Ladamiehen kesä jatkuu vielä

Eljas Riihisen karkinvärinen menopeli kerää katseita. Monien on vaikeaa uskoa, ettei kyseessä ole kesäauto.

En koskaan unohda hetkeä, jolloin ajoin ensimmäistä kertaa autoa.

Kun kaipaan piristystä, lähden käymään kylässä tai soittelen kitaraa.

Lapsuuden haaveammattini oli opettaja, koska koulussa ja suvussa oli paljon mukavia opettajia.

Rukoilen, että ystäväni ja maailman lapset voisivat oppia tuntemaan Jeesuksen ja Jumalan, mutta yleensä rukousaiheeni liittyvät omaan arkeen ja sen pieniinsuuriin haasteisiin. Olen kokenut, että rakastava Taivaan Isä antaa hyvinkin selkeitä vastauksia myös niin itsekeskeisiin, lapsellisiin kuin pieniinkin rukouksiini.

Parasta Ladassani on hyvät maasto-ominaisuudet ja ulkonäkö. Tää on tällanen egoauto, jolla saa huomiota paikasta ja ihmisistä riippumatta.

Valitsin vihreän värin, koska alkuperäinen maalipinta oli samankaltainen ja suurin syy juuri tämän Ladan ostoon. Luin jostain turkoosin kuvaavan jollain tavalla muutosvalmiutta ja kasvua mutta samalla levollisuutta. Tosin tieto taisi olla jossain new ageen vivahtavassa lehtijutussa.

Yleisin minulle esitetty kummallinen Lada-kysymys on, että eikö noi kuluta paljon ja ajatko sä tällä ympäri vuoden. Vastaan suurin piirtein, että mitäpä sitä ei maksaisi saadakseen huomiota.

Kun katson peiliin, näen nuoren miehen, jonka toivon vielä muuttuvan mieheksi myös henkisesti ja hengellisesti. Muuten tykkään ihan näkemästäni.

Parasta kotikylälläni Konttimäellä on maisemat, persoonalliset naapurit ja se, että siellä voi vielä kyläillä ilmoittamatta etukäteen.

Odotan syksyä, koska aloittaessani uudet opinnot muuten tutussa Jyväskylässä tapaan taas paljon mukavia nuoria ihmisiä, varsinkin seurakunnassa.

Jeesus on suurempi kuin mikkään muu. Tätä hoen mielessäni, kun tunteet ja arki menevät välillä vuoristorataa. Mua helpottaa ajatella, että Jeesus on myös veljeni, joka tuli etsimään tuhlaajapoikaa takaisin Isän luo, kotiin.