Lähetystyöntekijä Sirkka-Liisa Romu 80 vuotta

Pitkäaikainen Japanin-lähetystyöntekijä Sirkka-Liisa Romu on nykyisin miehensä työpari Kanadan Torontossa.
Pitkäaikainen Japanin-lähetystyöntekijä Sirkka-Liisa Romu on nykyisin miehensä työpari Kanadan Torontossa.
Muun muassa Japanissa puolisonsa Jaakko Romun kanssa pitkään lähetystyössä uurastanut Sirkka-Liisa Romu on edelleen puolisonsa rinnalla innolla mukana hengellisessä työssä. Nykyisin he asuvat Kanadassa ja toimivat Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan työntekijöinä. Kahdeksankymmenen vuoden ikä ei tunnu pirteää härmäläistä lainkaan hidastavan.

Sirkka-Liisa (o.s. Rantala) syntyi Alahärmässä 1.1.1937. Ennen sodan syttymistä oli Pietarsaaresta tullut Sirkka-Liisan kotikylään sananjulistaja, joka oli nähnyt näyn, jonka mukaan tuli paloi Härmän lakeuksilla. Tuo tuli todella syttyi Rantalan kylässä.

Sirkka-Liisa kertoo, että hänen isänsä ja isän kaksi veljeä aviopuolisoineen, mummu ja täti tulivat silloin uskoon. Jatkosodassa Sirkka-Liisan isä ja kaksi isän veljeä kaatui surullisenkuuluisassa Ruskealan Särkisyrjän taistelussa.

Sirkka-Liisa tuli uskoon kymmenvuotiaana nuorisopäivillä Pietarsaaressa vuonna 1947. Syksyllä 1958 hän meni raamattukouluun Paimioon.

– Se oli viimeinen kurssi Paimiossa ennen koulutuksen siirtymistä Katinalaan. Paimiossa tapasin tulevan puolisoni Jaakko Romun. Seuraavana vuonna solmimme avioliiton.

Aluksi työtä parakkikirkossa

Sirkka-Liisa ja Jaakko kohtasivat Pohjanmaalla ensimmäiseltä työkaudeltaan Japanista kotimaan jaksolle tulleen Onni Aution.

– Hän kertoi lähetystilaisuuksissa innokkaasti Japanista ja siitä, kuinka sinne tarvitaan uusia lähettejä ja nopeasti. Hän oli vakuuttunut siitä, että meidän paikkamme olisi ehdottomasti Japanissa.

Kiertäessään Pohjanmaan seurakuntia Onni Autio rukoili Japaniin sataa uutta lähettiä. Seurakunnat innostuivat asiasta. Maakunnassa oli voimakas lähetysvire, ja monissa sydämissä paloi lähetystuli. Nuoren Romun perheenkin puolesta rukoiltiin voimakkaasti. Rukoukset kuultiin ja Seinäjoen työntekijäpäivillä maakunta päätti lähettää Romut Japaniin. Kannattajaseurakuntien määrä oli alkuvaiheessa täysi tusina.

Japanissa Romut olivat vuosina 1963–1977. Kioton kielikoulussa he ahkeroivat ensimmäiset kaksi vuotta, jonka ajan kuluessa Lauri Heimosen vaikutuksesta työkohteeksi tuli Jamashina, Kioton kupeessa. Alussa Tapani Kärnän aikana pystytetty parakkikirkko oli työn tukipisteenä, mutta Romujen toisella työkaudella Jamashinaan nousi uusi kirkkorakennus asuntotiloineen. Se palvelee seurakuntaa vieläkin.

Uudelleen Romut menivät lähetystyön Japaniin vuosiksi 1992–1995. He vaikuttivat Kiotossa yhdessä paikallisten pastoreiden kanssa. Sirkka-Liisa muistelee mielenkiintoista Kioton aikaa.

– Pyhä Henki täytti uusia uskovia, ja kaikissa tilaisuuksissa oli voimakas uskon ilmapiiri.

Palattuaan seitsemän vuoden työjakson jälkeen Kanadasta Romut matkustivat työhön juuri kommunismista vapautuneeseen Bulgariaan. Siellä he olivat vuosina 1990–1992.  Kotimaassa Sirkka-Liisa oli puolisonsa kanssa seurakuntatyössä Pietarsaaressa, Sodankylässä ja Ilmajoella yhteensä 12 vuotta kestäneen jakson. Nyt työ jatkuu Kanadassa, Toronton seurakunnassa.


Eero Ketola


1/2017

UutisetEduard Grabovenko tekee kaikkensa, jotta koko Venäjä kuulisi Jeesuksesta.
PääkirjoitusElämme hektisessä länsikulttuurissa, jossa ei juurikaan katsella taaksepäin. Eteenpäin on menevän mieli, kuten sanonta kuuluu. Tämä on hyvä asenne, mutta helposti meiltä unohtuu se voimavara, joka van...
Miten onSuomen Helluntaikirkon puheenvuorossa Kotkan Syyspäivillä kerrottiin Poliisihallituksen uudesta rahankeräyslain tulkinnasta, jonka mukaan yhdistyspohjaisilla seurakunnilla ei olisi kolehdinkanto-oikeu...
UutisetKristillisen median ja seurakuntien edustajat peilaavat mennyttä ja kiikaroivat tulevaa.
UutisetPienenevät resurssit usuttavat pohtimaan yhteistyötä seurakuntien välillä.
UutisetYlistyksenjohtajana ja gospelmuusikkona tunnetuksi tullut Petrus Ahonen nousi Suomen iTunes-listan ykköseksi joulun alla. Ahonen ohitti kappaleellaan Jeesus muun muassa niin ikään uuden kappaleen julk...
UutisetAlkaneesta vuodesta 2017 on tulossa monien tapahtumien ja juhlien näyttämö: kristilliset kirkot viettävät reformaation merkkivuotta, Suomen vapaakristillinen neuvosto (SVKN) on toiminut 50 vuotta, ja...
UutisetMalmin Saalem-seurakunnassa kastettiin joulun alla kolme uutta seurakuntalaista. Kaikki kastetut olivat maahanmuuttajataustaisia. Kastajana toimi nuorisotyöntekijä Ville Rossi.

Malmilla oli vii...
UutisetIlmoittautumisaikaa on tammikuun loppuun saakka.
UutisetHengen uudistus kirkossamme -liike on saanut uuden johtajan. Tehtävään nimitettiin joulun alla aiemmin lähetystyöntekijänä toiminut Panu Pitkänen. Asiasta uutisoi Seurakuntalainen.fi.

– Tosi hy...
UutisetToivon kipinä -kampanjan tuoma apu meni perille Euroopan köyhimpiin romaniyhteisöihin.
UutisetUudet uskovat saavat voimaa seurakuntien kokoontumisista.
UutisetIslamin perinnön vaalijana itseään pitävä Saudi-Arabia on siirtynyt käyttämään länsimaista gregoriaanista kalenteria, jossa ajanlasku lasketaan Jeesuksen syntymästä.

Aiemmin maassa on noudatett...
UutisetBritannian hallitus on ottamassa käyttöön uutta antisemitismin määritelmää, jossa antisemitismiksi määritellään muun muassa äärimmäinen Israel-kritiikki. Pääministeri Theresa Mayn mukaan tarkoit...
UutisetEvankelisten uskovien haluttomuus osallistua perinteisiin kansankatolisuutta edustaviin juhliin on johtanut tuhansien evankelisten karkottamiseen kodeistaan Meksikossa, kertoo World Watch Monito...
MielipideSakarjan kirjassa sanotaan: "Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat. Se on oleva yhtämittaista päivää – Herralle on se tunnettu – ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata. H...
MielipideTapio Lehtonen kirjoitti (RV 50/2016) alkuräjähdyksestä, evoluutioteoriasta ja Raamatun luomiskertomuksesta sekä niiden mukamas näennäisestä ristiriidasta: ”Kyseinen ristiriita on harmonisoitavissa.”...
MuutPakolaisuudesta kotiin -teos valottaa monipuolisesti pakolaisuutta ilmiönä. Se kuvaa myös kiintiöpakolaisten ja turvapaikanhakijoiden reittiä suomalaiseen yhteiskuntaan. Kirjaan tutustuminen on oiva m...
KolumniViime vuoden aikana Ristin Voitossa käytettiin monta puheenvuoroa musiikista. Keskustelun käynnisti Juhannuskonferenssin aiemmasta poikennut musiikkilinja sekä Helluntaiseurakuntien musiikki ry:...
MuutSuomalaisten lähetystyöntekijöiden lukumäärä on puolittunut 2000-luvulla, eikä käännettä näy. Tulisiko asiasta olla huolissaan?
MuutPirteä lähetti on vaikuttanut miehensä Jaakon kanssa lukuisissa maissa.
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.

P...
MuutKotimaa-lehden Olli Seppälä käänsi jouluevankeliumin virastosuomeksi (kotimaa24.fi 19.12.2016).

”Kyseinen mieshenkilö [Joosef] matkusti yhdessä Maria-nimisen ja raskaudentilaan saatetun kihlaku...
MuutJarkko ja Sirpa Lindqvistille seurakuntatyö on elämäntapa. Tämä vuosi tuo mukanaan uusia näkymiä.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan