, eli seikkailuja sisältävän varhaislapsuuden Boliviassa. Tasapainoinen kristillinen perhe-elämä yhdistyneenä hyviin muistoihin ovat muovanneet jopa hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan.

– Haluan opiskella lääkäriksi ja valmistumiseni jälkeen toivon pääseväni lähetyslääkäriksi, Maria toteaa.

Marian vanhemmat Eeva ja Juhani Huotari toimivat helluntaiseurakuntien
lähetystyöntekijöinä Boliviassa kahdessa jaksossa vuosina 1984–2007. Perheeseen kuuluu kuusi lasta. Suomessa vietetyn välikauden jälkeen perheen mukana Etelä-Amerikkaan matkasi kuopus, kaksivuotias Maria.

– Vanhempien viimeisellä työjaksolla Boliviassa tapahtui kaikenlaista. Olin mukana, kun
maantierosvot pysäyttivät automme ja koko perhe oli hengenvaarassa. Taisi olla samalla matkalla, kun kiertelimme ja väistelimme mielenosoittajia ja heidän rakentamiaan
tiesulkuja, Maria muistelee.

– Kerran myrsky ja rankkasateet olivat kaataneet suuren puun tien ylitse. Oikealla puolella oli jyrkkä kallionseinämä, vasemmalla ammottava rotko. Puun juuret olivat tiukasti kiinni kallion uurteissa. Isä yritti pienellä linkkuveitsellä jyrsiä paksua puuta poikki. Joku mopopoika saapui paikalle, ja hän sai isän kanssa työnnettyä puun sen verran sivuun, että pääsimme juuri ja juuri ohittamaan sen ja jatkamaan matkaa. Kun olimme ohittaneet puun, se paiskautui takaisin tiesuluksi kuin hiirenloukku.

Kysymyksiä äidille

Boliviassa Maria Huotari seurasi vanhempiensa ja sisarustensa elämää.

– Puhuin usein äidin kanssa Jeesuksesta. Kysyin äidiltäni asioista, joita en Raamatusta ymmärtänyt, ja hän halusi aina vastata ja kuunnella kysymyksiäni. Myös perheen kesken pidetyillä aamu- ja iltahartauksilla oli suuri merkitys elämälleni. Kerran pyysin äitiä rukoilemaan puolestani; sanoin hänelle, että haluan tulla uskoon.

Perheen muuttaessa Suomeen vuonna 2008 lähes kaikki oli esikouluikäiselle uutta.

– Aluksi ihmettelin kaikkea, mitä ympärilläni tapahtui. Suomi on kuitenkin ollut koko ajan vahvin kieleni, ja espanja on hyvä kakkonen, Maria kertoo.

Hän sanoo muistelevansa edelleen Bolivian aikoja, maan luontoa ja sikäläisiä kavereitaan.

– Bolivian paras kaverini on edelleen parhaita ystäviäni, ja pidämme yhteyttä WhatsAppilla.

– Iloitsen siitä, että Boliviassa on paljon kristittyjä: lähes kaksikymmentä prosenttia asukkaista käy säännöllisesti evankelisten seurakuntien jumalanpalveluksissa.

Voimaa Jippii-leirillä

Suomessa Marian usko on vahvistunut ja on iän myötä löytänyt uusia ilmenemismuotoja.

– Olin mukana sunnuntaisin pyhäkoulussa ja lasten talvi- ja kesäleireillä. Vuonna 2010 osallistuin suurelle Jippii-leirille Orivedellä. Olin sitä ennen lukenut paljon Raamatusta Pyhän Hengen työstä ihmisessä. Olin vastaanottanut Pyhän Hengen antaman voiman,
ja Jippii-leirillä täytyin Jumalan rakkaudella ja uskoni vahvistui.

– Antaessani lapsena elämäni Jeesukselle tunsin, kuinka hän oli läsnä. Olen aina sen jälkeen tuntenut, kuinka hän on joka paikassa missä ikinä kuljenkin. Perheessäni on tapahtunut niin paljon ihmeitä, etten osaa kuvitella, mikä muu selittäisi näitä ihmeitä kuin se, että Jeesus elää ja toimii.

Uskoa ovat tukeneet myös elämän varrella kohdatut, muut uskovat.

– Muistan, kuinka koulussa oli valittava menenkö LuMa- eli luonnontieteellis-
matemaattiselle luokalle, musiikkiluokalle tai tavisluokalle? Päätös oli vaikea, mutta
rukoilin ja sain vastauksesi, että menisin LuMa-luokalle.

– Pääsin Halikon Armfeltin kouluun. Varsin pian minulle selvisi, että koulun rehtori ja kolme
opettajaa ovat uskossa. Ilmapiiri koulussa on myös todella hyvä. Toisinaan tunneilla risteilee kysymyksiä ja esiintyy väittelyä maailman synnystä ja siitä, onko evoluutio totta tai luominen. Silti koulussa on tosi mukavaa porukkaa eikä ketään syrjitä.

Kielenopetustaturvapaikanhakijoille

Salon helluntaiseurakunta aloitti tammikuussa suomen kielen kurssin turvapaikanhakijoille.
Mukana on ollut 15–40 turvapaikanhakijaa, jotka ovat tulleet Iranista,  Syyriasta, Afganistanista, Irakista ja Nigeriasta. Maria Huotari avustaa suomen kielen opetuksessa.

– Ensimmäisellä kerralla jännitin, miten muutaman viikon Suomessa olleet  turvapaikanhakijat käyttäytyisivät. Jännittäminen oli kuitenkin aivan turhaa: he ovat mukavia ja ystävällisiä.

– On mukava olla ulkomaalaisten kanssa ja auttaa heitä oppimaan. Samalla itsekin oppii uusia asioita. Autamme heitä ääntämään suomea oikein. Jos heillä on ongelmia jonkin asian oppimisen kanssa, kertaan opetuksen sisällön heille englanniksi, Maria kertoo.

Osa turvapaikanhakijoista ei osaa kirjoittaa eikä lukea edes omalla äidinkielellään.

– He tarvitsevat paljon apua ja tukea.

Apuopettajana turvapaikanhakijoille seurakunnassa järjestetyllä suomen kielen kurssilla. Kuva: Eero Ketola
Apuopettajana turvapaikanhakijoille seurakunnassa järjestetyllä suomen kielen kurssilla. Kuva: Eero Ketola
 Raamattua ja elämäkertakirjoja


Maria Huotari vaalii hengellistä elämäänsä muun muassa säännöllisellä
Raamatun lukemisella.

– Raamattu on elämän sanaa. Luen sitä ja saan voimaa hengelliseen elämääni. Myös kristitty perhe on tärkeä. Edelleen kysyn äidiltä vastauksia vaikeisiin kysymyksiin.
Luen myös paljon kristillisiä kirjoja. Varsinkin lähetystyöntekijöiden elämäkerrat kiinnostavat.

– Espanjan taidon haluan pitää hyvänä ja opiskelen myös ranskaa. Lähetyslääkärin työssä kielitaito on tärkeää.

Eero Ketola


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja