Lapsettomuuden kipu on avioparin yhteinen

Kipua on – mutta ei tuskaa, kiteyttävät vihtavuorelaiset Kirsi-Mari ja Sam Hardy, kun heiltä kysyy tämänhetkisiä tuntoja vaietun ja rankan aiheen ääreltä.

Lapsettomuus ei ole heidän perheessään pelkkä sana vaan todellisuutta, jota ei ole valittu. On kysytty, missä Jumala on ja onko hän hyvä ollenkaan, ja välillä on estytty näkemästä toista siinä vierellä.

– Mitä enemmän ymmärrämme, että Jumala on oikeasti luotettava, ja mitä enemmän ymmärrämme ikuisuudesta, tajuamme myös elämän väliaikaisuuden. Kipu loppuu vielä, ja lapsettomuuden ei tarvitse olla koko elämä, Sam sanoo, ja Kirsi-Mari nyökyttää vieressä.

Jumala on siis sittenkin hyvä, eikä elämää tarvitse odottaa tapahtuvaksi, vaan sitä voi elää jo tänään – ilman lapsiakin. Tämän sanomiseen on vaadittu kuitenkin vuosia. Ne vuodet ovat sisältäneet paljon itkua, ääneen lausuttuja kysymyksiä ja epäilyä mutta myös toisen ihmisen äärelle pysähtymistä, tukemista ja kuuntelemista.
 

”Milloin olen tarpeeksi lapseton?”

Kirsi-Mari ja Sam Hardy ovat olleet naimisissa ensi lokakuussa kuusi vuotta. Neljä vuotta sitten he ajattelivat, että lapset olisivat tervetulleita, mutta he olivat varautuneet siihen, että odottamaankin voi joutua. Siksi alussa kumpikaan ei stressannut siitä, että lapsia ei kuulunut.

– Parin vuoden jälkeen Kirsi-Mari halusi, että asialle tehdään jotakin. Hän hätääntyi asiasta
enemmän ja nopeammin kuin minä, Sam Hardy kertoo.

Pariskunta on käynyt perustutkimuksissa, ja mahdollisuus lapsettomuushoitoihin olisi, mutta he ovat yhdessä päättäneet, etteivät halua käyttää kaikkea energiaansa hoitoihin. He ovat nähneet, että lapsettomilla elämän sisältö saattaa olla pelkkää hoitoihin valmistautumista ja niissä käymistä.

– Halusin tutkimuksiin, koska ajattelin, että meillä on oikeus kutsua itseämme lapsettomiksi vasta kun asia on todettu. Mietin lisäksi, olenko lopulta tehnyt tarpeeksi, jotta voin kutsua itseäni sillä nimellä; tänä päivänä on niin monia hoitomahdollisuuksia ja keinoja päätyä äidiksi.

Kirsi-Mari Hardy on kuitenkin saanut ymmärtää, että hänellä on ollut jo alusta asti oikeus kutsua itseään lapsettomaksi.

– Me olemme vielä nuoria, mutta ei se tarkoita sitä, että voisi automaattisesti saada lapsia, kuten jotkut ajattelevat. On helppoa sanoa, että ”Kyllä Jumala teillekin vielä antaa”, mutta mitä jos ei annakaan? Hardyt pohtivat yhdessä.

Kipu ei erottanutkaan

Kun avioparin elämässä tulee vastaan tarpeeksi rankkoja asioita, vaihtoehtona on antaa vaikeuksien kasvattaa joko enemmän yhteen tai täysin erilleen. Tämän valinnan eteen myös Hardyt joutuivat.

– Äitiys ja perhe olivat niin ”mun juttuni”, etten nähnyt Samia enää ollenkaan. Keskityin
vain siihen, etten saa olla äiti, Kirsi-Mari muistelee.

Jossain vaiheessa Sam alkoikin pelätä, mitä lasten saaminen tarkoittaisi heidän avioliitossaan.

– Näin sen rikkinäisyyden, mikä Kirsi-Marilla oli. Näin, että hän halusi olla tarpeellinen jollekulle ja äitinä oleminen liittyi vahvasti identiteettiin toisin kuin minulla. Aloin miettiä, että jos meille syntyisi lapsi, menettäisinkö vaimoni lopulta kokonaan, koska kaikki pyörisi vain lasten ja äitiyden ympärillä.

Kirsi-Mari koki kauan, että lapsettomuus koski enemmän häntä ja että hän oli yksin. Hänhän
se kantoi naisena tyhjää kohtua ja tunsi kehossaan, oliko uutta elämää syntymässä vai ei.

Eräänä iltana kaikki kuitenkin muuttui. Pariskunnan riita äityi siihen pisteeseen, että Kirsi-Mari oli menossa nukkumaan autoon. Sen illan keskustelussa kumpikin sai puhua suunsa puhtaaksi ja itkeä toisen olkapäätä vasten.

– Silloin näin Samin ja hänen kipunsa ensimmäisen kerran. Tajusin, että en ole ainoa, joka tuntee kipua tästä asiasta, vaan että se sattuu Samia yhtä lailla, Kirsi-Mari kertoo.

– Ehkä se on niin, että monet miehet voivat puhua omalle sydämelleen helpommin asioita, esimerkiksi sitä, että Jumala on rakastava, ja uskoa siihen. Naisilla asia on toinen. Mutta kyllä minäkin ajattelen isiä ja poikia nähdessäni, kuinka ajaisin oman lapseni kanssa traktorilla, ja näen, mitä meillä ei ole, Sam sanoo.

Jumala on siltikin hyvä

Jumalasuhteessakaan ei ole vältytty kriiseiltä. Sam Hardylle on ollut vaimoaan helpompaa nähdä Jumalan uskollisuus, Kirsi-Marille taas on ollut helpompaa näyttää Jumalalle kaikenlaiset tunteet.

– Kun Jumala alkoi korjata minua, hän eheytti ensimmäisenä sen, kuinka sairaalloisesti halusin olla jollekin tarpeellinen. Hän eheytti käsitykseni siitä, kuka olen hänessä, sekä myös seksuaalisen identiteettini. Olen tajunnut, että minun on pitänyt käydä tämä polku elämässäni – ja juuri ilman lapsia, Kirsi-Mari kertoo.

Kumpikin puoliso on joutunut kysymään itseltään kysymyksen, onko Jumala oikeasti hyvä, ja löytämään siihen myös vastauksen. He ovat joutuneet myös miettimään, mitä jos lapsia ei koskaan tulekaan, vaikka seurakunnassa kuuleekin todistuksia, joissa kerrotaan raskaaksi tulemisesta kymmenen vuoden rukoilun jälkeen.

– Se on asia, jota moni hyväntahtoinen lapsista kyselijä ei välttämättä osaa ajatella. Emme me halua kuulla, miten jonkun serkun kaima on onnistunut saamaan lapsen vuosien yrityksen jälkeen, vaan saada ystävien läsnäoloa tähän tilanteeseen, kun lapsia ei ole, Kirsi-Mari sanoo.

Elämä tapahtuu tässä ja nyt

Lapsettomat parit elävät usein ”sitten kun” -elämää. Ei uskalleta varata ulkomaanmatkoja yhdeksän kuukauden päähän, koska ei voi olla varma, voiko silloin lentää. Kirsi-Mari Hardy ei uskaltanut vaihtaa salijäsenyyttään edullisemmalle salille, koska kalliimmassa oli niin hyvä lastenhoito; jos sitä vielä tarvitsisikin.

Elämä lipuu kuitenkin ohi, mikäli siihen ei herää. Niin voi käydä myös omalle avioliitolle.

– Joillekin pareille voi käydä niin, että he eivät enää muista, miksi alun perin menivät naimisiin. Niin voi käydä lapsettomalle parille mutta myös niille, jotka saavat lapsia ja joiden elämä pyörii vain lasten ympärillä. Haluan muistaa, miksi olen Kirsi-Marin kanssa ja nähdä ne hyvät asiat, joita elämässämme on toistemme lisäksi, esimerkiksi usko ja uskovaiset ystävät, Sam Hardy kiteyttää.

Hardyt pohtivat, että vaikka kipu on edelleen olemassa, sitä voi katsoa toisesta  perspektiivistä: se ei ole ikuista. Ja elämässä on niin paljon siunauksia, jotka voivat
rikastuttaa tätä päivää, jos niiden äärelle vain pysähtyy.


Sara Saarela