”Kyllä sä vielä romahdat”

En koskaan unohda hetkeä, kun sain ottaa syliini tyttäreni Nelli-Jasminin hänen ollessa käärittynä kapaloon syntymän­sä jälkeen. Olen saanut viettää hänen kanssaan monia unohtumattomia hetkiä. Erikoisesti muistan tilanteen, jolloin pyy­sin häneltä anteeksi omaa äk­kipikaisuuttani ja vihaisuuttani.

Kun kaipaan piristystä, läh­den kävelylle luontoon tai pyö­räilemään. Myös todella kuu­ma sauna ja kylmä avanto piris­tää niin, että tuntuu kuin jotain piristävää ainetta olisi pistetty suoraan suoneen. Oikein han­kalien tilanteiden jälkeen väsy­tän itseni kuntosalilla tai pyöräl­lä, ja yleensä lähes kaikki mur­heet katoavat.

Lapsuuden haaveammatti­ni oli astronautti tai sukeltaja. Astronauttia musta tuskin tu­lee, mutta sukeltamisen opette­leminen on haavelistalla.

Kun katson peiliin, näen iloi­sen täysvallattoman leskimie­hen, joka on Jumalan armosta selvinnyt maaliskuussa tapah­tuneesta vaimon kuolemasta käsittämättömän hyvin. Itsekin ihmettelen ja olen Taivaan Is­källe niin kiitollinen, että liiku­tun kun asiaa pohdin. Lisäksi kivana bonuksena peilistä katsoo lähes 30 kg vähentynyt miekko­nen, jonka askel on paljon ke­vyempi kuin puoli vuotta sitten.

Tuoreelta leskimieheltä ky­sytään useimmin, että kuin­ka olet toipunut vaimosi kuolemasta. Ja kun kerron, että voin hyvin ja mitä elämääni kuuluu, niin aika usein huomaan epäi­leviä katseita ja varoituksia sii­tä, että kyllä sä vielä romahdat. Joskus on myös suoraan eh­dotettu tai järjestelty tapaami­sia mielenkiintoisten ihmisten kanssa.

Vaimossani Hannassa arvos­tin erityisesti hänen rakastavaa ja uhrautuvaa asennetta minua ja tytärtäni kohtaan. Hannan unelma oli olla äiti ja miehen­sä tuki. Ne tehtävät hän hoiti esimerkillisellä antaumuksella, ilolla ja rakkaudella.

Tamperelaiseksi tunnistan it­seni erityisesti siksi, että kuu­lemma puheestani kuulee Tampereen murteen selvästi. Lisäksi olen erityisen iloinen siitä, että Tampereella rakennetaan en­nakkoluulottomasti isoja juttuja, esimerkiksi ratikka ja kansi rautatien päälle.

Olen muuttamassa Joensuu­hun opiskelemaan psykologi­aa. Uudessa elämänvaiheessa minua jännittää kuinka hyvin saan järjestettyä työn, opiske­lun, sosiaalisen ja hengellisen elämän tasapainon. Haluaisin löytää mahdollisimman itsenäi­siä työntekijöitä, jotta voin itse keskittyä opiskeluun.

Jos pitäisi aloittaa jokin uusi ura, se voisi olla psykiatri. Mie­tin lukion jälkeen lääkärin ja tekniikan välillä ja valitsin tek­niikan. Mutta tekniikka oli hyvä valinta, ja nyt psykologi-opinnot täydentävät hyvin kokonai­suutta ja siinä mielessä olen tosi tyytyväinen. Elämäni aikana olen opiskellut aika montaa jut­tua, kun olen niin poikamaisen innostunut monesta asiasta.

Rakastan keskustella erilaisis­ta asioista ihmisten kanssa, jot­ka ovat intohimoisesti innostuneita omista mielenkiinnon kohteistaan. On äärettömän mielenkiintoista keskustella eri alojen ammattilaisten kans­sa heidän sydäntään lähellään olevista asioista.

Rukoilen, että voisin omalla elämälläni edes pikkuisen hei­jastaa sitä rakkautta, mitä itse olen rakastavalta Taivaan Isältä itse saanut. Rukoukseni on, että voisin itse olla tyyni ja rauhalli­nen kaiken sen myrskyn keskel­lä, missä oman elämäni paatti nyt seilailee. Riippumatta olo­suhteista uskon, että Isä voi an­taa levon ja rauhan mun ja mui­den ihmisten elämään.

Jeesus merkitsee minulle to­della paljon. Ilman Jeesuksen ristinkuolemaa minulla ei oli­si minkäänlaista mahdollisuut­ta kelvata kaikkivaltiaalle Ju­malalle. Jeesuksen ristin juurel­le voin tuoda päivittäin kaikki epäonnistumiseni ja rikkinäi­syyteni, ja sieltä virtaa armo ja rauha. Ja onneksi Jeesus ei vain kuollut ristillä, vaan hän nousi ylös kuolleista, ja siinä on kristinuskon ydin.

Anssi Tiittanen